Vladislav Andrejevitš Zolotarjov (ven. Владислав Андреевич Золотарёв[1][2], 13. syyskuuta 1942 De-Kastri, Habarovskin aluepiiri, Neuvostoliitto – 13. toukokuuta 1975 Moskova, Neuvostoliitto) oli neuvostoliittolainen säveltäjä, joka on tullut kansainvälisesti tunnetuksi erityisesti bajan-harmonikalle sävelletyn taidemusiikin uranuurtajana.
Tausta
Vladislav syntyi toisen maailmansodan aikana Andrei ja Agrafena Zolotarjovin upseeriperheeseen. Vaikka hän itse päiväkirjoissaan sanoo synnyinvuodekseen 1942, on joissakin lähteissä hänen synnyinvuodekseen merkitty 1943. Elämänsä ensimmäiset vuodet hän vietti De-Kastrin sotilastukikohdassa Neuvostoliiton kaukoidässä, jossa oli noin 10 000 ihmistä. Vuonna 1947 perhe muutti Abhasian Gudautaan, jossa Vladislav näki paljon sotapakolaisia ja sairasti malarian. Vladislav muutti isoäitinsä luokse Jakutian Ust-Neraan 1948. Vuonna 1953 perhe muutti Pohjois-Kaukasuksen Essentukiin, mutta vuonna 1955 hän palasi takaisin Ust-Neraan.[3]
Lapsena Vladislav vietti paljon aikaa itsekseen luonnossa ja kuuli lauluja ja satuja isoäidiltään, jotka vaikuttivat myös hänen myöhempiin sävellyksiinsä. Hän sai isältään bajanin vuonna 1953, ja isä toimi myös harmonikansoiton alkeiden opettajana. 16-vuotiaaksi asti Vladislav soitti harmonikkaa, kitaraa ja mandoliinia korvakuulolta muun muassa paikallisissa kylätapahtumissa.[3]
Vuonna 1958 perhe muutti Magadaniin Ohotanmeren rannalle. Paikan työleirimenneisyys, piikkilangoilla rajattujen parakkialueiden ja leirien jäänteet tekivät Zolotarjoviin lähtemättömän vaikutuksen. Paikkakunnan kulttuurielämä oli kuitenkin vilkasta, ja ilmapiirin vapautuminen toi kaupunkiin kulttuuriväkeä ja paikkakunnalle jääneet entiset poliittiset vangit vaikuttivat osaltaan elämään.[3]
Magadanin musiikkiopiston auetessa 1960 Zolotarjov oli sen ensimmäisiä oppilaita; jo aikaisemmin hän oli suorittanut valmistavia kursseja musiikkikoulussa. Hänen bajan-opettajanaan oli Nikolai Lesnoi, josta tuli musiikkiopiston johtaja. Tuohon aikaan Zolotarjov soitti enimmäkseen kansanmusiikkia ja klassikkosovituksia, joihin hän pian kyllästyi. Hän opiskeli omatoimisesti myös kirjallisuutta ja filosofiaa ja kuunteli ja analysoi musiikkia tuntikausia.[3]
Elämä ja ura
Magadan
Jo opintojensa alkuvaiheessa Zolotarjov kirjoitti omaa musiikkia ja näytti tuotantoaan Lesnoille. Häntä häiritsi bajan-harmonikan standardibassojärjestelmä, joka rajoitti instrumentin soinnutusmahdollisuuksia. Hän kirjoitti duettoja bajanille ja pianolle sekä viululle ja pianolle ja toivoi saavansa muista instrumenteista innoitusta myös bajan-musiikin uudistamiseen.[3]
Vuonna 1963 Juri Kazakov konsertoi Magadanissa uudenaikaisella melodiabassobajanilla. Soitin teki Zolotarjoviin suuren vaikutuksen. Hän toivoi voivansa jatkaa opintojaan Leningradissa, mutta ensin hänen täytyi suorittaa kolmen vuoden asepalvelus Ussuriiskissa Vladivostokin lähistöllä. Armeija sopi individualistiselle Zolotarjoville huonosti, ja häntä rangaistiin usein. Koska muun sävellystyö oli kiellettyä, hän sävelsi sotilaslauluja ja sai niistä jopa palkintoja.[3]
Armeijassakin hän kykeni lukemaan lisää kirjallisuutta ja filosofiaa sekä kehittyi myös säveltäjänä. Thomas Mannin Tohtori Faustus -kirjasta hän sai tietoonsa Arnold Schönbergin 12-säveljärjestelmän sävellykset, joita muutoin ei Neuvostoliitossa juuri kuultu. Myös Frédéric Chopinin musiikilla oli noina aikoina suuri vaikutus hänen kehitykseensä.[3]
