Heinäkuun 20. päivän salaliitto

Hitler näyttämässä Mussolinille pommin aiheuttamaa tuhoa.

Heinäkuun 20. päivän salaliitto, josta käytetään myös nimitystä operaatio Valkyyria,^[1] oli epäonnistunut yritys murhata Adolf Hitler ja kukistaa natsi-Saksan hallinto 20. heinäkuuta 1944.

Salaliiton juuret juontavat vuoteen 1938, jolloin Saksan yleisesikunnan silloinen päällikkö, kenraalieversti Ludwig Beck oli eronnut virastaan vastalauseena Hitlerin politiikalle. Gestapon attentaatin jälkeen suorittamissa tutkimuksissa kävi ilmi, että Saksan armeijan korkeimmassa johdossa oli jo vuonna 1938 syntynyt ryhmittymä, joka vastusti Hitlerin sotapolitiikkaa, arvosteli juutalaisten ja muiden etnisten ryhmien vainoja, Saksan kirkon vastaisia toimia sekä muita natsihallinnon laittomuuksia.^[2]

Salamurhan suunnittelu

Eversti Claus von Stauffenberg alkoi suunnitella Hitlerin salamurhaa syyskuussa 1943. Salamurhan suunnitteluun osallistuivat Stauffenbergin ohella Henning von Tresckow ja Friedrich Olbricht. Alkuperäinen tavoite oli murhata Hitlerin ohella samanaikaisesti myös Hermann Göring ja Heinrich Himmler.

Stauffenberg sopi tapaamisen Hitlerin kanssa 11. heinäkuuta 1944 Kotkanpesässä Hitlerin huvilalla. Stauffenberg oli pakannut räjähteet mukaan, mutta joutui lopulta perumaan aikeensa, koska Göring ja Himmler eivät olleet saapuneet paikalle. Seuraava mahdollisuus salamurhan toteuttamiseksi tuli 15. heinäkuuta 1944 Sudenpesässä, mutta myös tuolloin suunnitelma peruttiin, koska Himmler ei ollut paikalla. Stauffenberg katsoi vallanvaihdoksen onnistuvan vain, jos Himmler olisi myös paikalla ja hän saisi murhattua Hitlerin ja Himmlerin samanaikaisesti.

Lopullinen salamurhayrityksen päivä tuli lopulta olemaan 20. heinäkuuta 1944. Vaikka Himmler ja Göring eivät osallistuneet kokoukseen Sudenpesässä, ei Stauffenberg enää halunnut perua suunnitelmaa. Hitler oli saatava hengiltä hinnalla millä hyvänsä.

Tapahtumien kulku

Adjutantti esittelee räjähdyksessä repeytyneitä Hitlerin housuja.

Hitlerin sijainti sinisellä pommiin nähden sen räjähdyshetkellä. Punaisella merkitty attentaatissa kuolleiden sijainti pöydän ympärillä.

Heinäkuun 20. päivän salaliitto oli vakavin kansallissosialistisen Saksan aikana tehty vallankaappausyritys, ja sen taustalla oli useita korkea-arvoisia upseereita ja virkamiehiä.

Salaliitto huipentui attentaattiyritykseen, jossa Stauffenbergin tehtävä oli viedä kaksi yhden kilon painoista räjähdettä laukussaan Hitlerin pitämään kokoukseen Itä-Preussissa sijaitsevaan Sudenpesään. Kokouksen oli määrä alkaa klo 13.00, mutta sitä siirrettiin alkavaksi puoli tuntia aikaisemmin eli klo 12.30.

Stauffenberg sai kuulla kellonajan muuttuneen vasta klo 12.20, joten hänelle tuli kiire mennä virittämään pommi valmiiksi. Stauffenberg meni Sudenpesään yhdessä luutnantti Werner von Haeften kanssa ja pyysi päästä jonnekin siistiytymään ennen kokouksen alkamista. Stauffenberg ja von Haeften alkoivat virittää kaksi kappaletta räjähteitä, joiden paino oli yhteensä kaksi kiloa, mutta oven takana koputeltiin ja pyydettiin Stauffenbergiä jo tulemaan, koska kokous oli alkanut. Stauffenberg ehti virittää vain yhden pommin valmiiksi. Pommi asetettiin laukkuun, jonka Stauffenberg sijoitti kokoushuoneeseen tammipöydän alle, vajaan metrin päähän Hitleristä.

