Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty päivitettäväksi, koska sen sisältö on osin vanhentunut. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: Syöttötariffien myöntäminen lopetettiin Suomessa vuonna 2017
Syöttötariffi (engl.Feed-in Tariff, FiT) on valtionsähkömarkkinoiden ohjauskeinoksi tarkoitettu takuuhinta sähkölle. Syöttötariffissa sähkön tuottajalle taataan määrätty hinta; jos markkinahinta on tätä takuuhintaa alhaisempi, maksavat sähkön kuluttajat erotuksen.[1][2]
Syöttötariffien suosio on ollut kasvussa etenkin 2000-luvulla.
Yleisimmin syöttötariffit ovat käytössä uusiutuvalla energialla tuotetulle sähkölle uusiutuvien energiantuotantomuotojen kilpailukyvyn ja käyttöönoton edistämiseksi, mutta tariffeja sovelletaan myös muihin sähköntuotantotapoihin. Vuonna 2007 syöttötariffeja käytettiin 17 EU-maassa. Euroopan tuulivoimasta 90 % oli vuonna 2005 niissä maissa, joissa oli syöttötariffi käytössä (12 maassa 40 GW).[3]
Valtiolle syöttötariffi on kustannusneutraali, sillä sen kulut kerätään kaikilta sähkön käyttäjiltä sähkölaskussa. Syöttötariffit vaihtelevat muun muassa käyttöiän, inflaation, sijainnin ja huipputuntien mukaan. Syöttötariffi sisältää ostovelvoitteen verkonpitäjälle ja se sovitaan tietyksi ajanjaksoksi, esimerkiksi kahdeksikymmeneksi vuodeksi.
Syöttötariffi voi olla kiinteä hinta tai prosenttiosuus hinnasta. Kiinteä syöttötariffi takaa sähköntuottajalle kiinteän sähkönhinnan sovituksi ajaksi. Bonussyöttötariffi tarjoaa sovitun lisäpalkkion markkinahinnan lisäksi.
Syöttötariffilla pyritään edistämään uuden tekniikan tuotantoa ja kehitystä. Päämäärä on, että uusiutuvan energian kustannukset laskevat volyymin kasvaessa kilpailukykyisiksi ilman syöttötariffia.
EU-maista vain Suomen ja Maltan energiapolitiikka perustuu pääosin vero- ja investointikannustimiin. EU:n tariffien harmonisointi on tällä hetkellä yhteistyötä maiden välillä kansallisia tariffeja optimoiden.[4]
Maat, jotka käyttävät tariffeja, johtavat maailman tuulivoima-, aurinkokenno- (PV) ja biokaasumarkkinoita. Saksalaisessa järjestelmässä tuki kattaa kaikki uusiutuvat energiamuodot ja kuka tahansa voi investoida sen lisäämiseen. Esimerkiksi maanviljelijät asensivat Saksassa 300 MW aurinkokennoja 2006.
