Kunnan maapinta-ala on 1 220,88 neliökilometriä (1.1.2016)[1] ja asukasluku 15 396 henkeä (31.12.2021).[2]
Vuonna 2007 kunnassa oli 195,89 km² peltoa,[4] joten saman ajankohdan maapinta-alaan[5] vertaamalla saadaan peltojen osuudeksi 16,0 prosenttia kunnan maapinta-alasta.
Byn maalaiskunnasta erotettiin Säfflenkauppala vuonna 1882. Loppuosa maalaiskunnasta liitettiin kauppalaan vuonna 1942. Vuonna 1951 Säffle muutettiin kaupungiksi ja samalla siihen liitettiin Tvetan maalaiskunta. Säfflen perustamisen jälkeen Ruotsiin ei enää perustettu uusia kaupunkeja. Tarve kaupunkien perustamiselle lakkasi vuonna 1952, koska siitä lähtien kaikki kunnat saattoivat soveltaa kaupungeille tarkoitettuja määräyksiä (ruots. stadsstadgorna).
Vuonna 1952 alueelle muodostettiin kolme "suurkuntaa":
Värmlandsnäs (Botilsäter, Bro, Eskilsäter, Huggenäs, Millesvik, Södra Ny ja Ölserud)
Gillberga (Gillberga ja Kila)
Svanskog (Svanskog ja Långserud)
Vuonna 1971 muodostettiin nykyinen Säfflen kunta yhdistämällä Säfflen kaupunki ja yllä mainitut kolme maalaiskuntaa.[6]
Vaakuna
Nykyinen kuntavaakuna kuului aiemmin Säfflen kaupungille. Lisäksi Värmlandsnäsin ja Svanskogin maalaiskunnilla oli omat vaakunat.
Ruotsissa syntyneet, joiden molemmat vanhemmat syntyneet ulkomailla
236
1,5
Ruotsalaistaustaiset
Ruotsissa syntyneet, joiden vanhemmista toinen syntynyt Ruotsissa ja toinen ulkomailla
820
5,3
Ruotsissa syntyneet, joiden molemmat vanhemmat syntyneet Ruotsissa
12 509
81,4
Hieman vanhempien vuoden 2009 lopun tietojen mukaan kunnassa asui 97 Suomessa syntynyttä,[9] mikä vastasi 0,6 prosenttia kunnan väestöstä.
Vielä vanhempien vuoden 1984 lopun tietojen mukaan 4,1 prosenttia kunnan asukkaista oli ulkomailla syntyneitä. Tuolloin kunnassa asui 148 Suomessa syntynyttä,[10] mikä vastasi 0,8 prosenttia kunnan väestöstä.
Vuoden 2010 tietojen mukaan 20 vuotta täyttäneiden kuntalaisten mediaaninettotulot olivat 167 066 kruunua.[11] Vuodelta 2007 olevan tiedon mukaan kuntalaisten nettovarallisuuden mediaani oli 82 000 kruunua.[12]
Vuoden 2011 lopussa kunnan väestö jakautui eri ikäryhmiin seuraavasti:[13]
0–17-vuotiaat: 18,3 %
18–64-vuotiaat: 55,9 %
65 vuotta täyttäneet: 25,8 %
Elinkeinot
Seuraava taulukko kuvaa työpaikkojen ja työllisten jakautumista eri elinkeinojen kesken. Luvut on laskettu kahdessa eri Statistiska centralbyrånin tilastossa[14][15] ilmoitettujen perusteellisempien tietojen pohjalta. "Päiväväestö" (ruots. dagbefolkning) kertoo kunnassa sijaitsevista työpaikoista ja "yöväestö" (ruots. nattbefolkning) puolestaan kunnassa asuvien elinkeinosta. Työpaikkaomavaraisuus on laskettu päivä- ja yöväestön suhteena. Alkutuotanto tarkoittaa maa- ja metsätaloutta sekä kalastusta. Jalostuksen kohdalla on laskettu yhteen tavaranvalmistus- ja kierrätysteollisuus, energia- ja ympäristöyritykset sekä rakennusteollisuus. Muut toimialat on laskettu palveluihin lukuun ottamatta niitä, joiden elinkeino on tuntematon.
Työpaikat ja työlliset vuonna 2010
Elinkeino
Työpaikat (%)
Työlliset (%)
alkutuotanto
5,7
5,5
jalostus
32,8
29,7
palvelut
60,2
63,5
tuntematon
1,3
1,3
Työpaikkoja ja työllisiä
6 056
6 528
työpaikkaomavaraisuus
92,8
Taajamat
Kunnassa on 3 taajamaa, joiden osuus kunnan väestöstä vuoden 2010 lopussa oli 64,3 prosenttia.[16] Taajamien ulkopuolella asui tuolloin 5 545 asukasta.[16] Seuraavassa on lueteltu kunnan alueella sijaitsevat taajamat väkilukuineen:[17]
Ruotsissa on tilastoitu taajamaväestö aikaisemmin myös vuosina 1960, 1965, 1970, 1975, 1980, 1990, 1995, 2000 ja 2005. Jonakin tai joinakin näistä vuosista kunnassa on ollut myös seuraavan luettelon mukaiset taajamat, jotka eivät enää ole taajamia:[18]
Ruotsissa on tehty tilastoja pientaajamista aikaisemmin myös vuosina 1990, 1995, 2000 ja 2005. Seuraavat paikkakunnat ovat olleet pientaajamia jonakin tai joinakin vuosina vuosien 1995, 2000 ja 2005 aikana, mutta ne eivät olleet pientaajamia vuonna 2010:[20]
Ruotsissa valitaan joka neljäs vuosi edustajat valtiopäiville, aluevaltuustoihin ja kunnanvaltuustoihin. Seuraavassa taulukossa on esitetty valtiopäivillä edustettuina olevien puolueiden saamat valtuustopaikat Säfflen kunnanvaltuustossa vuodesta 1973 lähtien.
Vuoden 2012 aluejaon mukaan kunnassa on seuraavat Ruotsin kirkon seurakunnat:[23]
Säffle
Tveta
Bro
Södra Värmlandsnäs
Ny-Huggenäs
Gillberga
Kila
Svanskog
Långserud
Historialliset seurakunnat
Seuraavassa luettelossa on mainittu kaikki nykyisen kunnan alueella sijainneet seurakunnat.[24] Jos seurakunta on lakkautettu, niin sen perässä on asteriski (*). Mahdolliset suluissa lukevat nimet ovat seurakunnan vaihtoehtoisia tai vanhempia nimiä. Jos nimen perässä lukee kbfd, niin kyseessä "kirkonkirjapiiri" (ruots.kyrkobokföringsdistrikt), joka ei ole muodostanut omaa seurakuntaa, vaikka ne seurakuntiin rinnastetaankin.
↑Sveriges kommuner åren 1952-1986 (PDF) (Förändringar i kommunindelning och kommunkoder) Meddelanden i samordningsfrågor 1986:5. Statistiska centralbyrån. Viitattu 30.9.2012. (ruotsiksi)
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista. Alkuperäinen artikkeli: sv:Säffle kommun – Kuntajaon kehitys on käännöstä tästä ja maalaiskuntia koskevista artikkeleista.