Faruq

Faruk I
Egyptin kuningas
Valtakausi 28. huhtikuuta 1936 – 26. heinäkuuta 1952
Edeltäjä Fuad I
Seuraaja Fuad II
Syntynyt 11. helmikuuta 1920
Kairo, Egyptin kuningaskunta
Kuollut 18. maaliskuuta 1965 (45 vuotta)
Rooma, Italia
Puoliso Farida (1938–1948)
Nariman Sadek (1951–1954)
Lapset Prinsessa Farial
Prinsessa Fawzia
Prinsessa Fadia
Fuad II
Suku Muhammad Ali
Isä Fuad I
Äiti Nazli Sabri
Nimikirjoitus

Faruq tai Faruk (arab. فاروق‎, Fārūq; 11. helmikuuta 1920 – 18. maaliskuuta 1965) oli Egyptin kuningas vuosina 1936–1952. Faruq seurasi vallassa epäsuosittua isäänsä Ahmad Fuadia. Hallitsijana hän oli toisin kuin isänsä aluksi suhteellisen pidetty. Toisen maailmansodan alkuvuosina britit eivät olleet niin kiintyneitä hänen katsottuihin saksalaismyönteisiin piireihinsä. Faruq joutui lopulta taipumaan brittien tahtoon, vaikka hänet oli ennen nähty heidän vastapainonaan. Myöhempinä vuosina hallinnon arvovalta romahti, mikä lopulta johti kuninkaan syrjäyttämiseen vallankaappauksessa vuonna 1952. Faruq vietti myöhemmät vuodet maanpaossa ulkomailla ja etenkin Italiassa, jossa hän kuoli sydänkohtaukseen vuonna 1965.

Elämäkerta

Faruq, hänen ensimmäinen vaimonsa kuningatar Farida ja parin esikoistytär Farial.

Nuoruus

Faruq syntyi Kairossa 11. helmikuuta 1920.[1] Hänen isänsä oli Egyptin hallitsija (khediivi 1917–1922 ja kuningas 1922–1936) Ahmad Fuad.[2] Äiti oli kuningatar Nazli Sabri.[1] Faruqin isä oli kuninkaana Egyptissä epäsuosittu hahmo.[2] Hän oli ollut monien poliittisten kriisien osapuoli. Isällä ei ollut myöskään kovin paljon aikaa pojalleen, joka varttui pääsoin äitinsä, siskojensa ja muiden naispuolisten sukulaisten kanssa. Hänellä oli myös englantilainen yksityisopettaja. Vuonna 1935 Faruq aloitti opinnot Woolwichin Royal Military Collegessa Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Hän ei ollut päässyt läpi opiston pääskykokeista, mutta sai silti osallistua joillekin tunneille. Faruqista oli tullut virallisesti nimetty kruununprinssi 12. joulukuuta 1933. Faruqinin ollessa vain 16-vuotias hänen opintonsa keskeytyivät hänen isänsä kuoleman takia vuonna 1936. Faruq julistettiin Egyptin kuninkaaksi hänen isänsä kuollinpäivänä 28. huhtikuuta 1936 ja astui valtaistuimelle virallisesti 6. toukokuuta samana vuonna.[1]

Valtaannousu ja maailmansota

Faruq (vas.) ja Yhdysvaltain presidentti Franklin D. Roosevelt vuonna 1945.

Kruunajaisten jälkeen Faruq piti puheen suoraan egyptiläisille radion kautta arabiaksi, mikä olisi ollut epätyypillistä hänen isältään. Hän oli valtakautensa alulla suosittu hahmo, toisin kuin monet muut oman dynastiansa. Toisin kuin isäänsä, Faruqia pidettiin alkujaan brittien vastavoimana, eikä samassa määrin näiden nukkehallitsijana.[2] Toisen maailmansodan alkuvuosina hänellä oli esimerkiksi joitakin yhteyksiä brittien vihollisiin akselivaltioihin lähipiirinsä henkilöiden kautta.. Britit eivät sietäneet Faruqin haluttomuutta puuttua brittivastaiseen liikehdintään.[1] Varsinkin kun Egyptiä alkoi toden teolla uhata saksalaisten eteneminen kohti Aleksandriaa. Britit halusivat ratkaista tilanteen puhdistamalla hallinnon saksalaismyönteisistä vaikuttajista. Ratkaisuna nähtiin Wafd-puolueen johtama hallitus. Sen johtaja Mustafa al-Nahhas ei ollut brittien suosiossa, mutta ainakaan häntä ei epäilty saksalaismyönteisyydestä. Wafd-puolueen kuviteltu kansansuosio olisi saattanut auttaa brittejä pitää tilanne hallussaan. Faruq ei tähän taipunut, jolloin britit vastasivat piirittämällä 4. helmikuuta 1942 Abadainin palatsin. Lopulta Faruq taipui ja nimitti al-Nahhasin pääministeriksi.[2] Brittien voitettua El Alameinissa oli myös selvää, että heidän valtansa ei heti luhistuisi. Faruq joutui taipumaan brittimyönteiseen politiikkaan.[1] Egyptissä brittivastaiset asenteet kasvoivat entisestään ja myös Faruqin monarkia menetti arvovaltansa.[2]

