Sándor Márai

Sándor Márai

Sándor Márai [ˈʃaːndor ˈmaːrɒi] (11. huhtikuuta 1900 Košice, Itävalta-Unkari – 22. helmikuuta 1989 San Diego, Yhdysvallat), oli unkarilainen kirjailija.

Elämä

Sándor Márai syntyi 11. huhtikuuta 1900 Košicessa (unkariksi Kassa, saksaksi Kaschau), joka kuului tuohon aikaan Unkarin kuningaskuntaan. Hän kasvoi porvarillisessa ympäristössä, jossa hän tottui vanhojen perinteiden mukaisesti järjestykseen, verkkaisuuteen ja rauhalliseen asioiden etenemiseen. Itävalta-Unkarin luhistuttua hän muutti vuonna 1919 Saksaan, opiskeli Leipzigin yliopiston sanomalehtitieteen laitoksella sekä journalistiikkaa Frankfurtissa ja Berliinissä suorittamatta kuitenkaan koskaan loppututkintoa.

Näihin aikoihin hän teki kirjallisia kokeiluja aluksi saksilaisen kustantajan Hans Reimannin satiirilehteä „Der Drache“ (Lohikäärme) varten tekemissään artikkeleissa. Myöhemmin hän kirjoitti tekstejä Frankfurter Zeitungin kultturisivuille.

Vuonna 1923 Márai, joka oli tällä välin mennyt naimisiin, pakeni inflaatiota Berliinistä Ranskaan. Siellä hän toimi Frankfurter Zeitungin Pariisin kirjeenvaihtajana, mutta ei pystynyt turvaamaan toimeentuloaan vaan joutui elämään köyhyydessä.

Pariisin vuosien jälkeen Márai palasi vuonna 1928 Unkariin hakemaan suuntaa elämälleen. Hän kirjoitti pitkiä tekstejä omalla äidinkielellään tarkoituksenaan löytää itsensä. Tästä alkoi hänen tuotteliain luomiskautensa.

Vuonna 1934 hänen kirjansa keräsi ensimmäistä kertaa laajaa huomiota. Tämä oli Egy polgár vallomásai.

Maraista tuli yksi Unkarin tunnetuimmista romaanikirjailijoista 1930-luvulla.^[1] Hänen tuotantoaan on verrattu Joseph Rothiin, Robert Musiliin Thomas Manniin.^[2]

Unkaria hallitsi 1930- ja 1940-luvulla autoritäärisesti Miklós Horthy. Vuonna 1941 Unkari taisteli sodassa Saksan puolella, vaikka Horthy olikin asioista samoilla linjoilla pikemminkin Mussolinin kuin Hitlerin kanssa, ja vaikkei hänen hallituksensa ollut kovin antisemitistinen.

18. maaliskuuta 1944 Saksan joukot miehittivät Unkarin. Márai pysytteli vaimonsa Lolan kanssa piilossa, sillä tämä oli juutalaista syntyperää. Koska heidän ainoa poikansa kuoli alle vuoden ikäisenä, he adoptoivat Budapestissa János-pojan, joka oli jäänyt sotaorvoksi.

Kun saksalaiset sodan loppuvaiheessa karkotettiin Unkarista, otti Puna-armeija helmikuussa 1945 vallan käsiinsä. Sodan jälkeen valta siirtyi Mátyás Rákosin johtamille kommunisteille.

Márain asunnon ja samalla myös hänen 6000 kirjaa käsittäneen kirjastonsa tuhoutuminen sodassa teki hänestä jälleen varattoman. Tämä oli raskas isku jo muutenkin masennukseen taipuvaiselle kirjailijalle. Mikään ei enää näyttänyt pidättelevän häntä kommunistiseksi muuttuneessa kotimaassaan, joten hän päätti muuttaa Italiaan.

Asuttuaan Italiassa lyhyen ajan talvella 1946–47 Márai päätti sittenkin palata Unkariin voidakseen elää ja kirjoittaa ympäristössä, jossa hänen äidinkieltään puhutaan. Kaikki vieraat kielet olivat hänen mielestään vain ”kainalosauvoja”, eikä hän tästä lähtien halunnut julkaista enää mitään millään muulla kielellä kuin unkariksi.

Syyskuussa 1948 Márai joutui kuitenkin lähtemään lopullisesti Unkarista. Hänen teoksensa eivät tosin olleet kiellettyjä kommunistisessa Unkarissa, mutta ne olivat saaneet murskaavat arvostelut, eikä hänellä siksi ollut minkäänlaisia edellytyksiä menestyä kirjailijana. Seuraavat neljä vuotta hän eli köyhänä Sveitsissä ja Napolissa.

Tilanne parani hieman, kun Márai käänsi selkänsä Euroopalle ja muutti New Yorkiin. Hän työskenteli 15 vuoden ajan Radio Free Europelle.^[2] Vuonna 1957 hän sai Yhdysvaltojen kansalaisuuden.

Yhdysvalloissa Márai vietti vaatimatonta kirjallista elämää. Hän kirjoitti edelleen unkariksi, joitakin kirjoja käännettiin saksaksi ja ranskaksi mutta hänen elinaikanaan ei ilmestynyt englanninkielisiä käännöksiä, mikä ei liiemmin edistänyt hänen mahdollisuuksiaan tulla tunnetuksi Amerikassa. Hänen kustantajanaan toimi pieni maahanmuuttajakirjapaino Vörösváry-Weller-Publishing Torontossa.^[2]

Vuonna 1968 palasi takaisin Eurooppaan ja eli Salernossa, Italiassa vuoteen 1979 asti, jolloin hän muutti San Diegoon. 4. tammikuuta 1986 hänen aiemmin jo sokeutunut Lola-vaimonsa kuoli syöpään. Vuotta myöhemmin kuoli myös heidän ottolapsensa János. Vaimonsa, poikansa ja kotimaansa menettäneenä sekä murheen murtamana Márai suoritti paikallisen poliisin järjestämän ampumiskurssin, sai aseenkantoluvan ja hankki itselleen revolverin.

15. tammikuuta 1989 Márai kirjoitti viimeisen päiväkirjamerkintänsä ja 22. helmikuuta 1989 hän teki itsemurhan ampumalla itsensä.

Kuollessaan liki unohdetun Márain ”uudelleen löytäminen”, jonka käynnisti romaanin Kynttilät palavat loppuun uuden laitoksen julkaiseminen Saksassa vuonna 1998, kuuluu viime vuosien suuriin kirjallisiin sensaatioihin.

Suomennetut teokset

• (1940) Vendégjáték Bolzanóban; suom. Casanovan ainoa rakkaus (1946, Suomen Kirja; suom. Helga Nuorpuu)
• (1941) Az igazi; suom. Sinipunainen nauha (1944, Suomen Kirja; suom. Helga Nuorpuu)
• (1942) A gyertyák csonkig égnek; suom. Kynttilät palavat loppuun (2001, Atena; suom. Tuomo Lahdelma; ISBN 951-796-231-2)

Lisäksi on suomeksi ilmestynyt:

• Mietteiden kirja: neuvoja, arvioita, mietelmiä ja meditaatioita vuosilta 1938–43 (valikoima lyhytproosaa) (2003, Atena; suom. Tuomo Lahdelma; ISBN 951-796-285-1)

Lähteet

1. Sándor Márai Random House. Viitattu 30.11.2014.
2. After Death, a Literary Rebirth 2002. LA Times. Viitattu 30.11.2014.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Sándor Márai Wikimedia Commonsissa