Teknillisen korkeakoulun professori Peter Lundin mukaan Saksassa syöttötariffi on nostanut sähkön hintaa 0,1 % ja uusien tutkimusten mukaan sähkönhinta laskee jatkossa. Saksan kokemusten mukaan jo 8 % tuulivoimamäärä laskee sähkölaskua. Tariffien ansiosta Saksassa on satoja uusia energiayrittäjiä.[5] Lund tuskin tarkoittaa ainakaan pienkuluttajan sähkön hintaa, johin on Saksassa tullut noin 6 c/kWh lisähinta syöttötariffin vuoksi, kuten sähkömarkkinoita paremmin tunteva professori Jarmo Partanen Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta toteaa. [6] Aivan aiheellisesti Helsingin Sanomat otsikoikin seuraavasti: "Uusiutuvien energiamuotojen tuki nosti sähkön hinnan pilviin Saksassa". [7]
Tariffien käyttö lisääntyy ja laajenee. Monet maat, mukaan lukien Saksa, Ranska, Espanja ja Italia, ovat päättäneet, että uusiutuvan energian määrää on lisättävä. Tariffit takaavat kannattavan kehityksen nopeasti, lisäävät kiinnostuneita yrityksiä, lisäävät kilpailua ja tuotekehitystä. Yleensä eri energiamuodoille on eri tariffit.[8] Tavoitteena on lisätä uusiutuvaa energiaa tuella, kunnes ne ovat ilman tukeakin kilpailukykyisiä. Alan pioneerit saavat kilpailuedun tulevaisuuden energiamarkkinoilla. Ison-Britannian tutkimuksen mukaan jo vuonna 2020 ydinvoiman tuotantohinta on 3–4p/kWh, kun merituulivoimalla tuotettu sähkö maksaa 2–3p/kWh.[9]
Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen tutkijoiden mukaan uusiutuvan energian tuet eivät lainkaan vähennä päästökauppasektorin päästöjä, koska ne eivät vähennä päästöoikeuksien kokonaismäärää vaan tekevät muille halvemmaksi ostaa päästöoikeuksia. Näin on päällekkäisillä tukijärjestelmillä saatu kulutettua aivan tarpeettoman paljon rahaa samaan päästövähennykseen. Päästöjen vähentämistä voidaan edistää mahdollisimman edullisesti toimivalla päästökaupalla: se ohjaa vähentämään päästöt kaikkein edullisimmin keinoin. Jos taas tuen tarkoitus on edistää siirtymistä puhtaampaan teknologiaan, tätä tarkoitusta olisi parempaa ja tehokkaampaa edistää innovaatiotuilla eikä esimerkiksi tukemalla (tuuli)sähköntuotantoa. [10]
Uusiutuva energia EU:ssa
Vuonna 2006 Suomi, Malta ja Slovenia olivat EU-maista ainoita, jotka käyttävät ainoastaan verokannustimia uusiutuvan energian edistämiseen.[11] Käytettyjen edistystoimien tehokkuus arvioidaan saavutetuista tuloksista. Suomen kansallisessa uusiutuvan energian toimintasuunnitelmassa (vuodelta 2010), että tuulivoiman osalta tavoitteena on 6 TWh:n tuotanto vuonna 2020. Asennetun kapasiteetin osalta tämä merkitsee noin 2 500 MW:n tuotantoa, josta on asennettu 11,5 % (288 MW, 2012).[12][13]Aurinkolämmityksen pinta-alan tavoite on n. 163 000 m² (1995–2010), josta on asennettu 11 vuodessa 10 %: (16 493 m², 2006).
Euroopan unionin tavoite on lisätä uusiutuvan energian osuus 21 % sähköstä (2010) [14] ja 20 % energiasta (2020).[15]
2005 EU tuotti 437 TWh sähköä uusiutuvalla energialla. Vesivoiman määrä on säilynyt vakiona. Tuulivoimaa on lisätty syöttötariffin avulla 10 vuodessa: 74 TWh (2006) ja 53 TWh (2005). Biomassasta saadun sähkön määrä on 10 vuodessa noin kaksinkertaistunut 40 TWh:iin (2005). Biokaasusta kerätyn sähkön määrä on myös kasvanut, mutta on yhä alle 20 TWh. Saksa ja Espanja todennäköisesti ovat 1–2 vuoden päästä kaksinkertaistaneet käyttämänsä uusiutuvan sähkön tuulivoiman lisäyksellä. Tuulivoimalle, aurinkovoimalle, geotermiselle voimalle ja aaltovoimalle ei ole maailmanlaajuisten energiavarojen rajoituksia. [14]
Käyttö