Maailmansodan jälkeen

Toisen maailmansodan jälkeen Egyptiä leimasivat poliittiset kiistat, sekä kommunistien, Muslimiveljeskunnan, ja asevoimien upseeriston liikehdintä. Faruq vietti yhä enemmän aikaansa ulkomailla Kyproksella ja Euroopassa. Kairossa hän asui palatseillaan ja kävi esimerkiksi uhkapelaamassa Kairon uudessakaupungissa alkaen muuten käyttäytyä välttelevästi sosiaalisissa tilanteissa. Epäsopivina nähdyt ulkomaanmatkat ja niiden tapahtumat herättivät närää oppositiossa. Hyvällä ei katsottu myöskään avioeroa Faruqin vuonna 1938 naimasta vaimostaan, eli Egyptin kuningatar Faridasta vuonna 1948 ja uutta avioliittoa Nariman Sadikin kanssa vuonna 1951.[1]

Tammikuussa 1951 egyptiläiset sissit iskivät brittien varuskuntaan Suezin kanavavyöhykkeellä. Tapahtumat ja seuranneet mellakat 26. tammikuuta Kairossa tulivat tunnetuksi Mustana lauantaina. Al-Nahhas ja Faruq syyttelivät toisiaan.[2] Britit eivät olleet erityisen halukkaita puuttumaan asioihin imperiumissaan etenkin, kun he olivat pari vuotta aikaisemmin vetäytyneet Intiasta.[1] Vanha valta Egyptissä oli nyt menettänyt miltei kaiken valtansa. Faruq nimitteli nopeasti kaatuvia hallituksia, joita seuraavan puolen vuoden aikana oli neljä. Kansa odotti tahoa, joka astuisi vanhan vallan tilalle.[2]

Kukistuminen

Niin sanottu vapaiden upseerien salaliitto suunnitteli toimintaa. Faruq ja Egyptin tiedustelupalvelu tiesivät asiasta, mutta olivat myös kyvyttömiä vastaamaan tehokkaasti. Faruq syytti salaliittolaisten olemassaolosta brittejä, mutta määräsi heidän pidätyksensä liian myöhään, vain paria tuntia ennen[1] vallankaappausta yöllä 23. heinäkuuta 1952. Kuninkaalle uskollisia sotilaita pidätettiin ja aamulla radiossa upseeri Anwar Sadat kertoi uudesta kenraali Muhammad Nagibin johtamasta hallinnosta ja vanhan syrjäyttämisestä.[2] Faruq, joka ei enää luottanut britteihin, otti yhteyttä Yhdysvaltoihin perheensä auttamiseksi. 26. heinäkuuta uuden sotilashallinnon pääministeri Ali Mahir antoi kuninkaalle käskyn luopua vallasta ja lähteä maasta kello 18.00 mennessä.[1] Faruq luopui vallasta poikansa Ahmad Fuadin hyväksi ja lähti Egyptistä Italiaan kuninkaallisella jahdillaan.[2]

Valtakauden jälkeen

Hauta Kairossa.

Italiassa Faruq saapui Napoliin perheensä kanssa jahdillaan hyvin samaan tapaan, kuin isoisänsä khediivi Ismail aikanaan. Kuninkaalla oli huomattava omaisuus ulkomailla pankeissa esimerkiksi Italiassa, Yhdysvalloissa ja Sveitsissä. Italiassa hän asettui Roomaan. Faruqin tyttäret lähetettiin pian Sveitsiin, kun taas vaimo Nariman palasi lopulta Egyptiin ja meni avioeron jälkeen uusiin naimisiin. Faruq vietti aikaa naisystäviensä kanssa Rooman yöelämässä. Hän sai myös Monacon kansalaisuuden maasta, jossa hän kävi usein uhkapelaamassa. Maaliskuussa 1965 Faruq oli palannut sveitsiläisestä sydänsairaalasta, minkä jälkeen hän vei erään naisystävänsä syömään Italiassa. Aterian jälkeen hän sai sydänkohtauksen ja kuoli paria tuntia myöhemmin Roomassa aamuyöllä 18. maaliskuuta.[1]

Faruq oli Muhammad Alista polveutuvan dynastian viimeinen varsinaisesti valtaansa käyttänyt Egyptin hallitsija. Hänet haudattiin Kairoon testamenttinsa ja perheensä pyynnön mukaisesti, mutta hyvin hiljaisissa menoissa.[1]

Perhe

Faruqilla oli kaksi vaimoa. Kuningatar Faridan kanssa hän oli naimissa vuodesta 1938 vuoteen 1948. Kuningatar Nariman Sadik avioitui Faruqin kanssa vuonna 1951 ja pari erosi Faruqin kukistuttua. Faruqilla oli kolme tytärtä ensimmäisestä avioliitostaan ja yksi poika seuraavasta, kruununprinssi Fuad II.[1]

Kunnianosoituksia

Egyptiläiset

Lähde:[3]

Ulkomaalaiset

Lähde:[3]

Lähteet

  1. ↑ a b c d e f g h i j k l Bearman, P. J.; Bianquis, Th.; Bosworth, C. E.; van Donzel, E.; Heinrichs, W. P.: Encyclopaedia of Islam, Volume XII (Supplement), s. 299–302. (Volume XI – W–Z) Koninklijke Brill, Leiden, 2004. ISBN 90 04 13974 5 (englanniksi)
  2. ↑ a b c d e f g h i Andrei Sergejeff: ”Itsänäisyys (1922-1952)”, Egyptin historia: Kleopatran ajasta arabikevääseen. Gaudeamus, 2019. ISBN 978-952-345-573-3
  3. ↑ a b Egypt14 royalark.net. 2023. Viitattu 30.10.2023. (englanniksi)

Aiheesta muualla

  Edeltäjä:
Fu’ad 		Egyptin kuningas
1936–1952 		Seuraaja:
Fu’ad II

Strategi Solo vs Squad di Free Fire: Cara Menang Mudah!