Kunnan maapinta-ala on 348,16 neliökilometriä (1.1.2016)[1] ja asukasluku 11 524 henkeä (31.12.2020).[2]
Vuonna 2007 kunnassa oli 29,46 km² peltoa,[4] joten saman ajankohdan maapinta-alaan[5] vertaamalla saadaan peltojen osuudeksi 8,4 prosenttia kunnan maapinta-alasta.
Nedre Ullerudin maalaiskuntaan perustettiin vuonna 1944 Dejen taajaväkinen yhdyskunta. Vuoden 1952 kuntauudistuksessa muodostettiin Ullerudin "suurkunta" yhdistämällä aiemmat Nedre Ullerudin ja Övre Ullerudin maalaiskunnat. Dejen taajaväkinen yhdyskunta lakkautettiin vuonna 1957.
Vuoden 1971 kuntauudistuksessa Forshagan kauppala muutettiin Forshagan kunnaksi. Kunta sai nykyiset rajansa vuonna 1974, kun Ullerudin kunta liitettiin siihen.[6]
Ruotsissa syntyneet, joiden molemmat vanhemmat syntyneet ulkomailla
143
1,3
Ruotsalaistaustaiset
Ruotsissa syntyneet, joiden vanhemmista toinen syntynyt Ruotsissa ja toinen ulkomailla
683
6,0
Ruotsissa syntyneet, joiden molemmat vanhemmat syntyneet Ruotsissa
9 648
84,8
Hieman vanhempien vuoden 2009 lopun tietojen mukaan kunnassa asui 85 Suomessa syntynyttä,[9] mikä vastasi 0,7 prosenttia kunnan väestöstä.
Vielä vanhempien vuoden 1984 lopun tietojen mukaan 3,6 prosenttia kunnan asukkaista oli ulkomailla syntyneitä. Tuolloin kunnassa asui 110 Suomessa syntynyttä,[10] mikä vastasi 0,9 prosenttia kunnan väestöstä.
Vuoden 2010 tietojen mukaan 20 vuotta täyttäneiden kuntalaisten mediaaninettotulot olivat 176 792 kruunua.[11] Vuodelta 2007 olevan tiedon mukaan kuntalaisten nettovarallisuuden mediaani oli 41 000 kruunua.[12]
Vuoden 2011 lopussa kunnan väestö jakautui eri ikäryhmiin seuraavasti:[13]
0–17-vuotiaat: 21,2 %
18–64-vuotiaat: 57,3 %
65 vuotta täyttäneet: 21,5 %
Elinkeinot
Seuraava taulukko kuvaa työpaikkojen ja työllisten jakautumista eri elinkeinojen kesken. Luvut on laskettu kahdessa eri Statistiska centralbyrånin tilastossa[14][15] ilmoitettujen perusteellisempien tietojen pohjalta. "Päiväväestö" (ruots. dagbefolkning) kertoo kunnassa sijaitsevista työpaikoista ja "yöväestö" (ruots. nattbefolkning) puolestaan kunnassa asuvien elinkeinosta. Työpaikkaomavaraisuus on laskettu päivä- ja yöväestön suhteena. Alkutuotanto tarkoittaa maa- ja metsätaloutta sekä kalastusta. Jalostuksen kohdalla on laskettu yhteen tavaranvalmistus- ja kierrätysteollisuus, energia- ja ympäristöyritykset sekä rakennusteollisuus. Muut toimialat on laskettu palveluihin lukuun ottamatta niitä, joiden elinkeino on tuntematon.
Työpaikat ja työlliset vuonna 2010
Elinkeino
Työpaikat (%)
Työlliset (%)
alkutuotanto
2,6
1,8
jalostus
19,2
23,3
palvelut
75,6
73,5
tuntematon
2,6
1,3
Työpaikkoja ja työllisiä
2 650
4 860
työpaikkaomavaraisuus
54,5
Taajamat
Kunnassa on 3 taajamaa, joiden osuus kunnan väestöstä vuoden 2010 lopussa oli 81,6 prosenttia.[16] Taajamien ulkopuolella asui tuolloin 2 076 asukasta.[16] Seuraavassa on lueteltu kunnan alueella sijaitsevat taajamat väkilukuineen:[17]
Ruotsissa on tilastoitu taajamaväestö aikaisemmin myös vuosina 1960, 1965, 1970, 1975, 1980, 1990, 1995, 2000 ja 2005. Jonakin tai joinakin näistä vuosista kunnassa on ollut myös seuraavan luettelon mukaiset taajamat, jotka eivät enää ole taajamia:[18]
Asteriski (*) tarkoittaa, että pientaajama kuuluu osittain toiseenkin kuntaan. Ransäter kuuluu osin myös Munkforsin kuntaan.[20]
Entiset pientaajamat
Ruotsissa on tehty tilastoja pientaajamista aikaisemmin myös vuosina 1990, 1995, 2000 ja 2005. Seuraavat paikkakunnat ovat olleet pientaajamia jonakin tai joinakin vuosina vuosien 1995, 2000 ja 2005 aikana, mutta ne eivät olleet pientaajamia vuonna 2010:[21]
Ruotsissa valitaan joka neljäs vuosi edustajat valtiopäiville, maakäräjäkuntien valtuustoihin ja kunnanvaltuustoihin. Seuraavassa taulukossa on esitetty valtiopäivillä edustettuina olevien puolueiden saamat valtuustopaikat Forshagan kunnanvaltuustossa vuodesta 1973 lähtien.
Vuoden 2012 aluejaon mukaan kunnassa on seuraavat Ruotsin kirkon seurakunnat:[24]
Forshaga
Ullerud
Historialliset seurakunnat
Seuraavassa luettelossa on mainittu kaikki nykyisen kunnan alueella sijainneet seurakunnat.[25] Jos seurakunta on lakkautettu, niin sen perässä on asteriski (*). Mahdolliset suluissa lukevat nimet ovat seurakunnan vaihtoehtoisia tai vanhempia nimiä. Jos nimen perässä lukee kbfd, niin kyseessä "kirkonkirjapiiri" (ruots.kyrkobokföringsdistrikt), joka ei ole muodostanut omaa seurakuntaa, vaikka ne seurakuntiin rinnastetaankin.
↑Sveriges kommuner åren 1952-1986 (PDF) (Förändringar i kommunindelning och kommunkoder) Meddelanden i samordningsfrågor 1986:5. Statistiska centralbyrån. Viitattu 30.9.2012. (ruotsiksi)
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista. Alkuperäinen artikkeli: sv:Forshaga kommun – Kuntajaon kehitys on käännöstä.