Westend

Tämä artikkeli kertoo Espoon kaupunginosasta. West End on Lontoon kaupunginosa. Nimien Westend ja West End muita merkityksiä on täsmennyssivulla.
Westend
Westend
Kaupungin kartta, jossa Westend korostettuna. Espoon kaupunginosat
Kaupungin kartta, jossa Westend korostettuna.
Espoon kaupunginosat
Kaupunki Espoo
Suuralue Suur-Tapiola
Kaupunginosa nro 13[1]
Pinta-ala 8,4 km² [2]
Väkiluku 3 323[3] (31.12.2023)
Postinumero(t) 02160
Lähialueet Haukilahti, Niittykumpu, Otaniemi, Tapiola

Westend on Suomenlahden rannalla sijaitseva Espoon kaakkoinen kaupunginosa. Alue sijaitsee Tapiolan eteläpuolella noin kymmenen kilometriä Helsingin keskustasta länteen. Lähin moottoritie on Länsiväylä, joka kulkee Westendin pohjoispuolitse. Westend on Suomen suurituloisin postinumeroalue: sen täysi-ikäisistä asukkaista 59,9 prosenttia kuului vuonna 2021 Suomen hyvätuloisimpaan viidennekseen.[4][5]

Westend kuuluu yhdessä Haukilahden, Laajalahden, Mankkaan, Niittykummun, Otaniemen, Pohjois-Tapiolan ja Tapiolan kanssa Suur-Tapiolan suuralueeseen.

Nimi

Westendin nimi syntyi 1930-luvulla, kun alueelle valmistui asemakaava Lauttasaaren sillan valmistuttua. Aluetta mainostettiin Helsingin läntisenä esikaupunkina ja sitä alettiin kutsua Westendiksi. Nimeen otettiin mallia ulkomailta. Nimen voi nähdä muodostuvan englannin kielen sanoista West eli länsi ja end eli loppu tai pääty.[6]

Maantietoa

Suurin osa Westendin alueesta on merta ja saaristoa. Manner-Westend rajoittuu pohjoisessa Tapiolaan ja Keilaniemeen, joka on Otaniemen osa-alue. Idässä ja etelässä Westendin manneralue rajoittuu Suomenlahden Linholmsfjärdeniin ja lännessä Haukilahteen. Luoteessa Westendillä on noin 200 metriä rajaa Niittykummun kanssa. Westendin manneralueeseen kuuluu myös Hanasaari ja Karhusaari. Ne sijaitsevat koillisessa. Merialue mukaan luettuna Westend rajoittuu idässä Lauttasaaren merialueeseen ja etelässä Matinkylän merialueeseen.[7]

Westendin saaria ovat muun muassa Käärmesaari, Niittysaaret ja Vehkasaari idässä sekä Varsasaari ja Tvijälp lännessä. Westendin laajimmat lahdet ovat Hirböleviken, Konungsviken ja Bredviken, jota jakaa Bredvikskobben. Se on pieni saari, jonne on rakennettu kävelysilta mantereelta. Osalla saarista, kuten Vehkasaarella, on melko tiheään pientaloja. Osa on puolestaan melko luonnontilaisia, kuten Käärmesaari.[7]

Westendin manneralueen viheralueita ovat Mustikkamäki, Linnake, Westendinpuisto ja Westendinmäki. Bredvikenin rannalla sijaitsee viheralue uimarantoineen ja Karhusaaressa sijaitsee Karhusaarenpuisto. Manneralueen korkeimmat kohdat ovat noin 25 metriä merenpinnan yläpuolella. Saarten korkeimmat kohdat ovat puolestaan noin 15 metriä mpy.[7]

Historia

Westendin suunnittelun lähtökohta oli luoda Espoon eteläiseen osaan korkeatasoinen merellinen huvilakaupunki. Ympäristön suunnitteluun ja viihtyisyyteen panostettiin tavallista enemmän.

