Carol Rama syntyi perinteiseen katoliseen perheeseen Torinossa. Raman ollessa 15-vuotias hänen äitinsä joutui psykiatriseen hoitoon. Hänen isänsä polkupyörän osia valmistava tehdas ajautui konkurssiin 1920-luvulla ja se johti lopulta hänen itsemurhaansa vuonna 1943.[3]
Rama kehitti vesivärimaalauksiaan 1930-luvulla, joihin hän kertoi maalanneensa omia pelkojaan. Rama debytoi vuonna 1945 Torinossa.[3]
Varhaistuotannon toistuva kuva-aihe on puolialaston sukupuoleton hahmo, eräänlainen oman aikansa queer, joka ei taivu perinteisiin rooleihin. Rama ei kuvannut naista tai queeriaan katseen kohteena vaan elinvoimaisena subjektina, jolla oli oikeus haluihinsa ja tarpeisiinsa.[4] Rama liioittelee sukupuolielimiä ja panee kielen törröttämään rivosti suusta. Kuvia leimaa brutaalius, vietit, seksuaalisuus, halu. Herkästi piirretyissä hahmoissa on silti jotain haavoittuvaa, nyrjähtänyttä, rujoa, mikä tekee niistä koskettavia ja samalla riemastuttavan rienaavia.[4]
Rama liittyi konkretistien taidesuuntaukseen, geometriseen muotokieleen 1950-luvulle tultaessa.[4] Hän kuitenkin irtautui ryhmästä ja teki teoksiaan myös informalismin innostamana. Hän yhdisteli teoksiinsa arte poveran hengessä hylättyjä materiaaleja kuten eläinten kynsiä tai injektioruiskuja.[4] Hänen teoksiaan tältä ajalta kutsutaan usein myös sanalla bricolage.
1970-luvulla Rama ryhtyi käyttämään teoksissaan kumia, joka oli usein peräisin polkupyörän sisärenkaista. Ne yhdistävät hänet isäänsä, jonka tehtaassa valmistettiin polkupyörän osia. Rama viilsi kappaleiksi ja tasoitti sisärenkaita, joissa on joskus mukana myös venttiilit ja kumipaikat, sekä liimasi kumisuikaleita kankaille. Kumin yllättävät sävyt ja sen monikäsitteinen tekstuuri muistuttaa joskus kuivettunutta ihoa.[3]
Palatessaan esittävään kuvaan 1980-luvulla hän loi animalistista maailmanselitystä.[4] Hänen vesivärimaalauksensa, joita hän maalasi arkkitehtuurikuvitusten päälle, saivat usein aiheensa 1980-luvulla raivonneesta hullun lehmän taudista.
Vaikutus
Vaikka Carol Ramaa pidetään usein outsidertaiteilijana, hänen arkistonsa osoittavat hänen seuranneet tarkasti eurooppalaisen kuvataiteen suuntauksia. 1960-luvun lopulla ja 1970-luvun alussa hänellä oli yhteyksiä elokuvaohjaajiin Luis Buñuel ja Orson Welles, kuten myös sellaisiin kuvataiteilijoihin kuin Man Ray ja Andy Warhol.[5]
Barcelonan nykytaiteen museon ja Pariisin nykytaiteen museon suunnittelema Carol Raman kiertonäyttely on esillä näiden museoiden lisäksi Espoon Emma-taidemuseossa, sekä Irlannin nykytaiteen museossa Dublinissa, sekä Modernin ja nykytaiteen museossa Torinossa vuosina 2014-2017.[6]
Vastaanotto
Carol Raman taide on otettu vastaan sekä innostuneesti, että pettyneesti.[4] On kysytty, miksi voimakkaiden ja tinkimättömien naistaiteilijoiden kohtalona on jatkuvasti katoaminen ja uudelleenlöytäminen?[7] Raman markkinointia mediassa on kritisoitu. On huomioitu, että vastaavaa naisen seksuaalisuuden ja ruumiin problematiikkaan liittyvää taidetta on ollut esillä Suomessakin jo parikymmentä vuotta.[8]
Lähteet
↑ abLa Passion Selon Carol Rama (näyttelyesite) Musée d’Art Moderne de la Ville de Paris. MAM Ville de Paris. Viitattu 8.11.2015. (englanniksi)
↑Alfred Hickling: Carol RamaThe Guardian. 25.1.2005. Guardian News and Media Limited. Viitattu 8.11.2015. (englanniksi)
↑ abcWade Saunders ja Anne Rochette: Carol RamaArt in America. 25.5.2015. Brant Publications, Inc.. Viitattu 8.11.2015. (englanniksi)
