Suomen jääkärien elämäkerrasto on Preussin kuninkaallisessa jääkäripataljoona 27:ssä palvelleiden suomalaisten sotilaiden eli jääkärien matrikkeli. Se on julkaistu vuonna 1938 ja sisältää 1 896 jääkärin tiedot. 915-sivuisen teoksen on toimittanut puolustusministeriön sotahistoriallinen toimisto, ja se on julkaissut Werner Söderström Osakeyhtiö.[1] Teoksen ainoaksi jäänyt täydennysosa julkaistiin vuonna 1957. Vuonna 1975 julkaistiin uusi laitos nimellä Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975.[2]
Matrikkelin ensimmäinen täydennysosa ilmestyi Jääkäriliiton julkaisemana vuonna 1957. Se käsittää 224 sivua. Teos kattaa ilmoitetut muutokset matrikkelitiedoissa 31. joulukuuta 1956 asti. Teoksen on toimittanut ja marraskuulle 1954 päivätyn esipuheen kirjoittanut kenraalimajuri evp Väinö H. Vainio, joka myös esitteli teosta seuraavana vuonna ilmestyneessä Jääkäriliike 40 vuotta -julkaisun artikkelissaan "Jääkärimatrikkeli".[3][4] Täydennysosan laatimisen rahoitti Hallansäätiö.[5]
Vainio kuvaa täydennysosan tietojen hankkimista hankalaksi: ensimmäiseen aineistopyyntöön jatkosodan jälkeen ei saatu juurikaan vastauksia. "Tuskin mikään palvelus Lockstedtin leirillä tai Libaussakaan lienee ollut jääkäreille niin vastenmielinen kuin omien elämäkertatietojen lähettäminen", Vainio kirjoittaa. Hankintaprosessia tehostettiin ja välineinä alettiin käyttää sanomalehtiä, kirjeenvaihtoa, puhelinsoittoja sekä sotilasviranomaisten ja papiston apua.[5]Sotilaallisesta toiminnastaan jääkärit kertoivat niukasti. Vainio pitää tätä hyveenä, osoituksena jääkärien vaatimattomuudesta. Täydennysosaan haluttiin tietoja paitsi jääkärien itsensä vaiheista, myös heidän jälkeläisistään. Tältä osin saadut tiedot vaihtelivat niin paljon, että lopulta päädyttiin matrikkeliin sisällyttämään vain lasten lukumäärät ja sukupuolet.[6]