Järnefelt oli 1900-luvun vaihteessa maan huomattavin aatehistoriallinen kirjailija. Kuvaukset aikakauden aateliston elämästä ovat suomalaisen kirjallisuuden klassikoita.
Järnefelt avioitui Jyväskylässä Emilia Fredrika Parviaisen (1865–1937) kanssa vuonna 1884. Parviaisen vanhemmat olivat paikallinen varakas kauppias Mikko Parviainen ja Katarina Charlotta Pundani. Järnefeltit saivat viisi lasta: Eero (1888–1970), Liisa (1893–1978), Anna (1898–1899), Maija (1900–1986) ja Emmi (Lillan) (1902–1941). Tyttäristä Liisa avioitui juristi Matti Piipposen kanssa.
Tolstoilaisuudesta Järnefelt kiinnostui osaksi äitinsä Elisabethin kautta[5]. Ollessaan vuodesta 1891 lähtien Vaasassahovioikeudenauskultanttina hän tutustui Leo Tolstoin teksteihin ja koki uskonnollisen murroksen, jota hän myöhemmin kuvasi vuonna 1894 ilmestyneessä teoksessa Heräämiseni. Tolstoilaisuus oli näkynyt jo edellisvuonna ilmestyneessä esikoisromaanissa Isänmaa. Järnefelt oli Tolstoin kanssa kirjeenvaihdossa vuodesta 1895 lähtien ja kävi myös tapaamassa häntä Venäjällä vuosina 1899 ja 1910. Tolstoilaisuuden vaikutuksesta Järnefelt jätti lakimiehen työnsä ja siirtyi maanviljelijäksi LohjanVirkkalassa sijainneelle Rantalan tilalle, jossa Järnefelt vietti suurimman osan loppuelämästään.[6] Hän halusi osoittaa, ettei tolstoilaisuus ollut pelkästään eristäytymistä ja haaveellista mietiskelyä, vaan lähimmäisten ja koko maailman rakastamista ja käytännön tekoja. Järnefeltistä tulikin vankien, köyhien ja sorrettujen auttaja.[5] Tolstoin ansiosta hän tutustui amerikkalaisen taloustieteilijän Henry Georgen näkemyksiin maan omistusoikeudesta ja otti tämän luoman georgismin innoittamana kantaa muun muassa vuonna 1907 tapahtuneisiin Laukon torpparihäätöihin.[6] Seuraavalla vuosikymmenellä Järnefelt radikalisoitui entisestään, ja häntä voidaan pitää ajattelultaan jopa anarkistina.[7]
Kirkkopuheet ja viimeiset vuosikymmenet
Venäjän vallankumouksen aiheuttaman yhteiskunnallisen kuohunnan levittyä Suomeen Järnefelt kannattajineen toukokuussa 1917 osallistui niin sanottuihin Helsingin kirkkomellakoihin, joiden toisena päähahmona oli anarkisti Jean Boldt. Toukokuun aikana hän piti pappien kiellosta huolimatta helsinkiläisissä kirkoissa kolme puhetilaisuutta,[8] joita oli kuulemassa jopa monituhatpäinen kannattajajoukko.[9] Järnefelt käsitteli muun muassa yhteiskunnallista tasa-arvoa ja pasifismia sekä esitteli omia uskonkäsityksiään.[10] Tilaisuuksissa ilmeni myös levottomuuksia, ja Järnefeltin kannattajia syytettiin väkivallasta. Porvarillinen lehdistö kutsui heitä muun muassa huligaaneiksi, sen sijaan työväenlehdet antoivat tukensa yhteiskunnallisiin epäkohtiin huomiota kiinnittäneelle kirjailijalle.[8] Lisäksi Järnefelt sai ymmärrystä muun muassa runoilija Eino Leinolta sekä sisarensa Ainon puolisolta Jean Sibeliukselta.[9]
Järnefeltin kirkkopuheet julkaistiin kirjana vielä saman vuoden aikana. Niistä seurasi lopulta vankeustuomio, joka päättyi valtionhoitaja Mannerheimin armahdukseen vuonna 1919.[11] Vuodesta 1922 lähtien Järnefelt matkusteli paljon ulkomailla ja aloitti uuden luomiskauden, jonka aikaista tuotantoa pidetään hänen parhaimpanaan.[6]
Kauden tuotantoon sisältyi myös tolstoilaisia piirteitä sisältävä psykologis-filosofinen rikosromaani Minun Marttani. Romaani perustuu alkuvuonna 1927 Turun Vartiovuorenmäellä tapahtuneeseen surmatekoon: Åbo Akademin kirjaston johtaja murhasi morsiamensa kanssa turkulaisen kauppiaan, jonka he kokivat esteeksi rakkaudelleen.[12]
Muuta
Järnefeltin mukaan on nimetty Lohjan Virkkalassa sijaitseva Järnefeltin koulu sekä Virkkalan liikekeskustassa sijaitseva Arvid Järnefeltin aukio[13].
↑Förteckning öfver Finlands till landtdagen i Helsingfors år 1891 församlade Ridderskap och Adel. Protokoll förda hos Finlands Ridderskap och Adel vid Landtdagen 1891. Tredje häftet. Helsingfors: Helsingfors Central-Tryckeri, 1891, ss. 1467–1472.
Kopponen, Tapio: ”Järnefelt, Arvid (1861–1932)”, Suomen kansallisbiografia, osa 4, s. 586–590. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-445-2Teoksen verkkoversio.