Avoin hauta odottamassa arkunlaskua.(Yhdysvaltalainen betonikaukalo, ei käytössä Euroopassa.)
Hautaus on toimenpide, jossa ihmiselle tai eläimelle annetaan lopullinen sijoituspaikka kuoleman jälkeen. Yleisimpiä hautaustapoja ovat arkkuhautaus ja muut maahan hautaamiset, tuhkaus, sijoittaminen kryptaan, merihautaus ja taivashautaus. Hautaamisen yhteydessä pidetään usein hautajaiset, juhlameno johon liittyy usein vainajan muistamista ja suremista.
Arkkuhautauksessa vainaja haudataan ruumisarkussa maahan ja arkku peitetään maalla. Arkku voidaan sijoittaa myös kryptaan.
Arkkuja matkalla tuhkattaviksi.
Tuhkauksessa arkku ja vainaja sen sisällä poltetaan eli tuhkataan krematoriossa. Läheiset saavat yleensä uurnaan laitetun tuhkan itselleen. Uurna voidaan sijoittaa joko tavalliseen sukuhautaan, erityiseen uurnahautaan, uurnalehtoon tai -holviin eli kolumbaarioon.
Laivoissa on ollut tapana haudata kuolleet mereen ilman polttohautausta. Tämä oli yleistä aikaisemmin, jolloin merimatkat olivat varsin pitkäkestoisia, ja saattoi kestää pitkiäkin aikoja ennen kuin laiva pääsi lähelle maata. Tätä harjoitetaan vielä nykypäivänäkin, esimerkiksi joidenkin merimiesten ja merisotilaiden tapauksessa.
Tiibetissä on käytössä myös ilmahautaus eli taivashautaus, koska maassa ei ole paljoa poltettavaa puutavaraa, ja kivinen vuoristomaasto ei sovellu ruumiiden hautaamiseen maahan. Ilmahautaamisessa ruumis hajotetaan ja annetaan petolintujen syötäväksi. Myös zarathustralaiset harjoittavat tätä tapaa: ruumis sijoitetaan ns. "hiljaisuuden torniin" ja petolintujen annetaan syödä se.
Avaruushautajaiset ovat nykyaikana myös mahdollisia – osa vainajan tuhkasta laitetaan esimerkiksi varta vasten suunniteltuun satelliittiin. Menetelmä on tosin kallis, ja nykyteknologialla kaiken vainajan tuhkan, saati kokonaisten vainajien, lähettäminen avaruuteen ei ole käytännöllistä - usein avaruuteen lähetetään vain muutamia grammoja tuhkaa. Kuuluisia ihmisiä, joiden tuhkaa on haudattu avaruuteen, ovat mm. Gene Roddenberry ja Timothy Leary. Eugene Shoemakerin tuhkaa vietiin KuuhunLunar Prospector -luotaimen mukana.
Ruotsalaisen Susanne Wiigh-Mäsakin kehittämässä ekologisessa hautaustavassa, promessoinnissa, ruumis pakastetaan ja upotetaan nestemäiseen typpeen. Hauraaksi muuttunut ruumis hajotetaan värähtelyllä tomuksi. Tomu siirretään tyhjiökammioon, jossa sen sisältämä neste haihdutetaan pois. Kuivasta, hajuttomasta tomusta erotellaan elohopea ja lääketieteelliset laitteet. Tomu voidaan myös desinfioida. Lopulta vainajan maalliset jäännökset siirretään maissitärkkelyksestä valmistettuun arkkuun. Arkku lasketaan matalaan hautaan, jossa se muuttuu maaksi yhden vuoden aikana. Haudan merkiksi paikalle istutetaan puu, joka kasvaa rikkaan mullan ravitsemana.[1]
Ruumis voidaan myös kompostoida. Optimoiduissa olosuhteissa ihmisruumis luineen ja hampaineen muuttuu mullaksi 4–6 viikon kuluessa. Kompostoinnin sanotaan kuluttavan vain kahdeksasosan siitä energiasta, joka kuluisi tuhkaukseen.[2]
Emäksisessä hydrolyysissa ruumis asetetaan paineastiaan, jossa vahvasti emäksinen, kaliumhydroksidista ja vedestä koostuva 152-celsiusasteinen seos liuottaa ruumiin pehmeät kudokset. Neljän tunnin kuluttua jäljellä ovat vain luut, jotka murskataan jauheeksi, ja neste, joka huuhdotaan viemäriin. Tämän "luonnonmukaisena" tai "nestemäisenä krematointina" markkinoidun prosessin on laskettu tuottavan vain seitsemäsosan siitä hiilidioksidin määrästä, jonka vainajan polttohautaus tuottaisi.[3]
Hautaus Suomessa
Vuonna 2021 Suomessa tuhkattiin enemmistö, 61 prosenttia, vainajista.[4]
Suomessa on ollut käytäntönä reformaation jälkeisestä ajasta 1700-luvulle asti, että erityisesti pitäjien arvohenkilöt haudattiin kirkon lattian alle. Tästä tavasta alkoi tulla ongelmia voimakkaan hajun ja lattian alustan nopean täyttymisen takia, ja se kiellettiin 1700-luvun lopussa, joskin tapaa alettiin tehokkaasti valvoa vasta Suomen sodan jälkeen 1800-luvulla. [5] Suomessa kirkon lattian alle hautaaminen kiellettiin kokonaan keisarillisella asetuksella v. 1822. 1800-luvulla ja sitä aiemmin taloissa tuli olla kuoleman varalta arkuksi sopivia lankkuja ruumislaudoiksi. Vainaja siirrettiin aittaan tai riiheen odottamaan hautajaisia. Aitassaolo kesti tavallisesti noin viikon.