Hän oli jatkuvasti kirjeenvaihdossa Vladivostokin musiikkiopiston johtajan Jastrebovin kanssa, jolle hän ilmaisi haluavansa muuttaa Moskovaan. Haave viivästyi kuitenkin, kun armeijan saatettiin liikekannalle Vietnamin sodan takia. Armeija-aika oli turhauttanut häntä, ja hän harkitsi musiikkiuransa lopettamista. Hänen vanhempansa kuitenkin ostivat hänelle korkealaatuisen melodiabasso-bajanin, jollaista ei Magadanissa oltu nähty sitten Kazakovin konsertin. Hän alkoi välittömästi kirjoittaa soittimelle musiikkia, jossa aiempi monotoninen säestystapa ei ollut enää vallalla. Kaukoidässä hän oli myös etäällä Moskovan vanhoillisista säveltäjäpiireistä, jotka muutoin estivät musiikillisia kokeiluja.[3]
Zolotarjov piti musiikkikoulussa puolivuosittain soolokonsertteja ja soitti omia sävellyksiään. Hän esiintyi laajalti myös muissa Magadanin kulttuuritapahtumissa ja herätti huomiota soittotekniikallaan, tunteellisilla tulkinnoillaan ja uudentyylisellä musiikillaan. Vuonna 1967 musiikkikoulu lähetti hänet Vladivostokiin Kaukoidän musiikkikilpailuihin. Hän soitti ainoastaan omia sävellyksiään, osia ensimmäisestä Lapsi-sarjasta sekä ensimmäisen konserttonsa pianisti Ella Orkovan säestämänä. Tuomaristossa hänen musiikkinsa ei herättänyt vastakaikua, mutta hän löysi ymmärtäjiä ja muutkin taiteilijat alkoivat ottaa hänen sävellyksiään ohjelmistoonsa. Hän konsertoi yleensä täysille saleille.[3]
Zolotarjov kirjoitti myös japanilaistyylisiä runoja, päiväkirjoja, aforismeja sekä omaelämäkertaa.[3]
Persoonana hän oli yksinäinen. Hän jumaloi musiikkia ja omisti elämänsä "musiikin palvelemiseen". Hän kuunteli kokeellisia säveltäjiä, kuten Edison Denisovia, josta useimmat hänen kanssaopiskelijansa eivät olleet kuulleet. Magadanin ajoilta hänen tärkeimpänä ystävänään pysyi bajan-taiteilija ja kanssaopiskelija Vladimir Bolšanin, hänen elämänsä loppuun saakka. Zolotarjovin ainut sävellysoppilas oli Aleksandr Nagajev, joka asuu edelleen Magadanissa.[3]
Tärkeä magadanilainen paikka oli "luovan ajattelun kerho", jossa kirjailijat, taiteilijat ja muusikot kokoontuivat ja esittelivät toisilleen uutta musiikkiaan, muita teoksiaan ja jopa Aleksandr Solženitsynin ja Boris Pasternakin kiellettyä kirjallisuutta. Klubin jäsenet korostivat individualismia, ja kerho olikin KGB:n tarkkailun alaisena.[3]
Tšuktšien niemimaalta Moskovaan, Magadaniin, Moskovaan
Zolotarjovin suoritettua poikkeuksellisen ansiokkaan loppututkinnon kesäkuussa 1968 musiikkiopisto suositteli hänelle opintojen jatkamista konservatoriossa. Hän halusi nyt kuitenkin bajan-opettajaksi Tšuktšien niemimaalle, jossa hän ajatteli voivansa keskittyä säveltämiseen kaukana maailman melskeistä. Hän työskentelikin siellä vuoden tammikuusta 1969 lähtien ja tapasi tulevan vaimonsa, sellotaiteilija Irinan, joka työskenteli paikallisen musiikkikoulun johtajana.[3]
Samana vuonna bajan-taiteilija Eduard Mitšenko esiintyi Magadanissa, jonne Zolotarjov matkusti häntä kuuntelemaan. Mitšenko ihastui hänen bajan-sävellyksiinsä ja otti niitä mukaansa Moskovaan, esittäen siellä muuallakin konserteissaan Zolotarjovin musiikkia. Erityisesti teos Partita aiheutti eräänlaisen bajan-vallankumouksen hänen esitettyään sen Moskovassa lokakuussa 1970. Mitšenko myös levytti pika pikaa Zolotarjovin ensimmäisen Lapsi-sarjan sekä Partitan.[3]
Myös Zolotarjov asui Irina-vaimonsa ja tämän Vladislav-pojan kanssa Moskovassa vuoden 1970 alusta alkaen. Hän työskenteli kopistina ja sävelsi yhä. Talvella 1970–1971 perhe muutti takaisin Magadaniin, jossa Vladislav työskenteli korkeakoulun teoriaopettajana. Asunto-ongelmien vuoksi Irina ja tämän poika muuttivat takaisin Moskovaan 1971 ja Vladislav seurasi heitä huhtikuussa, koska pariskunnan yhteinen Henri-poika oli syntymässä.[3]
