Vilhelm oli vanhin isänsä kuudesta pojasta. Hänen syntyessään Saksan hallitsijana oli vielä hänen isoisoisänsä Vilhelm I.[2] Kruununprinssi Vilhelm meni 6. kesäkuuta 1905 naimisiin Mecklenburgin herttuatar Cecilian kanssa. He saivat neljä poikaa ja kaksi tytärtä.[1]
Vilhelm sai nuorena sotilaskoulutuksen ja suoritti myös lakiopintoja Bonnin yliopistossa. Hän kävi kadettikoulua Plönissä, valmistui upseeriksi 18-vuotiaana ja yleni vuoteen 1913 mennessä husaarikaartin everstiksi. Maailmansodan sytyttyä hänet ylennettiin kenraaliluutnantiksi ja nimitettiin elokuussa 1914 viidennen armeijan komentajaksi. Myöhemmin sodan aikana hän sai ylennyksen kenraaliksi.[1][2] Vilhelmillä oli sodan alkaessa vain vähän kokemusta komentajantehtävistä, mutta Saksassa haluttiin pitää kiinni perinteestä, jonka mukaan armeijan komentajina oli hallitsijasuvun jäseniä. Vilhelm palveli sodan loppuun saakka Ranskan-vastaisella länsirintamalla.[2]
Sodan alkuvaiheessa Ardenneilla saavutettu menestys toi Vilhemille mainetta komentajana. Hän komensi myös helmikuussa 1916 ranskalaisia vastaan suoritettua suurta hyökkäystäVerdunissa. Syyskuussa 1916 Vilhelm sai komennettavakseen oman armeijaryhmän, joka muodostettiin yhdistämällä kolme länsirintaman keskiosasta vastannutta saksalaista armeijaa. Hänen joukkonsa saavuttivat vielä toukokuussa 1918 merkittävän voiton Aisnen luona. Ympärysvaltojen toisessa Marnen taistelussa suorittaman vastahyökkäyksen jälkeen Vilhelm tajusi kuitenkin sodan olevan luultavasti hävitty ja ehdotti Saksan ylimmälle sodanjohdolle perääntymistä ja rauhan tavoittelua. Ehdotus torjuttiin. Vallankumouksen puhjettua Saksassa marraskuussa 1918 Vilhelm joutui luopumaan kruununperimysoikeudestaan ja eroamaan myös armeijasta. Hän pyysi Saksan uudelta hallitukselta lupaa jatkaa armeijassa siihen asti kunnes joukot kotiutettaisiin, mutta pyyntö hylättiin. Vilhelm pakeni yhdessä isänsä kanssa 12. marraskuuta Doorniin, Hollantiin.[2] Hän asettui myöhemmin asumaan Hollannissa Wieringenin saarelle.[1]
Myöhemmät vaiheet
Vilhelm sai luvan palata Saksaan marraskuussa 1923 vakuutettuaan kansleri Gustav Stresemannille pysyttelevänsä erossa politiikasta. Hän asui sen jälkeen perheensä kanssa yksityishenkilönä Cecilienhofin linnassa Potsdamissa.[2] Hän julkaisi 1920-luvulla useita muistelmakirjoja.[3] Entisen keisari Vilhelm II:n kuoltua vuonna 1941 entisestä kruununprinssi Vilhelmistä tuli Hohenzollernin suvun päämies. Hänen kuoltuaan vuonna 1951 suvun päämieheksi tuli hänen poikansa Louis Ferdinand. Vanhempi poika Wilhelm oli kaatunut toisessa maailmansodassa vuonna 1940.
.jpg)