Ainakin 1600-luvulta asti alueella on ollut Otnäsin kylään kuulunut Hirböle-niminen kylä. Myöhemmin Hirböle-nimelle muodostettiin suomenkielinen vastine Hiirala ja se on jäänyt elämään muun muassa kadunnimissä (Hiiralantie, Hirbölevägen). Westendin ja Haukilahden rajalla on ensimmäisen maailmansodan aikaiseen linnoitusketjuun kuuluvia juoksuhautoja.

Länsiväylän rakentuminen

Autoliikenteen kasvaessa 1920-luvulla aloitettiin eteläisen tieyhteyden suunnittelua Helsingistä länteen. Helsingin kaupunki osti Lauttasaaren 1930-luvulla ja sen myötä tie päätettiin rakentaa Lauttasaaresta Jorvakseen. Westendin pohjoisrajalla kulkeva Jorvaksentie, eli nykyinen Länsiväylä, avattiin liikenteelle vuonna 1937. Porkkalan palauttamisen myötä, vuonna 1956, tiestä tuli tärkeä yhteys läntiselle Uudellemaalle. Tien rakentaminen moottoritieksi aloitettiin vuonna 1961 ja tie valmistui Espoonlahdelle vuonna 1969. Tien nimeksi vakiintui tällöin Länsiväylä.[8]

Westendin rakentuminen

Westendin alueen omisti ja kaavoitutti Hagalundin kartanon isäntä, lääketieteen lisensiaatti ja tennismestari Arne Grahn,[9] jonka mukaan on nimetty puistotie. Kaavoitustyön teki Ragnar Gustafsson vuonna 1934.[10] Westendin katuverkko on nykyisinkin lähes identtinen Gustafssonin 1930-luvun kaavan kanssa. Westendin uudisrakentaminen on paljolti edennyt vanhaa rakennuskantaa purkamalla jolloin alkuperäinen kaava on säilynyt.

Westendin tennishalli Helsingin Olympialaisten aikoihin vuonna 1952.

Westendin kehitys liittyy läheisesti yhteen sen pohjoispuolelle rakennetun Tapiolan puutarhakaupungin synnyn kanssa. Grahn teetti vuonna 1945 Otto-Iivari Meurmanilla vastaavanlaisen suunnitelman Hagalundin maille rakennettavaksi n. 12 000 asukkaan "kaupungiksi" ja 1950-luvun alussa hän myi alueen Väestöliitolle, joka osti sen perustettavan säätiön (Asuntosäätiö) lukuun. Westendin rakenne perustui Meurmanin ideaaliin englantilaisesta puutarhakaupungista kun taas Tapiolaa alettiin kehittää Asuntosäätiön johtajan Heikki von Hertzenin ja nuoremman arkkitehtipolven (Aarne Ervi, Viljo Revell, Markus Tavio) johdolla kohti uudenlaista kaupunkinäkemystä.

Westendin aluetta rakennettiin 1930-luvulta lähtien. Grahn rakennutti kaksikenttäisen Westendin tennishallin johon liittyi 8 massaulkokenttää.[11] Halli toimi Helsingin Olympialaisten 1952 miekkailun kisapaikkana. Grahn myi hallin 1949 Maataloustuottajien Keskusliitolle, jolla se oli muun muassa koulutuskäytössä. Olympialaisten jälkeen valmistui MTK:n koulutuskeskus ja Tennishalli palautui alkuperäiseen käyttöönsä. 1960-luvun lopussa tennishalli oli Espoon kauppalan kansakoulukäytössä. Halli paloi vuonna 1967.[9] 1970-luvulla Westendiin muutti varakkaita ihmisiä, ja siitä kehkeytyi yksi Suomen kalleimmista asuma-alueista.lähde? Westendiin valmistui eniten asuntoja 1970–1990-luvuilla. Alueen asunnot ovat jakautuneet melko tasaisesti eri talotyyppien välille, yleisimmän tyypin ollessa erilliset pientalot.[12]