Huhtikuussa, juuri ennen muuttoaan, Zolotarjov viimeisteli sonaatin nro 2. Sen oli tilannut taiteilija Friedrich Lips, jonka hän oli tavannut Moskovassa. Säveltäjä söi ja nukkui tuskin rahtuakaan, jotta voisi kirjoittaa mahdollisimman paljon musiikkia. Ystävyys Lipsin kanssa tuotti monia sävellyksiä, jotka tulivat rikastamaan bajan-musiikkia. Tärkeimpänä pidetään sonaattia nro 3, jonka herätti muutkin tärkeät säveltäjät, kuten Sofija Gubaidulinan ja Edison Denisovin, huomaamaan instrumentin mahdollisuudet ja säveltämään teoksia harmonikalle.[3]
Moskovan konservatorio
Syksyllä 1971 Zolotarjov hyväksyttiin Moskovan konservatorion säveltäjäopiskelijaksi. Hän opiskeli itseopiskelun lisäksi myös Denisovin sekä mm. Dmitri Šostakovitšin oppilaana. Hän koki kuitenkin jatkuvia ristiriitoja päävastuullisen opettajansa Tihon Hrennikovin kanssa, joka oli myös Neuvostoliiton säveltäjäliiton puheenjohtaja. Petyttyään Hrennikoviin ja yleiseen kurssitarjontaan Zolotarjov keskeytti konservatorio-opintonsa keväällä 1972, vaikka tämä hankaloittikin hänen suhdettaan vaikutusvaltaiseen säveltäjäliittoon. Säveltäjäliiton jäsenyys oli välttämätöntä säveltäjän olemassaololle, ja Zolotarjovin jäsenhakemus hylättiin, luultavimmin siksi ettei hänellä ollut säveltäjändiplomin, eivätkä huonot välit Hrennikoviin ainakaan auttaneet asiaa. (Hänen jäsenyysasiaansa käsiteltiin uudemman kerran vuonna 1975, mutta hänen kuolemansa katkaisi prosessin).[3]
Loppuvuodet 1972–1975
Moskovassa hän keskittyi täysin säveltämiseen ja jätti oman konsertoimisensa vähemmälle. Hänen teoksensa saivat myös uskonnollisia piirteitä, jotka kumpusivat hänen omasta uskonnollisuudestaan. Vaikka hänen virallisena asuinpaikkanaan oli Moskova, Zolotarjov oleskeli paljon ystäviensä ja vanhempiensa luota; hän pakeni perhe-elämän kaaosta voidakseen säveltää. Hänellä ei ollut juuri tuloja, ja hänen teoksiaan julkaistiin vain harvakseltaan. Saatuaan rahaa hän osti useimmiten äänilevyjä. Myös suhde vaimoon kärsi, koska Zolotarjov arvosteli neuvostoideologiaa. Masennuskaudet syvenivät ja koko elämä keskittyi maaniseksi säveltämiseksi. Raskas isku tuli kesällä 1974, kun vaimo myi hänen bajan-harmonikkansa ja tuhosi useita sävellyskäsikirjoituksia Vladislavin ollessa muualla.[3]
Päiväkirjoissaan Zolotarjov kertoi odottaneensa kuolevansa Kristuksen tavoin 33-vuotiaana. Viimeisen talvensa hän asui ystävänsä kesäasunnolla Moskovan esikaupunkialueella uupuneena, eikä hän enää kyennyt säveltämään paljonkaan. Palattuaan keväällä 1975 kaupunkiin hän riiteli jälleen vaimonsa kanssa. Perheen ollessa lyhyen aikaa poissa Zolotarjov teki itsemurhan. Samaan aikaan Friedrich Lips esitti ensimmäistä kertaa Zolotarjovin musiikkia Neuvostoliiton ulkopuolella Klingenthalissa ja soitti sonaatin nro 3.[3]
Kuoleman jälkeen
Säveltäjän kuoleman jälkeen Irina-leski antoi kaiken hänen jälkeenjättämänsä materiaalin Friedrich Lipsille, joka on muokannut ja levyttänyt sen pohjalta monia teoksia.[4]
Sävellyksiä
- Partita (1968)
- Kuusi Lapsi-sarjaa (1969–74)
- Viisi kompositiota (1971)
- sonaatti nro 2 (1971)
- sonaatti nro 3 (1972)[5]
Kirjallisuutta
- Inna Klause: Das Leben des Komponisten Vladislav Andreevič Zolotarëv. (Magisterarbeit) Norderstedt: Books On Demand GmBH, 2005. ISBN 3-8334-3088-5 Teoksen verkkoversio (viitattu 6.2.2010). (saksaksi)
Lähteet
|
|---|
| Kansainväliset | |
|---|
| Kansalliset | |
|---|
| Taiteenala | |
|---|
| Henkilöt | |
|---|
| Muut | |
|---|
