Adornon teorioihin on vaikuttanut pääasiassa Max Weberinlumouksen haihtumisen arvostelu, Georg Lukácsin hegeliläinen tulkinta marxilaisuudesta sekä Walter Benjaminin historianfilosofia. Adornon (ja muun Frankfurtin koulukunnan) mukaan edistynyt kapitalismi oli onnistunut sisällyttämään tai lopettamaan voimat, jotka kykenisivät romahduttamaan sen, ja että vallankumouksellinen hetki, jolloin se olisi voitu muuttaa sosialismiksi oli mennyt ohi. Teoksessaan Negative Dialektik (1966) hän toteaa, että filosofia on edelleen tarpeellista koska tämän asian ymmärtämisen aika meni ohi. Adornon mukaan kapitalismi oli vakiintunut yhä voimakkaammin, koska se hyökkäsi vallankumouksellisen tietoisuuden objektiiviseen perustaan ja koska se hävitti individualismin, joka oli ollut kriittisen tietoisuuden perusta.
Adorno näki kulttuuriteollisuuden alueena, jossa kriittiset taipumukset ja mahdollisuudet eliminoitiin. Hänen mukaansa kulttuuriteollisuus manipuloi väestöä tuottaessaan ja levittäessään kulttuuritavaroita joukkotiedotusvälineiden kautta. Populaarikulttuuri oli yksi syistä, joiden vuoksi ihmiset muuttuivat passiiviseksi. Populaarikulttuurin kuluttamisen kautta saatavilla olevat ”helpot nautinnot” tekivät ihmisistä tottelevaisia ja tyytyväisiä, huolimatta siitä miten huonoissa taloudellisissa oloissa he elivät. Vaihtelu kulttuurihyödykkeiden välillä saa ne näyttämään erilaisilta, vaikka ne ovatkin vain saman teeman muunnelmia. Adornon mukaan ”samaa asiaa tarjotaan kaikille kulutushyödykkeiden standardoidun tuotannon kautta”, mutta tämä peitetään ”maun manipuloinnilla ja virallisen kulttuurin teeskentelemällä individualismilla”[2]. Adorno kutsui tätä ilmiötä ”pseudo-yksilöllistämiseksi” ja ”aina-samaksi”.
Adornon taidefilosofia perustuu taideteoksen yksittäisluonteen ja sisällöttömyyden, ”ei-identtisyyden” ja ”partikulaariuden” puolustamiseen. Hän sai vaikutteita Immanuel Kantilta, Georg Wilhelm Friedrich Hegeliltä, Sigmund Freudilta ja Karl Marxilta. Taidefilosofiassaan hän asettuu kaikkia taiteelle annettuja sisältöjä vastaan. Modernissa maailmassa taide voi toimia itsenäisesti, olla vain taidetta. Tähän sen hänestä tulee myös pyrkiä. Adornon taiteenfilosofinen teos Esteettinen teoria (1970) ilmestyi postuumisti.
Leandro Gonzalez de Leonin piirustus Theodor Adornosta.
Sävellykset ja musiikin tutkimus
17-vuotiaana Adorno sävelsi kuusi tutkielmaa ja seuraavana vuonna (1921) jousikvarteton. Vuonna 1925 Theodor Adorno pääsi opiskelemaan Alban Bergin johdolla. [3]
Suomessa jotkut muistavat Adornon parhaiten hänen Jean Sibeliuksen musiikkiin kohdistamastaan arvostelusta. Adornon kriittisyys Sibeliusta kohtaan juontuu siitä, ettei Sibelius edustanut aikansa taidemusiikin kehityksen uusimpia tyylejä, vaan oli viimeinen kansallisromantikko.lähde? Adornon mielipiteisiin vaikutti myös Sibeliuksen suosio natsi-Saksassa. Suomessa Adornon teilauksen on väitetty jarruttaneen Sibeliuksen vastaanottoa saksankielisessä Euroopassa.lähde? Tosiasiassa vain harva eurooppalainen musiikinkuuntelija on koskaan kuullutkaan Adornon Sibelius-kritiikistä. lähde?Sibeliustalon johtaja Antti Vihinen teki väitöskirjansa aiheesta "Theodor W. Adornon Sibelius-kritiikin poliittinen ulottuvuus".
↑Nenonen, Kaisu-Maija & Teerijoki, Ilkka: Historian suursanakirja, s. 615. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1998. ISBN 951-0-22044-2
↑Adorno, Theodor: On the Fetish Character in Music and the Regression of Listening. The Essential Frankfurt School Reader, 1938, s. 280. Blackwell. (englanniksi)
↑March, Ivan (toim.): The Penguin Guide to Compact Discs. (s. 6) Penguin Books, 1999.
Kirjallisuutta
Suomennetut teokset
Adorno, Theodor W.: Esteettinen teoria. ((Ästhetische Theorie, 1970.) Toimittaneet Gretel Adorno, Rolf Tiedemann. Suomennos ja johdanto: Arto Kuorikoski) Tampere: Vastapaino, 2006. ISBN 951-768-113-5
Adorno, Theodor W., Horkheimer, Max & Marcuse, Herbert: Järjen kritiikki. (Suomentanut ja toimittanut Jussi Kotkavirta) Tampere: Vastapaino, 1991. ISBN 951-9066-41-1
Horkheimer, Max & Adorno, Theodor W.: Valistuksen dialektiikka. Filosofisia sirpaleita. ((Dialektik der Aufklärung. Philosophische Fragmente, 1947.) Suomentanut Veikko Pietilä) Tampere: Vastapaino, 2008. ISBN 978-951-768-219-0
Adorno, Theodor W.: Minkä tähden vielä filosofiaa. (Wozu noch Philosophie. Puhe Hessenin yleisradiossa 1962) Niin & näin, 2008, nro 4, s. 21-28.
Adorno, Theodor W.: Kasvatus Auschwitzin jälkeen. (Ertziehung nach Auschwitz. Radioesitelmä 1966). Suom. R. & E. Sironen & T. Uusitupa. Teoksessa J. Koivisto, M. Mäki & T. Uusitupa (toim.) Mitä on valistus? s. 223–241. Vastapaino 1995, 2007. ISBN 951-9066-99-3
Muuta kirjallisuutta
Benzer, Matthias: The Sociology of Theodor Adorno. Cambridge: Cambridge University Press, 2011. ISBN 978-1-10700-009-4(englanniksi)
Kotkavirta, Jussi & Reiners, Ilona (toim.): Konstellaatioita. Kirja Adornosta. Tampere: Vastapaino, 1999. ISBN 951-768-061-9
Moisio, Olli-Pekka (toim.): Kätkettyjä hahmoja. Tekstejä Theodor W. Adornosta. (SoPhi 108) Jyväskylä: Minerva, 2008. ISBN 978-952-492-102-2
Vihinen, Antti: Theodor W. Adornon Sibelius-kritiikin poliittinen ulottuvuus. (Väitöskirja. Studia musicologica Universitatis Helsingiensis, 8) Helsinki: Helsingin yliopisto, 2000. ISBN 951-45-9483-5ISSN 0787-4294
