Focus Features on vuonna 2002 muodostunut yhdysvaltalaisen Universal Pictures -elokuvayhtiön art house -osasto, joka tuottaa ja levittää omia ja ulkomaisia elokuvia. Sen Rogue Pictures -osasto tuottaa ja levittää myös pienen budjetin toiminta- ja kauhuelokuvia.[1]
Historia
Focus Features on perustettu vuonna 2002, mutta se on alun perin aloittanut toimintansa jo vuonna 1991 kun James Schamus ja Ted Hope perustivat New Yorkissa elokuvantuotantoyrityksen jolle he laittoivat nimeksi Good Machine. Yrityksessä ajatus oli tehdä mielenkiintoisia elokuvia aiheista, jotka eivät olleet kaupallisesti suuria menestyksiä.[1]
Heidän ensimmäinen projektinsa oli Ang Leen kanssa elikuva Pushing Hands (Tui Shou) johon hän oli saanut 400 000 tuen. Sen hän oli saanut voittaessaan Taiwanin kansallisen käsikirjoituskilpailun. Schamuksen ja Hopein avulla elokuva tuotettiin ja julkaistiin teattereissa jotka olivat erikoistuneet taide-elokuvien näyttämiseen.[1]
Aluksi Good Machinea pöyöritettiin melkeimpä harrastuksena mutta samalla Schamus ja Hope loivat suhteita arvostettuihin taiteilijoihin. Schamus oli mukana käsikirjoittamassa monia elokuvia, muun muassa elokuvaa The Wedding Banquet joka tuotti 23 600 000 sen jälkeen kun se oli myyty Samuel Goldwyn Companylle. Se oli myös ehdolla parhaan ulkomaisen elokuvan Oscariin.[1]
Vuonna 1997 Good Machine ja toinen riippumaton tuottaja/jakelija, October Films perustivat yhteisyrityksen Good Machine International ja alkoivat myydä omien elokuviensa oikeuksia. Yhteisen yhtiön johdossa olivat Hope ja Schamus sekä heidän uusi yhteistyökumppaninsa David Linde, joka oli aiemmin ollut samanlaisissa töissä Foxilla, Lorberilla ja Miramaxilla.[1]
Vuonna 2000 julkaistiin Yhdysvalloissa filosofinen taistelulajien elokuvan Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme, jonka oli ohjannut Ang Lee ja jossa Schamus oli myös käsikirjoittajana, sen tuottaminen oli maksanut 12 miljoonaa dollaria Kiinassa. Sen tuotti Good Machine International ja useita muita yrityksiä, ja Linde ja Schamus toimivat tuottavina tuottajina. Tekstitetty elokuva tuotti Yhdysvalloissa yli 125 miljoonaa dollaria ja voitti neljä Oscar-palkintoa, mukaan lukien vuoden parhaimman ulkomaalaisen elokuvan palkinnon.[1]
Vuonna 2004 Focus esitteli uuden tytäryhtiön nimeltään Rogue Pictures, se on erikoistunut jännitys-, toiminta-, trilleri- ja urbaani-genren elokuviin. Sen ensimmäiset julkaisut olivat uustuotanto Assault on Precinct 13, Seed of Chucky ja Shaun of the Dead.[1]
Osittainen luettelo elokuvista
- Rogue Picturesin julkaisut
Lähteet
Viitteet
Aiheesta muualla