American Idolin kymmenes tuotantokausi alkoi Yhdysvalloissa 19. tammikuuta 2011 FOX -kanavalla.[1] ja päättyi 25. toukokuuta 2011. Finaali käytiin Nokia Theaterissa. Kilpailun voitti Scotty McCreery.[2] Suomessa sarja alkoi 31. tammikuuta 2011 Subilla.[3] Tämä oli ensimmäinen kausi, jossa myös 15-vuotiaat saivat osallistua kisaan.[4] Ohjelmaan tehtiin tälle kaudella muutamia muutoksia verrattuna yhdeksänteen kauteen. Tuomaristossa oli vain kolme tuomaria (joista kaksi uusia), uusi vastaava tuottaja ja musiikillinen johtaja sekä useita formaattimuutoksia. Aiemmista kausista poiketen ohjelmaa esitettiin Yhdysvalloissa keskiviikkoisin ja torstaisin, kun aiemmin sitä esitettiin tiistaisin ja keskiviikkoisin.
Nigel Lythgoe palasi tuotantotiimin vastaavaksi tuottajaksi.[5] Amerikkalainen laulaja Steven Tyler ja amerikkalainen laulaja-näyttelijä Jennifer Lopez korvasivat tuomareina Simon Cowellin, Ellen DeGeneresin ja Kara DioGuardin, jotka kaikki jättivät sarjan yhdeksännen kauden päätyttyä.[6] Ray Chew korvasi Rickey Minorin musiikillisena johtajana ja Idolin livebändin johtajana.[7] Levy-yhtiö Sony Music Entertainment korvattiin Universal Music Groupilla Idolin virallisena yhteistyökumppanina.[8]
Kauden muutokset
Kymmenennelle kaudelle tehtiin monia suuria muutoksia aina tuomareista ohjelman formaattiin. Nigel Lythgoe palasi vastaavaksi tuottajaksi, ja Ray Chew palkattiin uudeksi musiikilliseksi johtajaksi, korvaten Rickey Minorin, joka lähti ohjelmasta yhdessä laulunopettaja Dorian Holleyn kanssa. He molemmat siirtyivät The Tonight Show'n bändiin.[9][7] Viidennellä kaudella toiseksi sijoittuneen Katharine McPheen äiti Peisha McPhee liittyi ohjelmaan yhdeksi laulunopettajaksi.[10] Tällä kaudella myös online-äänestäminen oli ensimmäistä kertaa mahdollista.[11]
Tuomarit
Tämä oli ensimmäinen kausi, kun tuomaristossa ei nähty Simon Cowellia. Myös muita vaihdoksia tuomaristossa tapahtui, kun sekä Ellen DeGeneres että Kara DioGuardi jättivät sarjan tuomaroinnin. Vain Randy Jackson jatkoi tuomarina. 22. syyskuuta 2010 uusiksi tuomareiksi vahvistettiin Jennifer Lopez ja Steven Tyler.[12]
Koelaulut
Koelauluja pidettiin seuraavissa kaupungeissa:[13]
1 näissä jaksoissa ei kerrottu montako kilpailijaa pääsi jatkoon.
Yllä mainittujen koelaulupaikkakuntien lisäksi ensimmäistä kertaa kilpailijat pystyivät osallistumaan myös Myspacen kautta. Kilpailijoiden piti lähettää 40 sekuntia pitkä laulunäyte ennaltamäärätyistä kappaleista.[19]
Hollywood-viikko
Hollywoodiin pääsi yhteensä 327 laulajaa, mikä on ennätys American Idolin historiassa.[20] Hollywood-viikko järjestettiin Pasadena Civic Centerissä.[21]
Kaikki 327 laulajaa aloittivat yhteisellä rivilaululla. Kilpailijat jaettiin kymmenen henkilön ryhmiin, ja tuomarit kuuntelivat aina pienen pätkän jokaisen kilpailijan laulua. Sen jälkeen he päättivät, ketkä saavat jatkaa seuraavaan vaiheeseen. Ensimmäiseltä kierrokselta kilpailua jatkoi 168 laulajakokelasta. Toisella kierrokselle kilpailijoiden tehtävänä oli opetella ryhmissä jokin kappale ja esittää se tuomaristolle. Tästä vaiheesta 100 laulajaa sai jatkaa seuraavalle kierrokselle. Kolmannella kierroksella kilpailijat lauloivat yhden laulun 95 kappaleen listasta, bändin tai jonkin soittimen säestämänä. Tämän jälkeen kilpailijat jaettiin neljään eri huoneeseen, joista kaksi täyttä huonellista pääsi jatkoon. Las Vegas -viikolle jatkoi vain 61 laulajaa.
Tänä vuonna suuren osallistujamäärän myötä lisättiin kaksi kierrosta lisää. Las Vegas -viikolla jäljellä olevat 61 koelaulajaa lauloivat valitsemansa The Beatlesin kappaleen joko duona tai triona. Tämän jälkeen 40 pääsi viimeiselle "Sing For Your Life" -kierrokselle Los Angelesiin. Tällä kierroksella jokainen kilpailija esitti itse valitsemansa kappaleen. Tämän jälkeen päätettiin 24 semifinalistia. Kilpailijat kutsuttiin yksitellen huoneeseen, jossa heille kerrottiin, putoavatko he, vai pääsevätkö jatkamaan kisaa Los Angelesissa.
kuka on voittaja
Semifinaalit
Viisi ensimmäistä semifinalistia ilmoitettiin 23. helmikuuta 2011, ja loput seuraavassa jaksossa. Semifinalisteiksi valittiin yhteensä 12 naispuolista kilpailijaa ja 12 miespuolista kilpailijaa. Semifinaalit alkoivat Yhdysvalloissa 1. maaliskuuta. Tänä vuonna käytettiin uutta formaattia. Alla on kaksi semifinaali-ryhmää (miehet ja naiset) listattuna esiintymisjärjestyksessä. Viisi parasta miestä ja naista sekä kolme tuomareilta villin kortin saanutta kilpailijaa selviytyivät finaaliin. Ensimmäisessä lähetyksessä lauloivat miehet ja seuraavassa lähetyksessä naiset. Kilpailijat saivat laulaa itse valitsemansa kappaleen.