Saksan johtoasema tuulivoiman ja aurinkokennojen määrässä maailmassa perustuu sen syöttötariffeihin. Maissa, joissa syöttötariffeja ei ole käytössä, uusiutuvan energiaa käytetään vähemmän. Vuonna 2005 syöttötariffi oli voimassa 41 maassa tai osavaltiossa. Ensimmäisenä se otettiin käyttöön Yhdysvalloissa (1978), Saksassa (1990) ja Sveitsissä (1991) ja Suomen naapurimaissa seuraavasti: Tanska (1993), Ruotsi (1998), Norja (1999), Latvia (2001), Liettua (2002) ja Viro (2003). Uusiutuvaa energiaa tuettiin politiikalla myös yli 16 kehitysmaassa, kuten Brasilia, Kiina, Egypti, Intia, Meksiko, Thaimaa ja Uganda (2005).[16] Saksalaisen syöttötariffeja vertailevan raportin kuvassa 2.6 on eri maiden uusiutuvan energian tukijärjestelmät. Kuvan mukaan vain Suomella ja pienellä Maltan saarella on verokannustimet 2007.[14]
Tuulivoimalle maksetaan 83,5 euroa megawattitunnilta tavoitehintaa ja korotettua 105,30 €/MWh tavoitehintaa maksetaan tuulivoimalalle enintään 3 vuoden ajan (voimassa 31.12.2015 asti).[17]
Hinta on noin kaksin-kolminkertainen vuoden 2013 keskimääräiseen markkinahintaan 41,15 €/MWh verrattuna. [18]
Turpeen bonustariffijärjestelmä otettiin käyttöön toukokuussa 2007 ja se on voimassa vuoteen 2010 asti. Tariffijärjestelmässä Fingrid maksaa bonuksen sähköntuottajalle mutkikkaan kaavan mukaan, jossa huomioidaan hiilen ja turpeen hinta ja päästömaksujen hinta. Korvaus kasvaa, jos hiilidioksidin päästömaksu nousee. Turpeen syöttötariffin aiheuttama lisäkustannus sähkönkäyttäjille on vuoden 2005 tilanteen mukaan laskettuna noin 0,009 senttiä kilowattitunnilta. Turpeen syöttötariffin on laskettu alentavan sähkön markkinahintaa joissain tilanteissa hieman, mutta kokonaisvaikutus on vuositasolla jonkin verran pienempi kuin järjestelmän kustannukset sähkönkäyttäjille.[19] Suomen turpeen bonustariffi poikkeaa tavanomaisesta syöttötariffista siten, että sähköntuottajan saama tuki vaihtelee markkinahinnan mukaan. Tavanomainen syöttötariffissa tuottaja saa kiinteän markkinahinnasta riippumattoman korvauksen. Turpeen bonustariffia saavat Suomessa Kanteleen Voima Oy (Haapaveden voimalaitos), Alholmens Kraft (Pietarsaaren voimalaitos), Vaskiluodon Voima (Seinäjoen voimalaitos) ja Oulun Energia
(Toppilan voimalaitos). Sähkön bonustariffin lisäksi lämmitysturpeen vero poistettiin Suomessa heinäkuussa 2005.[20]
IEA:n mukaan Suomen turpeen bonustariffi tekee tehottomaksi EU:n päästökaupan markkinapaineen, jonka tavoitteena on vähentää hiilidioksidi-intensiivisiä polttoaineita. IEA:n mukaan tariffi on suunniteltu nimenomaan tähän tarkoitukseen ympäristötavoitteiden saavuttamiselle haitallisin vaikutuksin. Järjestö suositteleekin, että Suomi luopuu turpeen syöttötariffeista 2010.[20]
Aurinkokennot
European Photovoltaic Industry Association:in (EPIA) mielestä syöttötariffin käyttöönotto aurinkokennoille on välttämätöntä aurinkokennoteknologian edistämiseksi Euroopassa. Syöttötariffi on yleinen tuulivoimalle, mutta toistaiseksi vasta Saksa on käyttänyt menestyksekkäästi syöttötariffia aurinkovoiman kanssa. Sen kalleus kuluttajalle on herättänyt kritiikkiä.[21]
Tutkimuksen mukaan 0,71 % Euroopan maa-alasta riittää koko Euroopan sähkön tuottamiseen aurinkokennoilla.[22] Suomessa ongelmana on sähkön kulutuksen ja aurinkosähkön tuotannon eriaikaisuus: kesällä aurinkoenergiaa olisi saatavilla mutta energian tarve on tuolloin vähäisintä.[23]
Colorado, Havaiji, Maryland, New York, Rhode Island (USA), Nova Scotia, Ontario, Prinssi Edwardin saaret (Kanada), Madhya Pradesh, Karnataka, Andhra Pradesh, Orissa (Intia), Puola
