Lucie Aubrac (o.s Bernard) syntyi 29. kesäkuuta 1912 MâconissaRanskan itäosassa.[1] Alue oli historiallista Burgundia. Hänen perheensä oli keskiluokkainen ja hän opiskeli historiaa. Lucie valmistui vuonna 1938 ja opetti historiaa koululla Strasbourgissa. Lucie oli myös kommunistisen puolueen kannattaja. Joulukuussa 1939 hän meni avioliittoon toisen kommunistin Raymond Samuelin kanssa.[2]
Lucia ja Raymond jatkoivat tavallista siviilielämäänsä töineen, mutta samalla he elivät kaksoiselämää vastarintaliikkeessä. Raymondin salanimi oli Aubrac, jonka pari otti viralliseksi nimekseen sodan jälkeen. Toukokuussa 1941 syntyi parin ensimmäinen lapsi. Saksalaiset valtasivat Ranskan vielä miehittämättömän osan vuoden 1942 lopulla. Lyonista tuli kuuluisan Gestapon eli salaisen poliisin päällikkö Klaus Barbien keskus. Raymond pidätettiin maaliskuussa 1943, mutta häntä pidettiin ilmeisesti vain vähämerkityksellisenä mustan pörssin kauppiaana. Raymon vapautettiin toukokuussa Lucien valitettua Lyonin yleiselle syyttäjälle. Hänet pidätettiin uudestaan kuitenkin jo kesäkuussa 1943. Tällä kertaa saksalaiset myös selvittivät hänen toimintaansa vastarintaliikkeessä. Raymon teljettiin Montlucin vankilaan Lyonissa. Raskaana ollut Lucie saapui Gestapon puheille. Hän väitti "Ermelin" nimisen kihlattunsa olevan vankina syyttömänä. Ermelin oli yksi Raymondin käyttämistä salanimistä. Saksalaiset totesivat hänelle "Ermelinin" toimineen vastarintaliikkeessä ja hänen joutuvan teloitettavaksi. Lucie aneli Gestapoa lykkäämään teloitusta, jotta he voisivat mennä naimisiin ennen miehen kuolemaa, jottei lapsi syntyisi aviottomaan perheeseen. Vihkimisellä Lucien maine säästyisi. Tähän suostuttiin, ja Raymond siirrettiin vankilasta Gestapon päämajaan häitä varten. Tällöin joukko vastarintaliikkeen toimijoita hyökkäsi häntä kuljettaneelle kuorma-autolle ja vapautti hänet.[2]
Maailmansodan jälkeen
Ho Tši Minh, Lucie Aubrac ja hänen pieni tyttärensä.
Myöhemmin Lucie ja Raymon piilottelivat, kunnes he siirtyivät Lontooseen helmikuussa 1944. Parin toinen lapsi syntyi hieman myöhemmin. Maaliskuussa 1944 väliaikaista hallitusta johtava Charles de Gaulle ilmoitti naisten saavan äänioikeuden Ranskan vapauttamisen jälkeen. Tätä varten perustettiin neuvoa-antava kokous, johon Lucie nimitettiin vastarintaliikkeen edustajana. Hänestä tuli näin ensimmäinen nainen Ranskan parlamenttia vastaavassa istunnossa. Sodan päätyttyä vuonna 1945 hän palasi opettajaksi.[2] Hänestä alkoi myös kritisoida Ranskan toimia siirtomaissaan, kuten Pohjois-Afrikassa.[1]
Vuonna 1983 Klaus Barbie oli pidätetty Boliviassa ,ja häntä oltiin siirtämässä Ranskaan oikeudenkäyntiä varten. Barbie uhkasi tällöin paljastaa yksityiskohtia vastarintaliikkeestä. Hän väitti esimerkiksi, että Raymondista oli tullut Gestapon ilmiantaja. Samalla hänet yhdistettiin kuuluisan vastarintataistelija Jean Moulinin pidätykseen ja teloitukseen. Väitteitä ei oikeudenkäynnissä kummemmin todistettu, mutta ne saivat Lucien kirjoittamaan oman versionsa tapahtumista omaelämäkerrallisena teoksena[2]Ils Partiront Dans L'Ivresse vuonna 1984.[3] Barbie kuoli vuonna 1990. Jonkin aikaa tämän jälkeen ranskalaisessa lehdistössä alkoi levitä asiakirja, joka kulki Barbien testamentin nimellä. Asiakirja sisälsi Aubraciin liittyviä syytöksiä, jotka kyseenalaistivat Lucien omaelämäkerran yksityiskohtia. Ranskalainen toimittaja Gérard Chauvy julkaisi näistä ristiriidoista oman teoksensa[2]Aubrac Lyon, 1943 vuonna 1997.[4] Lucie Aubrac halusi puolustaa omaa versiotaan historioitsijoiden paneelissa. Ranskalainen sanomalehti Libération järjesti tapahtuman, joka muuttui maineen puhdistamisesta ristikuulusteluksi. Historioitsijat eivät sinänsä pitäneet Raymondia ilmiantajana, mutta Lucien tarinassa tapahtumissa todettiin olevan useita ristiriitoja.[2]