Nykyisin vainajan ruumis viedään ruumisautolla sairaalan tms. ruumishuoneelle, jossa vainajalle voidaan tehdä oikeuslääketieteellinen tai lääketieteellinenruumiinavaus noin kahden viikon kuluessa henkilön kuolemasta. Pyynnön oikeuslääketieteellisestä kuolemansyyn selvityksestä tekee poliisi, mikäli vainaja on kuollut kotonaan tai jossakin kodin ulkopuolella.[6] Mikäli vainaja on kuollut laitoksessa, kuten vanhainkodissa, sen vainajan hoidosta vastaava lääkäri voi kirjoittaa suoraan kuolintodistuksen vainajan sairaskertomukseen perustuen. Lääketieteellinen ruumiinavaus voidaan tehdä omaisten pyynnöstä tai hoitavan sairaalan pyynnöstä lääketieteellisin perustein.[7] Vainaja voidaan haudata sen jälkeen kun omaiset ovat saaneet lääkäriltä hautausluvan.[8]
Vainajan palattua obduktiosta kotikunnan ruumishuoneelle omaiset usein haluavat nähdä vainajan ja todeta arkussa olevan vainajan henkilöllisyyden oikeaksi, jolloin arkun kansi avataan ja omaiset voivat jättää viimeisen jäähyväisensä hänelle. Samassa yhteydessä voidaan veisata tilanteeseen sopiva virsi.lähde?
Kustannukset ruumiinavauksesta ja siihen liittyvistä kuljetuksista takaisin vainajan kotikuntaan maksaa pyynnön tekijä eli tavallisesti poliisilaitos.lähde?
Hautajaistilaisuutta ennen ruumis tuodaan arkussa siunauskappeliin. Sen jälkeen järjestetään hautajaiset ja muistotilaisuus.
Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa vainajan siunaamisessa pappi ottaa hiekka-astiasta pitkävartisella kauhalla yhteensä kolme kertaa hiekkaa ja kaataa jokaisen kauhallisen arkun päälle.
Hautaustavat islaminuskossa
Muslimien hautausperinteessä vainaja pestään ja haudataan omalle, muslimeille tarkoitetulle hautausmaalle mahdollisimman nopeasti kuoleman jälkeen. Pesun jälkeen vainaja puetaan käärinliinoihin. Hautaaminen tehdään mieluiten jo samana tai seuraavana päivänä. On suositeltavaa haudata vainaja ilman arkkua. Arkkua voidaan silti käyttää kantovälineenä. Ennen hautaan laskua luetaan janaza-rukous, joka tehdään seisten kumartamatta Mekkaan. Vainaja haudataan itä-länsisuuntaisesti, kasvot Mekkaan päin.[9]
Kuoltuaan ihminen saa hautaansa kaksi vierasta. He ovat enkelit nimeltä Munkar ja Nakir (منكر ونكير). Nämä kuulustelevat kuollutta hänen uskostaan Muhammediin ja kiduttavat häntä, jos vastaukset eivät kelpaa. Uskottomien kidutus alkaa siis heti kuoleman jälkeen.[10][11] Uskovat sen sijaan saavat tällöin nähdä jo välähdyksen Paratiisista.[11]
Muilla lajeilla
Nykyihmisen sisarlaji, jo sukupuuttoon kuollut neandertalinihminen hautasi joskus kuolleensa. Vainaja saatettiin peittää punamultaan tai okraan, tai hautaan asetettiin työkaluja.[12]
Ekshumaatio
Ekshumaatio tarkoittaa haudatun kaivamista ylös haudasta. Haudattu ruumis kaivetaan ylös esimerkiksi kuolemansyyn tutkimisen takia. Ekshumaatio on Suomessa hyvin harvinaista. Laki kuolemansyyn selvittämisestä ylittää hautarauhan koskemattomuuden. Omaisten lupaa haudan avaamiseen ei tarvita.
↑”Oikeuslääketiede”, Otavan Iso Tietosanakirja 6, s. 615. (Väkivaltaisesti tai tuntemattomalla tavalla henkensä menettäneiden kuolemansyyn selvittäminen.) Helsinki: Otava, 1967.