Pommissa oli varoaika, joka oli noin 10–30 minuuttia. Kuumalla säällä tosin pommi saattoi räjähtää myös ennen aikojaan. Stauffenberg kuiskasi vieressä olevalle upseerille, että hänen täytyi käydä soittamassa puhelu Berliiniin esikuntaan. Stauffenbergin poistuttua paikalta eversti Heinz Brandt potkaisi vahingossa laukun kumoon. Brandt nosti laukun ylös mutta siirsi sen Hitlerin jaloista tammipöydän paksun tukijalan taakse.

Stauffenberg poistui ulos Sudenpesästä kello 12.40 ottaen samalla autokyydin yhdessä luutnantti von Haeftenin kanssa. Kello 12.42 pommi räjähti juuri kun Stauffenberg ja von Haeften olivat istuneet autoon. Stauffenberg käski kuljettajaa ajamaan lentokentälle joka sijaitsi noin kahdeksan kilometrin päässä. Stauffenberg ja Haeften lensivät suoraan Berliiniin ja olettivat Hitlerin kuolleen.

20. heinäkuuta Berliinissä

Berliinissä Stauffenberg sai kuulla, että Hitler olisi edelleenkin hengissä. Hän ei uskonut sitä ollenkaan. Stauffenberg piti mahdottomana sitä, että räjähdyksestä olisi voinut kukaan selvitä. Stauffenberg määräsi, että radioasemat sekä hallintokortteli otettaisiin välittömästi haltuun. Myös Gestapo, Waffen-SS ja propagandaministeri Joseph Goebbels piti pidättää.

21. heinäkuuta Berliinissä

Stauffenberg käski majuri Otto Ernst Remerin komentaman vartioprikaatin hoitamaan kyseiset tehtävät. Remer meni Goebbelsin huvilalle pidättämään tämän kertoen hänelle samalla, että Hitler oli kuollut. Goebbels soitti puhelun Sudenpesään ja pyysi saada Hitlerin puhelimeen. Hitler vastasi ja kertoi olevansa kunnossa. Samalla Hitler pyysi Remerin puhelimeen ja antoi tälle ohjeet pidättää salaliittoon osallistuneet välittömästi ja ottamaan haltuun hallintokorttelin. Remer teki työtä käskettyä ja vielä samana iltana teki rynnäkön Bendlerblockin hallintorakennukseen, jossa Stauffenberg piti majaansa muiden salaliittolaisupseereiden kanssa. Koko salaliittoon osallistunut joukko pidätettiin ja vietiin Bendlerblockin pihalle teloitettavaksi. Teloituksessa kuolivat Stauffenberg, von Haeften, Olbricht ja Albrecht Mertz von Quirnheim. Hyvin tehtävänsä suorittanut Remer ylennettiin vielä samana iltana suoraan majurista everstiksi.

Salaliiton jälkeen

Epäonnistunut salaliitto johti laajoihin kostotoimiin, yli 5 000 ihmisen pidättämiseen, syytteisiin kansantuomioistuimissa ja useiden kohdalla kuolemantuomioihin. Kuolemantuomiot toteutettiin yleensä julmalla tavalla. Esimerkiksi sotamarsalkka von Witzlebenin kaulan ympäri pujotettiin koukkuun ripustetusta ohuesta vaijerista tehty silmukka ja hänet nostettiin ilmaan oman painonsa varaan, jolloin hän niskan katkeamisen sijasta kuristui hitaasti kuoliaaksi. Hänen teloituksensa filmattiin Hitlerin käskystä, ja nauha toimitettiin Hitlerin katseltavaksi.^[2][3]

