Skotlannin vapaakirkko (engl.Free Church of Scotland, skotiksiFree Kirk o Scotland, gaeliksiAn Eaglais Shaor), on skotlantilainen kirkkokunta, joka perustettiin vuonna 1843 Skotlannin kirkossa tapahtuneen suuren hajaannuksen seurauksena. Vuonna 1900 sen suuri enemmistö yhdistyi Skotlannin yhdistyneen presbyteerikirkon kanssa muodostaen Skotlannin yhdistyneen vapaakirkon, jonka enemmistö puolestaan yhdistyi vuonna 1929 Skotlannin kirkon kanssa. Kuitenkin vähemmistö Skotlannin vapaakirkosta jatkoi olemassaoloaan käyttäen edelleen nimeä Skotlannin vapaakirkko. Nykyään se on Skotlannin toiseksi suurin presbyteriaaninen kirkko Skotlannin kirkon jälkeen ja sillä on yli sata seurakuntaa ympäri Skotlantia.
Skotlannin vapaakirkon perustamiskokous vuonna 1843, maalannut David Octavius Hill.
18. toukokuuta 1843 Skotlannin kirkosta erosi 474 pastoria Thomas Chalmersin johdolla vieden mukanaan suuren määrän seurakuntalaisiaan. Eron taustalla oli muun muassa valtion vaikutusvalta Skotlannin kirkkoon. Lähteneet perustivat Skotlannin vapaakirkon. Koska he eivät saaneet mukaansa seurakuntien omaisuutta joutuivat he aloittamaan tyhjästä vapaaehtoisen kannatuksen voimin. Vuoden aikana saatiin kuitenkin rakennettua yli 500 kirkkoa pappiloineen ja kouluineen sekä aloitettua oma lähetystyö. Vuonna 1900 Skotlannin vapaakirkko yhdistyi kahden pienemmän vapaakirkon kanssa muodostaen Skotlannin yhdistyneen vapaakirkon (United free church of Scotland). Tässä uudessa kirkossa oli 1 620 seurakuntaa ja se kilpaili koossa Skotlannin kirkon kanssa. 27 seurakuntaa, jotka sijaitsivat pääosin Skotlannin Ylämailla ei hyväksynyt yhdistymistä. Ne julistautuivat Skotlannin vapaakirkon laillisiksi jatkajiksi vaatien sen koko omaisuutta itselleen. Englannin parlamentin ylähuone päättikin heillä olevan oikeuden siihen. Päätöstä pidettiin kuitenkin sen verran kohtuuttomana, että päädyttiin lopulta jakoon, jossa Skotlannin vapaakirkkona jatkava joukko sai lähes puolet kirkon entisestä omaisuudesta.[1]
2000-luku
Vuonna 2000 osa vapaakirkon seurakunnista irroittautui siitä ja muodosti uuden kirkon nimellä Skotlannin vapaakirkko (jatkuva) (Free Church of Scotland (Continuing)). Eroamisen syyt juonsivat juurensa vapaakirkon pastoriin professori Donald MacLeodiin kohdistuneisiin syytöksiin koskien seksuaalista hyväksikäyttöä 1980-luvulla. Edinburghin sheriffioikeus totesi MacLeodin syyttömäksi, mutta tapauksesta syntyneet erimielisyydet kirkon sisällä johtivat jakautumiseen. Myöhemmin näiden kahden kirkon välillä oli kiistaa seurakuntien kiinteistöjen omistuksesta, esimerkiksi Skyen saarella olleesta Broadfordin kirkkorakennuksesta ja pappilasta käytiin kiistaa vielä vuonna 2011, jolloin Skotlannin vapaakirkko (jatkuva) hävisi omistusoikeuskiistan Skotlannin vapaakirkolle.[2]
Vuonna 2010 kirkko päätti muuttaa linjaansa jumalanpalvelusmusiikin suhteen. Aiemmin jumalanpalveluksissa ainoa hyväksytty musiikki oli säestyksetön psalmilaulu. Muutoksen myötä tämän rinnalla sallittiin myös virsien sekä soittimien käyttö. Asiasta päättäneessä kokouksessa äänet menivät 98 vastaan 84, myönteisen kannan saadessa 14 äänen enemmistön. Muutosta puoltavat toivoivat muutoksen tuovan uusia jäseniä pieneneviin seurakuntiin. Lisäksi he muistuttivat, ettei perinteistä psalmilaulua kielletä eikä lopeteta, vaikka virret ja musiikki sallittaisiin sen lisäksi. Traditionalistit kuitenkin pelkäsivät sen vaarantavan kirkon yhtenäisyyden, ja heidän mielestään asiaa olisi pitänyt tiedustella laajemmin jäseniltä ja vanhimmistoilta ennen muutosten tekemistä.[3] Vuoden 2011 elokuun loppuun mennessä kolme vapaakirkon pastoria oli eronnut päätöksen vuoksi Skotlannin vapaakirkosta ja siirtynyt Skotlannin reformoidun presbyteerikirkon palvelukseen, minkä lisäksi pieni joukko entisiä vapaakirkon jäseniä perusti vuoden 2011 kesällä Reformoidun presbyteerikirkon seurakunnan Stornowayhin[4].[5]
Vuonna 2013 Skotlannin kirkon yleiskokous päätti hyväksyä parisuhteessa elävien homoseksuaalien pääsyn pastoreiksi.[6] Päätös vaikutti Skotlannin vapaakirkkoon siten, että useita Skotlannin kirkon seurakuntia ja pastoreita erosi päätöksen vuoksi Skotlannin kirkosta ja liittyi vapaakirkkoon.[7]Stornowayssä sijainneesta High Church:istä, joka oli tuolloin Skotlannin kirkon suurin seurakunta Ulko-Hebrideillä erosi vuonna 2014 250-henkinen joukko, mukaan lukien seurakunnan koko kirkonkokous. Tämä joukko liittyi Skotlannin vapaakirkkoon High Free Church -seurakuntana.[8] Samaten Ulko-Hebrideillä sijaitsevassa Tarbertissa Tarbert Church:in jäsenistä 94 erosi ja liittyi vapaakirkkoon North Harris Free Church:inä, 131 henkeä jäi Tarbert Church:iin.[9]Edinburghissa kaksi seurakuntaa erosi Skotlannin kirkosta ja liittyi uudelleenjärjestäytyneinä Skotlannin vapaakirkkoon.[10] Myös DundeenBroughty Ferryn alueella toimineesta St James Church:istä lähti joukko pastorinsa johdolla perustaen Broughty Ferry Presbyterian Church:in.[11]. Vuonna 2016 kyseinen seurakunta liittyi Skotlannin vapaakirkkoon.[12] Yhteensä kymmenen Skotlannin kirkon pastoria liittyi Skotlannin vapaakirkkoon vuoden 2014 aikana.[13]
Toiminta
Kirkolla on noin 100 seurakuntaa ympäri Skotlantia ja toimintaan osallistuu säännöllisesti yli 13 000 henkeä. Sillä on yhteydet muihin kirkkoihin Pohjois-Amerikassa, Afrikassa ja Australiassa. Kirkolla on oma teologinen seminaari Edinburghissa, jossa koulutetaan pastoreita ja muita kristillisen työn tekijöitä. Kirkko tekee myös lähetystyötä Intiassa, Latinalaisessa Amerikassa ja Etelä-Afrikassa.[14]
