Tom Clancy’s EndWar on Ubisoft Shanghain kehittämä ja Ubisoftin julkaisema reaaliaikainen strategiasotapeli. Peli julkaistiin PlayStation 3:lle, PlayStation Portablelle, Xbox 360:lle ja Nintendo DS:lle vuonna 2008 sekä seuraavana vuonna Microsoft Windowsille.
Juoni
Pelin tarina alkaa vuodesta 2016, jolloin Saudi-Arabiaan tipahtaa ydinase. Pommi tappaa kuusi miljoonaa ihmistä ja pysäyttää maailman öljy-yhteydet. Seuraavana vuonna Yhdysvallat ja Eurooppa rakentavat omat ydinohjuksilta suojaavat järjestelmänsä ja ampuvat kokeeksi toisiaan ohjuksilla, jolloin kummankin puolen ohjukset pysäytetään onnistuneesti. Yhdysvallat ja Eurooppa solmivat sopimuksen, jonka seurauksena maapallolle syntyy jälleen rauha. Kun öljyä ei kuitenkaan saada, päättää osa Euroopan vahvimmista maista yhdistää voimansa ja luoda Euroopan Federaation. Yhdistynyt kuningaskunta ja Irlanti eivät suostu liittymään federaatioon, mutta ovat sen liittolaisia. Federaation ulkopuolelle jääneet liian heikot maat, kuten Ukraina, Moldova ja Romania, eivät pärjää omillaan ja näiden talous romahtaa totaalisesti, jolloin Venäjä valloittaa maat itselleen.
Vuonna 2020 Yhdysvallat julistaa lähettävänsä avaruuteen Freedom Star -nimisen avaruusaseman. Avaruusasemalla olisi tutkimusosastojen lisäksi myös kolme Yhdysvaltain merijalkaväen komppaniaa, jotka voivat saapua minne tahansa päin maapalloa 90 minuutissa. Euroopan federaatio ja Venäjä vastustavat suunnitelmaa kiivaasti.
Sotaan valmistautuminen
Sotaan valmistautuminen sijoittuu ennen kolmatta maailmansotaa, ja kertoo, kuinka konfliktit alkoivat.
23. maaliskuuta 2020 Euroopan federaation lähetystöön Kroatian seudulle hyökkää tunnistamattomia terroristeja panssarivaunuilla, jotka saapuivat rantautuneesta rahtilaivasta. Taistelun ollessa käynnissä Euroopan federaation sotilaat yrittävät päästä selvittämään rahtilaivaan terroristien alkuperää, mutta ennen heidän sinne pääsyään laiva kuitenkin räjäytetään.
4. huhtikuuta 2020, jolloin viimeinen osa Freedom Starista on tarkoitus saada avaruuteen, terroristit hyökkäävät samalla tavalla Yhdysvaltoihin. Jälleen rahtilaivasta tulee panssarivaunuja, tällä kertaa enemmän. Terroristien hävittyä kyseisen taistelun he nimeävät itsensä ”Unohtuneeksi Armeijaksi”. Yhdysvaltalaiset sotilaat Euroopan Federaation puolustusministeri François Pulainin terroristien asevaraston luolta Minskissä. Yhdysvaltain sotilaat lähtevät tuhoamaan Kööpenhaminassa ollutta lähetystöä, mutta tuntematon puhelu Venäjältä ehtii kertoa tanskalaisviranomaisille yhdysvaltalaissotilaiden aikeista. Yhdysvaltalaiset saarretaan lähetystöön, mutta 7. huhtikuuta 2020 heidät pelastetaan.
Lontoossa pidettävän rauhankonferenssin aikana Venäjä ja Unohtunut Armeija suunnittelevat salaliittoa, joiden avulla he voisivat eliminoida François Pulainin johtaman Euroopan federaation ja pitää Yhdysvallat sekä Euroopan poissa öljykentiltä. Unohtuneen Armeijan sotilaiksi naamioituneet venäläisagentit laittavatkin viruksen liikkeelle Euroopan ohjuspuolustusjärjestelmään Rovaniemen lentokentällä, jonka seurauksena lasertykit ampuvat Yhdysvaltain Freedom Starin alas taivaalta. Viimeinen kohtaus alkaa, kun Venäjä sopii Yhdysvaltain kanssa, että he eliminoivat Euroopan, mutta Yhdysvallat päättääkin hyökätä Venäjälle. Kolmas maailmansota alkaa.
Kolmas maailmansota
Kolmas maailmansota on avoin lopetuskohtaus tarinalle, jossa pelaaja valitsee yhden kolmesta maasta, ja koettaa valloittaa kaikki kolme pääkaupunkia, tai voittaa 28 taistelua.
Sota on lähes samanlainen kuin siihen valmistautuminenkin, muutamalla uudella asetuksella. Maailmansodan aikana pelaajalla on mahdollisuus valita taistelupaikka. Paikka jonka pelaaja on valinnut, mutta jossa hän ei taistele, on tietokoneen ohjastamaa sotaa. Pelaajalla on myös mahdollisuus päivittää aseitaan ja ajoneuvojaan.
Jokaisen taistelun jälkeen ruutuun tulee taistelun tilastot. Nämä tilastot kertovat edellisen taistelun ylennetyt sotilaat, rahamäärän, komennon laadukkuuden, mitalit, tehtävän keston, sekä kuuluisan sotapäällikön lainauksen.
Kesken sodan säätkin voivat vaihdella, ja sotaa käydään lumisateessa, paahtavassa helteessä, kylmyydessä tai vesisateessa. Myös luonnonmullistukset ovat mukana. Pelissä voi tulla pyörremyrskyjä, jotka tekevät asukkaista kodittomia. Kodittomat asukkaat sekä media voivat protestoida sotaa vastaan. Nämä asiat tulevat ilmi televisiolähetyksistä. Televisiolähetyksissä raportoidaan myös lentokoneen upottamista laivoista.
Sodan päättyessä tulee video, jossa näkyy voittaneen maan/liittouman lippu ja jossa kuullaan puhe maan/liittouman maan tulevaisuudesta. Jokaisella maalla on oma versionsa puheesta, sekä siitä, miksi sota edes lähti käyntiin.