Hitlerin vastainen attentaatti muodostui käännekohdaksi sodan kulussa Saksan osalta. Toisen maailmansodan alkamisesta, syyskuun alusta 1939 heinäkuun 20. päivään 1944 saakka sai surmansa yhteensä noin 2,8 miljoonaa saksalaista sotilasta ja siviiliä. Heinäkuun 20. päivästä 1944 Saksan antautumiseen, toukokuun alkuun 1945 saakka saksalaisia sotilaita ja siviilejä kuoli noin 4,8 miljoonaa. Ennen vallankaappausyritystä saksalaisia kuoli päivittäin keskimäärin 1 588 henkeä, vallankaappausyrityksen jälkeen vastaava luku oli yli kymmenkertainen, 16 640.^[2]

Salaliiton jäseniä

Tämä on epätäydellinen luettelo salaliiton jäsenistä.

Bendlerblockin pihalla Berliinissä 21. heinäkuuta 1944 teloitetut Olbricht von Haeften Beck Kenraalieversti Hoepner von_Witzleben Friedrich Olbricht, jalkaväenkenraali.[4] Albrecht Mertz von Quirnheim, eversti.[4] Claus von Stauffenberg, eversti. Asetti pommin Hitlerin viereen.[4] Werner von Haeften, Stauffenbergin adjutantti. Kuoli heittäytyessään Stauffenbergiä kohti ammutun luodin eteen.[4] Ludwig Beck, kenraalieversti. Yritti itsemurhaa ampumalla, haavoittui ja teloitettiin ampumalla päähän 20. heinäkuuta 1944.[3] Plötzenseen vankilassa teloitetut 8. elokuuta 1944 hirtetyt Albrecht von Hagen, yliluutnantti. Paul von Hase, kenraaliluutnantti. Erich Hoepner, kenraalieversti.[3] Friedrich Karl Klausing, maavoimien kapteeni.[5] Robert Bernardis, everstiluutnantti, yleisesikuntaupseeri. Erwin von Witzleben, sotamarsalkka.[3] Peter Yorck von Wartenburg, yliluutnantti, lakimies, Kreisaun piiri jäsen, Claus Stauffenbergin serkku. Hellmuth Stieff, kenraalimajuri. 10. elokuuta 1944 kuristetut Berthold Schenk Graf von Stauffenberg, asianajaja ja Claus von Stauffenbergin veli. 4. syyskuuta 1944 hirtetyt Erich Fellgiebel, saksan viestijoukkojen kenraali 8. syyskuuta 1944 teloitetut Ulrich von Hassell, diplomaatti 10. marraskuuta 1944 teloitetut Friedrich-Werner von der Schulenburg, diplomaatti[6] 1945 teloitetut Julius Leber, tohtori. Sosialidemokraattisen puolueen valtiopäiväedustaja. Hirtettiin Plötzenseen vankilassa 5. tammikuuta 1945.[3] Erwin Planck, saksalainen poliitikko ja kuuluisan fyysikon Max Planckin poika. Pidätettiin 23. heinäkuuta 1944 ja teloitettiin Plötzenseen vankilassa 24. tammikuuta 1945. Eugen Bolz, poliitikko. Mestattiin Plötzenseen vankilassa 23. tammikuuta 1945. Carl Friedrich Goerdeler, tohtori ja Leipzigin ex-pormestari. Hirtettiin Plötzenseen vankilassa 2. helmikuuta 1945.[3]

