Enemmistö kongressissa oli radikaaleilla, jotka kutsuivat itseään patriooteiksi. Heidän johtajiaan olivat Samuel ja John Adams, Patrick Henry sekä Richard Henry Lee.[1] Silti vain harvat kannattivat vielä tässä vaiheessa suhteiden katkaisemista Britanniaan, ja hallitsevana asennoitumisena oli edelleen varovaisuus.[6]
Kongressin kulku
Kongressin alussa Pennsylvanian edustajakokouksen puhemies Joseph Galloway laati ehdotuksen, jonka mukaan siirtokunnat muodostaisivat federaation ja sitä johtaisi kuninkaan nimittämä virkamies (president general). Salaisessa istunnossa kongressi kuitenkin hylkäsi tämän ehdotuksen, joka pyrki sovittamaan yhteen siirtokuntien vapauden Britannian ylivallan kanssa. Tämä merkitsi jo voittoa radikaaleille.[2][6] Sen sijaan kongressi hyväksyi julistuksen, jossa vaadittiin turvattaviksi kansalaisten oikeus elämään, vapauteen, omaisuuteen, kokoontumiseen ja valamiesoikeudenkäyntiin sekä tuomittiin verotus ilman edustusoikeutta ja brittijoukkojen läsnäolo siirtokunnissa ilman niiden omaa hyväksyntää.[2]
Lokakuussa 1774 kongressi laati Englannin kuninkaalle anomuksen, jossa pyydettiin kaikkien vuoden 1763 jälkeen suoritettujen epäoikeudenmukaisten toimien kumoamista. Samalla se vakuutti siirtokuntien olevan yhä lojaaleja Britannialle. Koska kauppaboikotti oli jo aiemmin osoittautunut tehokkaaksi, kongressi vaati painostustoimenpiteenä kaikkien Britanniasta tuotavien hyödykkeiden boikotointia sekä asteittain myös kaiken viennin lopettamista emämaahan ja Brittiläiseen Länsi-Intiaan, riisin vientiä lukuun ottamatta.[1][2] Boikotti sai sittemmin nimekseen mannermaaliitto (Continental Association) ja sitä valvomaan luotiin paikallisten komiteoiden verkosto.[1] Tämä organisaatio osoittautui hyödylliseksi Samuel Adamsin johtamille radikaaleille.[6]
Viimeisenä toimenpiteenään ensimmäinen mannermaakongressi päätti uuden kongressin koolle kutsumisesta seuraavana keväänä tarpeellisista jatkotoimenpiteistä päättämiseksi. Ennen toisen mannermaakongressin kokoontumista sotatoimet ehtivät puhjeta siirtokuntalaisten ja brittijoukkojen välille Massachusettsin Lexingtonissa.[2]