- Villi kortti -kierros
Kymmenen valitun finalistin jälkeen järjestettiin villi kortti -kierros, johon tuomaristo valitsi kuusi parasta jäljellä olevista 14 semifinalistista. Kun kilpailijat olivat esiintyneet, niin tuomarit valitsivat heistä kolme parasta finaaliin.
Finaalit
Finaalit alkoivat 10. maaliskuuta. Tänä vuonna valittiin 13 finalistia, 7 naispuolista ja 6 miespuolista kilpailijaa. Normaalisti yksi kilpailija putoaa kilpailusta joka viikolla.
Top 13 – Henkilökohtaiset idolit
Vierailevat artistit: Adam Lambert ja Diddy Dirty-Money
Top 12 – Laulu omalta syntymävuodelta
Vierailevat artistit: Lee DeWyze ja The Black Eyed Peas
Top 11 (ensimmäinen viikko) – Motown
Tällä viikolla vähiten ääniä sai Casey Abrams, mutta tuomarit päättivät pelastaa hänet. Siksi Top 11 -viikkoja onkin kaksi, ja Top 10 viikkoa ei ole ollenkaan, koska seuraavalla viikolla putoaa kaksi kilpailijaa. Tuomareilla ei ole enää jatkossa pelastusmahdollisuutta.
Vierailevat artistit: Jennifer Hudson ja Sugarland
Vierailevat artistit: Fantasia Barrino, will.i.am ja Jamie Foxx
Top 9 – Rock & Roll Hall of Fame
Vierailevat artistit: Constantine Maroulis, Iggy Pop
Top 8 – Lauluja elokuvista
Vierailevat artistit: Rihanna ja Jason Aldean & Kelly Clarkson
Top 7 – Lauluja 2000-luvulta
Vierailevat artistit: David Cook ja Katy Perry ft. Kanye West
Vierailevat artistit: Crystal Bowersox ja Bruno Mars
Top 5 – Laulut nyt ja silloin
Vierailevat artistit: Jennifer Lopez ft. Pitbull, Lady Antebellum, Jennifer Lopez ft. Lil Wayne
Vierailevat artistit: Steven Tyler, Jordin Sparks, Lady Gaga, Enrique Iglesias
Top 3 – Kilpailijoiden valinta / Jimmy Iovinen valinta / tuomareiden valinta
Vierailevat artistit: Nicole Scherzinger feat 50 Cent, Il Volo, Beyoncé
Top 2 – Finaali
Vierailevat artistit finaalissa: David Cook ja Taio Cruz
Vierailevat artistit finaalin tuloslähetyksessä: muun muassa Lil Jon, Lady Gaga, Bono & The Edge ja Marc Anthony & Jennifer Lopez
Pudotuslista
Top 24
|
Villi kortti -kierros
|
Top 13
|
Voittaja
|
Jatkossa
|
Pudotettu
|
Villi kortti
|
Tuomareiden pelastus
|
Taso:
|
Semifinaalit
|
Finaalit
|
Viikko:
|
3/3
|
3/10
|
3/17
|
3/24
|
3/31
|
4/7
|
4/14
|
4/21
|
4/28
|
5/4
|
5/12
|
5/19
|
5/26
|
Sija
|
Kilpailija
|
Tulokset
|
1
|
Scotty McCreery
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Voittaja
|
2
|
Lauren Alaina
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Toinen
|
3
|
Haley Reinhart
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Pudotettu
|
|
4
|
James Durbin
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Pudotettu
|
|
5
|
Jacob Lusk
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Pudotettu
|
|
6
|
Casey Abrams
|
|
|
|
Pelastettu
|
|
|
|
|
Pudotettu
|
|
7
|
Stefano Langone
|
Villi kortti
|
|
|
|
|
|
|
Pudotettu
|
|
8
|
Paul McDonald
|
|
|
|
|
|
|
Pudotettu
|
|
9
|
Pia Toscano
|
|
|
|
|
|
Pudotettu
|
|
10-11
|
Naima Adedapo
|
Villi kortti
|
|
|
|
Pudotettu
|
|
Thia Megia
|
|
|
|
|
12
|
Karen Rodriguez
|
|
|
Pudotettu
|
|
13
|
Ashthon Jones
|
Villi kortti
|
Pudotettu
|
|
14-16
|
Kendra Chantelle
|
|
|
Jovany Barreto
|
Robbie Rosen
|
17-24
|
Jordan Dorsey
|
|
|
Clint Jun Gamboa
|
Tim Halperin
|
Brett Loewenstern
|
Lauren Turner
|
Ta-Tynisa Wilson
|
Rachel Zevita
|
Julie Zorrilla
|
Lähteet
Aiheesta muualla