Fromm Itsemurhan tehneet tai siihen pakotetut: Tresckow Rommel Oster von Kluge Bonhoeffer Canaris Henning von Tresckow, kenraalimajuri. Teki itsemurhan itärintamalla 21. heinäkuuta 1944.[3] Günther von Kluge sotamarsalkka Teki itsemurhan syanidikapselin avulla Metzissä Ranskassa 19. elokuuta 1944, välttääkseen kuulusteluja Berliinissä. Adam von Trott zu Solz, ulkoministeriön ja Abwehrin virkailija. Kreisaun piiri jäsen. Teloitettiin 26. elokuuta 1944. Erwin Rommel, sotamarsalkka. Rommelia epäiltiin osuudesta salaliittoon ja hänet pakotettiin perheensä säästämiseksi tekemään itsemurha 14. lokakuuta 1944. Wessel Freytag von Loringhoven oli toimittamassa heksogeeniä räjähteisiin, joilla Hitler piti tappaa.[3] Vangitut, sitten teloitetut: Alfred Delp, pappi, Kreisaun piiri jäsen. Hirtettiin 2. helmikuuta 1945.[3] Friedrich Fromm, kenraalieversti. Kääntyi attentaatin epäonnistuttua muita salaliittolaisia vastaan peittääkseen oman osuutensa. Tästä hyvästä Hitlerin luvalla Fromm teloitettiin sotilaskunnialle sopivasti ampumalla 12. maaliskuuta 1945. Albrecht Haushofer, tohtori. Opettaja, näytelmäkirjailija ja runoilija. Ammuttiin siirrettäessä Moabitin vankilaan 23. huhtikuuta 1945.[3] Wolf-Heinrich Graf von Helldorf, Berliinin poliisiylipäällikkö. Hirtettiin 15. elokuuta 1944.[3] Carl Langbehn, asianajaja. Teloitettiin 12. lokakuuta 1944.[3] Hans-Jürgen von Blumenthal, majuri ja aristokraatti. Teloitettiin 13. lokakuuta 1944. Josef Wirmer, lakimies, Saksan keskustapuolueen jäsen. Teloitettiin 8. syyskuuta 1944.[3] Vangitut, keskitysleirillä teloitetut Hans von Dohnányi, lakimies ja Abwehrin jäsen. Hirtettiin 8. huhtikuuta 1945.[3] Dietrich Bonhoeffer, protestanttinen teologi. Teloitettiin 9. huhtikuuta 1945.[3] Wilhelm Canaris, amiraali ja tiedustelupalvelu Abwehrin johtaja. Teloitettiin 9. huhtikuuta 1945.[3] Hengissä selvinneet Georg von Boeselager, Philipp von Boeselagerin veli. Toimitti heksogeeniä Hitleriä vastaan käytettäviin räjähteisiin. Philipp von Boeselager, salaliittoon kuulunut luutnantti, jonka piti viedä 1200 miestä itärintamalta Berliiniin kaappaamaan valta Saksassa. Kuoli 1. toukokuuta 2008. Hermann Konrad Oskar Ulrich Wolf Alfred von Kleist-Schmenzin piti olla auttamassa Boeselagerin veljeksiä ottamaan haltuun Berliinin hallintokorttelin.[7]

Salaliittolaisten suunnittelema hallitus

Seuraavat henkilöt olisivat olleet mukana hallituksessa, jonka salaliittolaiset olisivat onnistuessaan muodostaneet.^[8]

• Valtionhoitaja (Reichsverweser): Ludwig Beck
• Valtionhoitajan valtiosihteeri: Ulrich Schwerin von Schwanenfeld
• Valtakunnankansleri: Carl Friedrich Goerdeler
• Valtakunnankanslerin valtiosihteeri: Peter Yorck von Wartenburg
• Varavaltakunnankansleri: Wilhelm Leuschner^[9]
• Varavaltakunnankanslerin sijainen: Jakob Kaiser
• Sotaministeri: Friedrich Olbricht
• Sotaministerin valtiosihteeri: Claus von Stauffenberg
• Asevoimien ylipäällikkö: Erwin von Witzleben
• Maavoimien komentaja: Erich Hoepner
• Sisäministeri: Julius Leber
• Ulkoministeri: joko Ulrich von Hassell tai Friedrich-Werner von der Schulenburg
• Talousministeri: Paul Lejeune-Jung
• Valtiovarainministeri: Ewald Loeser
• Oikeusministeri: Josef Wirmer^[9]
• Opetusministeri: Eugen Bolz
• Maatalousministeri: Andreas Hermes
• Jälleenrakennusministeri: Bernhard Letterhaus
• Informaatioministeri: Theodor Haubach