Aluerakentaminen

Espoossa käynnistettiin aluerakentaminen 1960-luvulla ja kunta teki useita aluerakentamissopimuksia. Sopimuksissa aluerakentajat vastasivat maa-alueiden hankinnasta, rahoituksesta ja kunnallistekniikan rakentamisesta. Vuonna 1966 Espoon valtuustossa hyväksyttiin suuri aluerakentamispaketti, jonka myötä Westendin alue tuli Hakalle.[13]

Väestö

Westendin väkiluku oli vuodenvaihteessa 2023/2024 noin 3 300. Noin neljä viidesosaa asukkaista puhui äidinkielenään suomea. Ruotsinkielisten osuus väkiluvusta oli noin kymmenesosa. Kummankin kotimaisen kielen osuus ylittää Espoon keskiarvot.[3]

Väkiluvun kehitys

Westendin väestönkehitys 1975–2020
Vuosi Asukkaita
1975
  
1 283
1980
  
1 508
1985
  
2 301
1990
  
2 520
1995
  
2 972
2000
  
3 093
2005
  
2 987
2010
  
2 982
2015
  
3 152
2020
  
3 164
Lähde: Helsingin seudun avoimet tilastotietokannat.[14]

Arkkitehtuuri

Westendin kerrostalot ovat valtaosin matalia.
Westendin liikekeskus. 2020-luku.

Westendin talojen arkkitehtuuri vaihtelee jugendtyylisistä kartanoista viime vuosien moderneimpaan arkkitehtuuriin. Alkuvuosina rakennuksia suunnittelivat Westendiin muuttaneet suunnittelijat kuten Georg Wigström sekä tilaustöitä toteuttavat arkkitehdit.

Funktionalismia edustavia rakennuksia ovat esimerkiksi Olavi Nummisen 1938 suunnittelema Liinasaarentie 5 ja Matti Finellin 1936 suunnittelema Villa v. Heiroth, Mansikkatie 2 sekä Aulis Kalman kuvanveistäjä Gunnar Elfgrenille suunnittelema Länsilinnake 12 v 1939.

1940-luvun tyyliä edustavat esimerkiksi Viljo Revellin 1945 suunnittelema Ollonqvist (Westenditie 71), Dag Englundin 1947 huvilasuunnitelma (Westendintie 53) sekä Matti Finellin 1950 piirtämä Vill H. Schlüter (Westendintie 55). Näiden rakennusten toteutuksessa käytettiin ajalle tyypillistä liuskekiveä ja detaljeja. Muita näyttäviä taloja ovat klassisen tradition kulminaatio Villa Blumberg (Ankkurisaarentie 6, 1948), 1940-luvun lopulla rakennettu moni-ilmeinen P. Lausten suunnittelema Villa Kihlström Hiiralantie 5:ssä sekä johtaja Kaarlo Forsmanin itsensä suunnittelema talo Lyökkiniemi 5:ssä.

1950-luvusta lähtien on päädytty yhä monipuolisempiin ratkaisuihin. Aikansa modernismia edustaa arkkitehti Eero Eerikäisen vuonna 1954 Hiiralankaari 3:een suunnittelema ennennäkemättömän suoraviivainen Grönhagenin talo. 1960-luvun alussa valmistui Kristian Gullichsenin suunnittelema Villa Ulfves (Kuninkaanniemi 2), joka edusti bungalow-tyyppiä atriumpihan ympärille kiertyvine tiloineen. Erkki Kairamon 1970-luvun alkupuolelta lähtien Westendiin suunnittelema rakennusten sarja oli uutta ja luovaa, mutta samalla perinnetietoista arkkitehtuuria, kuten Lyökkiniemi 6 paritalot (1980-luvun lopulla), Liinasaarenkujan japanilaishenkiset valkeat kuutiomaiset paritalot ja Liinasaarentie 3 rivitalot, joiden parvekkeille on sijoitettu liikuteltavat säleiköt.[15]

Nähtävyyksiä

Westendin läpi kulkee Espoon Rantaraitti, jonka varrella useimmat Westendin hiekkarannoista sijaitsevat. Nähtävillä on myös hyvin säilyneitä Krepost Sveaborgiin eli Helsingin maa-ja merilinnoitukseen kuuluneita ensimmäisen maailmansodan aikaisia linnoitusrakennelmia.

