Suomessa on lakiin tarkasti määritelty termi ruumisauto seuraavasti (Ajoneuvolain 3. luku, 23. §): Ruumisauto on kuolleiden henkilöiden kuljetukseen tarkoitettu M-luokan ajoneuvo, jossa on erikoisvarusteita tätä tarkoitusta varten.
Autoverolaissa säädetään tarvittaessa sellaisen ruumisauton, joka on verovapaa tai
josta suoritetaan alennettua veroa, hallinnasta, rakenteesta,
varusteista ja väristä.[1]
Autoverolaki säätää varusteista ja väristä seuraavasti:
auton on oltava hautaustointa harjoittavan omistuksessa;
auton värin on oltava musta, valkoinen tai hopeanharmaa;
autossa on oltava kiinteällä vetolavalla varustettu kori;
auton ohjaamon ja arkkutilan välillä on oltava kiinteä väliseinä;
arkkutilan pituus on oltava 0,4 metrin korkeudelta vetolavasta mitattuna vähintään 2,1 metriä; ja
arkkutilassa saa olla enintään yksi istuin yhdelle henkilölle. [2]
Yleiskielessä nimitystä ruumisauto ei tietenkään ole sidottu yhtä tarkkaan määritelmään auton rakenteesta, vaan ruumisautoja ovat kaikki joskus tässä käytössä olleet ajoneuvot.
Hevosten vetämä ruumisvaunu 1900-luvun alkupuolelta.
Ruumisvaunut olivat alun perin hevosten vetämiä, mutta polttomoottoreiden yleistyttyä varsinaisia ruumisautoja alettiin valmistaa vuonna 1909 Yhdysvalloissa.lähde? Ennen myös jotkut ruumisautot toimivat ambulansseina. Joissakin kaupungeissa oli myös suuria autoja ja metroja, joissa kuljetettiin sekä arkku, että surijat, mutta ne eivät olleet kovin suosittuja.
Helsingissä oli käytössä erityinen hautausjuna, joka liikennöi Harjun ruumishuoneen ja Malmin hautausmaan välillä. Sen vaunut olivat tavallisia Ga- tai Gb-umpitavaravaunuja, joiden kylkiin asetettiin pahvipaloilla olevat ristit arkkukuljetuksen ajaksi. Lisäksi junaan kuului yhdestä kolmeen kolmannen luokan matkustajavaunua hautajaisvieraille sekä yksi toisen luokan vaunu papeille ja muille arvoväelle. Junaan liittyi se erikoismääräys, että hautausmaan alueelle piti ajaa mahdollisimman vähillä höyryillä ettei varoventtiili alkaisi puhaltaa hautausmaalla ja siten häiritsisi käynnissä olleita hautajaisia. Samoin viheltimiä ei käytetty hautausmaalla. Malmin hautausmaalla ei ollut omaa suoritusta vaan juna liikennöi Malmin rautatieaseman junanlähettäjän vastuulla. Hautausmaaliikenne lopetettiin vuonna 1954.
Valmistajat
Volkswagen Transporter T2.
Toisin kuin autot yleensä, ruumisautot ovat edelleen pohjimmiltaan erikoistuneiden yritysten käsityönä valmistamia ajoneuvoja.
Ruumisauton lähtökohtana on usein autotehtaan tätä tarkoitusta varten toimittama niin sanottu erikoiskori, joka voi olla esimerkiksi riisuttu ja osin epätäydellinen – eli siis valmiina koripajan muokattavaksi. Erikoiskoreista valmistetaan myös muun muassa ambulanssit. Ruumisautoja voidaan valmistaa myös muokkaamalla sedan-korisista autoista. Ruumisautoina käytetään nykyisin myös enenevässä määrin tila-autoja, koska ne eivät vaadi kalliita korimuutoksia. Käytössä on myös täysin massasta erottumattomia pakettiauton tyyppisiä niin sanottuja siirtoautoja tai normaalin farmarimallin näköisiä autoja.
Harrastekäyttö
Yhdysvalloissa ja Saksassa on jo pitkään ollut oma erikoisautoihin keskittynyt harrastajakuntansa. Ruumisautot ovat Suomessa olleet harrastuskäytössä vieroksuttuja autoja, mutta viime vuosinaselvennä myös suomalaiset autoharrastajat ovat löytäneet ruumisautot. Samalla ruumisautoharrastuksesta on tullut yleisesti hyväksytympää, vaikka ennakkoluujoja harrastajia kohtaan tietenkin esiintyy edelleen.
Turkulainen Woodoo-musiikkiyhtye käytti 1970-luvun puolivälissä kuljetusautonaan entistä Liedon kunnan ruumisautoa, jossa hetken ajan oli etuovissa Harro Koskisensikavaakunat – jotka tosin poistettiin viranomaisten määräyksestä.lähde?
Ruumisautoa on käytetty myös mainoskäytössä. Muun muassa Suomen syöpäyhdistys käytti tupakoinnin vastaisessa Coffin Shop -kampanjassaan[3] ruumisautoa muistuttamaan tupakoinnin vaarallisuudesta.