Salaliittolaisryhmillä oli usein myös huomattavasti yksityiskohtaisempia listoja tehtävien ja asemien jakamisesta onnistuneen vallankaappauksen jälkeen. Tällaisella listalla oleminen johti salaliiton jälkeen yleensä pidätykseen ja usein myös kuolemantuomioon. Osa tällaisista henkilöistä onnistui kuitenkin vakuuttamaan viranomaiset siitä, että eivät olleet olleet tietoisia koko listalle päätymisestään, mikä joissakin tapauksissa myös piti paikkansa.^[10]

Hitleriin kohdistetussa pommiattentaatissa paikalla olleet henkilöt

Hitler vierailemassa attentaatissa loukkaantuneen Karl-Jesco von Puttkamerin luona sairaalassa.

Attentaatissa paikalla: sotamarsalkka Wilhelm Keitel kenraali Alfred Jodl kenraali Walter Warlimont yhteysupseeri Franz von Sonnleithner majuri Herbert Buchs kenraali Ernst John von Freyend Hitlerin adjutantti Otto Günsche pikakirjoittaja Heinz Buchholz kenraali Walther Buhle SS-kenraaliluutnantti Hermann Fegelein eversti Nicolaus von Below amiraali Hans-Erich Voss everstiluutnantti Heinz Waizenegger

Loukkaantuneet: Adolf Hitler kenraali Walter Scherff kenraali Adolf Heusinger kapteeni Heinz Assmann kontra-amiraali Karl-Jesco von Puttkamer everstiluutnantti Heinrich Borgmann kenraali Karl Bodenschatz Kuolleet: eversti Heinz Brandt kenraali Günther Korten kenraali Rudolf Schmundt pikakirjoittaja Heinrich Berger

Attentaatin aikana kokoushuoneessa oli yhteensä 24 henkilöä. Ainoastaan pikakirjoittaja Heinrich Berger kuoli välittömästi räjähdyksen jälkeen. Brandt, Korten ja Schmundt vasta myöhemmin sairaalassa.

^[11]

Elokuvat

Tapahtumista on tehty useita elokuvia. Vuoden 2004 saksalais-itävaltalaisessa elokuvassa Operaatio Valkyrie (alkuperäiseltä nimeltään Stauffenberg) Stauffenbergiä esittää Sebastian Koch. Vuonna 2008 valmistui Operaatio Valkyrie, jossa Claus Stauffenbergia esittää Tom Cruise.^lähde?

Katso myös

• Kreisaun piiri
• Bendlerblock

Lähteet

• Snyder, Louis L.: Encyclopedia of the Third Reich. Wordsworth Editions, 1998. ISBN 1-85326-684-1
• Fest, Joachim: Plotting Hitler's Death. (alkuteos Staatsstreich: Der lange Weg zum 20 Juli)) Weidenfeld & Nicolson, 1996. ISBN 0297817744
• Gregory, Don Allen: After Valkyrie: Military and Civilian Consequences of the Attempt to Assassinate Hitler. McFarland, 2018. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)

Viitteet

1. Operaatio Valkyyria kokosi yhteen kirjavan joukon Hitlerin vastustajia, Suomen Kuvalehti
2. Max Jakobson: Väkivallan vuodet: 20. vuosisadan tilinpäätös, s. 370–371. Helsinki: Otava, 1999. ISBN 951-1-13369-1.
3. Snyder s. 184-187
4. Fest s. 277-278
5. Snyder s. 196
6. Friedrich-Werner Graf von der Schulenburg (englanniksi) Gedenkstätte Deutscher Widerstand. Viitattu 25.5.2020.
7. Helsingin Sanomat 3.5.2008 s. C12 muistokirjoitus
8. Gregory 2018, s. 38
9. Gregory 2018, s. 117
10. Gregory 2018, s. 38-39
11. Hitler plot 'heroes' commemorated 20.7.2004. BBC. Viitattu 12.10.2008. (englanniksi)

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Heinäkuun 20. päivän salaliitto Wikimedia Commonsissa