Kylpylähotellihanke

Suunnitellun kylpylähotellin tontti huhtikuussa 2016.

Westendin uimarannan ja Länsiväylän väliin jäävälle alueelle, osin entiselle huoltoasematontille suunnitellaan kylpylähotellia, jonka hotelliosa olisi 18-kerroksinen torni. Hotellin nimeksi ollaan suunniteltu Marriott Westend Helsinki. Yleinen uimaranta jää nykyiseen käyttöönsä. Hotellin ja meren välin jää varaus Espoon merenrantoja kiertävälle rantaraitille.[16][17] Kaavamuutos hotellia varten tehtiin vuonna 2009 ja sen rakentamisen on tarkoitus alkaa vuonna 2012, jonka jälkeen hotellin avaamisen olisi tarkoitus tapahtua vuonna 2014.[18] Hanke kylpylähotellin rakennuttamisesta on viivästynyt, sillä marraskuussa 2013 missinäkin tunnettu Heini Wathén kanteli hankkeesta Euroopan komissiolle. Hänen mukaansa kongressikeskuksen saapuminen suunnitellulle paikalleen rikkoisi Euroopan unionin luontodirektiiviä.[19]

Tunnettuja westendläisiä

[21]

Lähteet

  • Maija-Liisa Kaistila, Aapo Kirvesniemi, Pirkko Sillanpää & Esko Uotila: Maatilojen Espoo. Espoon perinneseura, 2020. ISBN 978-952-7311-10-3

Viitteet

  1. http://www.espoo.fi/download/noname/%7B93C01BB3-655D-43CC-8985-F650B5842D65%7D/30523 (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. Espoon kaupunginosien pinta-alat hri.fi. 24.10.2014. HRI. Viitattu 24.10.2014.
  3. a b Väestö (Aluesarjat / Väestö / Väestörakenne / Osa-alueittain (Pääkaupunkiseutu)) Stat.hel.fi. Arkistoitu 13.10.2004. Viitattu 11.5.2024.
  4. Honkanen, Veera: Suomen rikkaat ja köyhät asuvat Espoossa 7.7.2014. Taloussanomat. Viitattu 28.8.2014.
  5. Kuokkanen, Venla: Suomen Solsidanit. Helsingin Sanomat, 11.7.2023. Artikkelin maksullinen verkkoversio. Viitattu 11.7.2023.
  6. Ukskoski, Laura: Westendin nimistö Espoon kaupunki. 2016. Viitattu 1.10.2024.
  7. a b c Espoon karttapalvelu : Westend kartat.espoo.fi. Viitattu 8.9.2023.
  8. Espoon perinneseura 2020, s. 23
  9. a b Rahikainen, Lauri: Kauan, kauan, kauan, sitten Otaniemessä, Polyteekkari 7/2002
  10. Katsaus Westendin historiaan (s. 3) (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 28.4.2013.
  11. http://www.marsky.fi/eu/megaevents/MESSUHALLI.htm[vanhentunut linkki]
  12. Westendin asuntokanta 1920–2013 aluesarjat.fi. Helsingin seudun aluesarjat. Arkistoitu 1.2.2015. Viitattu 1.2.2015.
  13. Espoon perinneseura 2020, s. 24–25
  14. Espoon väestö iän mukaan 31.12.2023 Helsingin seudun avoimet tilastotietokannat. Viitattu 3.10.2024.
  15. Erik Gillberg, Asko Siukosaari, Sirkka Paikkala ja Timo Tuomi: Westend - Huvilakaupunki, Espoon kotiseutusarja 1. Museovirasto, 1990.
  16. Espoo varasi Westendistä tontin kylpylähotellille. Helsingin Sanomat 13.6.2007 A12 HS Arkisto (maksullinen)[vanhentunut linkki]
  17. Westendin kylpylähotellin soveltuvuus alueelle tutkitaan , Helsingin Sanomat 31.1.2008, HS Arkisto, maksullinen[vanhentunut linkki]
  18. Ultivista: Marriott kongressi- ja kylpylähotelli Westendiin (Arkistoitu – Internet Archive)
  19. Westendin tornihotellista kantelu Euroopan komissiolle (Arkistoitu – Internet Archive)
  20. http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/207995-martin-saarikangas-ehdottaa-johtajille-palkka-alea (Arkistoitu – Internet Archive)
  21. Näin hulppeasti tunnetut suomalaiset asuvat Iltasanomat.fi. 15.7.2012. Sanoma Media Finland. Arkistoitu 24.9.2015. Viitattu 19.7.2014.

Kirjallisuutta

  • Espoon Kaupunginmuseon julkaisu: Westend Huvilakaupunki

Aiheesta muualla

Read other articles:

Медаль «За отличие в охране государственной границы СССР» Страна  СССР Тип медаль Статус не вручается Статистика Параметры круг диаметром 32 мм Дата учреждения 13 июля 1950 года Количество награждений около 67 520 Очерёдность Старшая награда Медаль «Партизану Отечес...

 

John Carroll LynchLynch pada tahun 2017Lahir1 Agustus 1963 (umur 60)Boulder, Colorado, ASAlmamaterThe Catholic University of AmericaPekerjaanPemeran, sutradara, penulis naskahTahun aktif1990–sekarangSuami/istriBrenda Wehle ​(m. 1997)​ John Carroll Lynch (lahir 1 Agustus 1963)[1][2] adalah seorang pemeran dan sutradara asal Amerika Serikat. Ia mula-mula dikenal karena memerankan Norm Gunderson dalam Fargo. Film-filmnya meliputi Face/Off,...

 

Goulwena an HenaffGoulwena an Henaff pour les rencontres Kement Tu (« Tous azimuts ») au festival de Cornouaille 2017BiographieNaissance 1978LocronanNationalité françaiseActivités Présentatrice de talk show, actrice, actrice de doublage, réalisatricemodifier - modifier le code - modifier Wikidata Goulwena an Henaff, née en 1978 à Locronan, est une présentatrice, doubleuse et comédienne française, brittophone et francophone. Sur France 3 Bretagne, elle anime les émission...

Coordenadas: 40° 20' 36 N 6° 52' 03 O  Portugal Aldeia Velha    Freguesia   Estação Arqueológica do Sabugal VelhoEstação Arqueológica do Sabugal Velho Símbolos Bandeira Brasão de armas Localização Aldeia VelhaLocalização de Aldeia Velha em Portugal Coordenadas 40° 20' 36 N 6° 52' 03 O Região Centro Sub-região Beiras e Serra da Estrela Distrito Guarda Município Sabugal Código 091106 Administração Tipo Junta de ...

 

Panzerjäger Marder I Marder I im Musée des Blindés (2006) Allgemeine Eigenschaften Besatzung 4 Länge 4,35 m Breite 1,88 m Höhe 2 m Masse 8,3 t Panzerung und Bewaffnung Panzerung 12 mm Hauptbewaffnung 7,62-cm-PaK 36(r),7,5-cm-PaK 40/1 L46 Beweglichkeit Antrieb Delahaye 103 TT70 PS Geschwindigkeit 38 km/h (Straße) Leistung/Gewicht 8,4 PS/t Reichweite 150 km (Straße), 90 km (Gelände) Die Bezeichnung Marder I wurde im Zweiten Weltkrieg für einige 7,5-cm-Panzerjäger-S...

 

Baskin-Robbins Inc.JenisRitelDidirikan1945 in Glendale, CaliforniaPendiriBurt BaskinIrv RobbinsKantorpusatGlendale, California, Amerika Serikat130 Royall Street, Canton, Massachusetts, Amerika SerikatProdukEs krimminuman dinginKue es krimIndukInspire BrandsSitus webwww.baskin-robbins.com Baskin-Robbins adalah perusahaan ritel asal Amerika yang bergerak di bidang es krim and kue. Berbasis di Canton, Massachusetts, didirikan pada tahun 1945 oleh Burt Baskin dan Irv Robbins di Glendale, Californ...

The CHODs of from 29 countries gathered at the Pentagon on March 11, 2002. The Chiefs of Defence in the picture include US Air Force Gen. Richard B. Myers, Chairman of the Joint Chiefs of Staff; French Army Gen. Jean-Pierre Kelche, Chief of the Defence Staff; Dutch Navy Adm. Luuk Kroon, Chief of Defence; German Air Force Gen. Harald Kujat, Inspector General of the Bundeswehr; British Navy Adm. Sir Michael Boyce, Chief of the Defence Staff A chief of defence (or head of defence) is the highest...

 

بورتَريه رَاهِب كارثوسِي، لَوحة زَيتية عَلى لَوح مِن خَشب البَلوط بريشة الرَسام الهُولندي المُبكر، «بيتروس كريستوس» عام 1446. يُنظر إليها على أنَه تُحفة فَنية للرَسم الهٌولَندي المٌبكر، وبِسَبب الذُبابة المَرسومة في الجُزء السُفلي مِنَ أطار اللَوحة، يُعد العَمل مِثالًا ...

 

Airport in California, US Not to be confused with McClellan-Palomar Airport. For the United States Air Force use of this facility before 2001, see McClellan Air Force Base. 38°40′04″N 121°24′02″W / 38.66778°N 121.40056°W / 38.66778; -121.40056 Sacramento McClellan AirportIATA: MCCICAO: KMCCFAA LID: MCCSummaryAirport typePrivateOwnerMcClellan ParkOperatorMcClellan Jet ServicesServesSacramento, CaliforniaElevation AMSL77 ft / 23 mWebsiteflykmcc...

زلزال تركيا 2020 معلومات التاريخ 24 يناير 2020  البلد تركيا  مكان الزلزال 38°19′48″N 39°05′02″E / 38.330°N 39.084°E / 38.330; 39.084 إحداثيات 38°23′24″N 39°04′52″E / 38.39°N 39.081°E / 38.39; 39.081[1]  القوة 6.7 [1](مقياس درجة العزم)  النتائج الخسائر البشرية 29 قتلى، 272 جريح[...

 

Indoor arena on the campus of the University of Missouri Mizzou ArenaFormer namesPaige Sports Arena (October–November 2004; three regular season games[1])LocationOne Champions DriveColumbia, Missouri 65211Coordinates38°55′57″N 92°19′59″W / 38.93237°N 92.33303°W / 38.93237; -92.33303Public transit Go COMOOwnerUniversity of MissouriOperatorUniversity of MissouriCapacity15,061 (2004–present)SurfaceHardwoodConstructionBroke groundSeptember 21,&...

 

Human settlement in EnglandMearleyLittle Mearley HallMearleyShown within Ribble ValleyShow map of the Borough of Ribble ValleyMearleyLocation within LancashireShow map of LancashirePopulation25 (2001)[1]OS grid referenceSD769410Civil parishMearleyDistrictRibble ValleyShire countyLancashireRegionNorth WestCountryEnglandSovereign stateUnited KingdomPost townCLITHEROEPostcode districtBB7Dialling code01200PoliceLancashireFireLancashireAmbulanceNorth West...

Place in Vardar, North MacedoniaKavadarci Кавадарци (Macedonian)From the top, Church of St. Petka, Former Tabacco Factory, The Ossuary Monument FlagCoat of armsKavadarciLocation within North MacedoniaCoordinates: 41°26′N 22°00′E / 41.433°N 22.000°E / 41.433; 22.000Country North MacedoniaRegion VardarMunicipality KavadarciGovernment • MayorMitko Janchev (VMRO-DPMNE)Elevation250 m (820 ft)Highest elevation270 m (...

 

1974 Ballon d'Or winner Johan Cruyff The 1974 Ballon d'Or, given to the best football player in Europe as judged by a panel of sports journalists from UEFA member countries, was awarded to the Dutch striker Johan Cruyff on 31 December 1974.[1] There were 26 voters, from Austria, Belgium, Bulgaria, Czechoslovakia, Denmark, East Germany, England, Finland, France, Greece, Hungary, Italy, Luxembourg, the Netherlands, Norway, Poland, Portugal, Republic of Ireland, Romania, Soviet Union, Sp...

 

Inaugural season of the FIA Formula 3 Championship F3 2019 redirects here. For the car introduced to the championship in 2019, see Dallara F3 2019. 2019 FIA Formula 3 Championship Drivers' Champion: Robert Shwartzman Teams' Champion: Prema Racing Previous 2018 (F3 Europe)2018 (GP3) Next 2020 Parent series:Formula One World ChampionshipFIA Formula 2 Championship Robert Shwartzman became the first FIA Formula 3 Champion, while his team Prema Racing won the Teams' Championship. Prema R...

Educational online marketplace For the fake banknotes, see Counterfeit money § Money art. This article has multiple issues. Please help improve it or discuss these issues on the talk page. (Learn how and when to remove these template messages) This article needs additional citations for verification. Please help improve this article by adding citations to reliable sources. Unsourced material may be challenged and removed.Find sources: Flashnotes – news · newspaper...

 

Railway station in Ontario, Canada This article needs additional citations for verification. Please help improve this article by adding citations to reliable sources. Unsourced material may be challenged and removed.Find sources: Milton GO Station – news · newspapers · books · scholar · JSTOR (May 2020) (Learn how and when to remove this template message) MiltonGeneral informationLocation780 Main Street EastMilton, OntarioCanadaCoordinates43°31′25...

 

Polish coat of arms This article needs additional citations for verification. Please help improve this article by adding citations to reliable sources. Unsourced material may be challenged and removed.Find sources: Ostrogski coat of arms – news · newspapers · books · scholar · JSTOR (November 2012) (Learn how and when to remove this template message) BaklayDetailsBattle cry-Alternative namesOstrogski I Książe, Ostrogski II, BaklayEarliest mentionunkn...

For other uses, see German Party. Political party in Germany German Party Deutsche ParteiChairmanHeinrich HellwegeFounded1947 (1947)DissolvedApril 15, 1961 (1961-04-15)Preceded byLower Saxony National PartyGerman National People's Party (factions)[1]Succeeded byAll-German Party German Party (1961)IdeologyNational conservatismConstitutional monarchismPolitical positionRight-wing to far-right[2]Politics of GermanyPolitical partiesElections ...

 

UK Government programme for schools See also: Specialist schools in the United Kingdom Specialist schools programmeNumber of specialist designations in England by year and first specialism from 1994 to 2009 (excluding SEN and Applied Learning Colleges)DateSeptember 1993 (1993-09) – April 2011 (2011-04) (England)September 2006 (2006-09) – August 2011 (2011-08) (Northern Ireland)Duration18 yearsLocationEngland and Northern IrelandCauseSuspension ...

 

Strategi Solo vs Squad di Free Fire: Cara Menang Mudah!