Share to: share facebook share twitter share wa share telegram print page
Available for Advertising

Roderik

Kronikan La Crónica del Rey Rodrigo etusivu

Roderik (k. 19. heinäkuuta 711, Guadalete) oli länsigoottien eli visigoottien kuningas 710711. Roderik (espanjaksi ja portugaliksi Rodrigo) oli Witizan seuraaja ja häntä pidetään visigoottien viimeisenä kuninkaana. Hän hallitsi Toledon kaupungista nykyisestä Espanjasta käsin Pyreneiden niemimaata.

Roderikin tappioon päättynyt taistelu niemimaan valloittaneita arabeja vastaan on tehnyt hänestä tunnetun hahmon niin eurooppalaisessa kuin islamilaisessa historiankirjoituksessa ja kaunokirjallisuudessa aina keskiajalta lähtien. Aikoinaan häntä kutsuttiin romantisoidusti myös nimityksellä viimeinen gootti. Valtauksesta kerrotaan värikkäitä tarinoita, mutta ne ovat peräisin myöhäisistä arabialaisista tarinalähteistä. Aikalaistietojen perusteella Roderikista ei tiedetä juuri mitään. Hänen kuolinvuodekseen arvioidaan Vuoden 754 kronikan perusteella vuosi 712. [1]

Valtaannousu

Roderikin edeltäjä kuninkaana oli Witiza, jonka kuoltua hän otti vallan Toledossa itselleen voimakeinoin, näin estäen kilpailijoidensa, Vitizan perillisten, valtapyrkimykset. Vitizan hallintokauden loppu oli ilmeisestikin ollut visigoottien maassa sisällissodan aikaa. Witizan perijä, laillinen kuningas, olisi ollut hänen poikansa Akila (tai Agila), jota tukivat kaksi veljeä sekä heidän setänsä, piispa Oppas. Goottiaatelisto ja maassa yhä enemmän valtaa saaneet katoliset piispat kannattivat kuitenkin Baetican kreiviä Roderikia, ja Vitizan perijät joutuivat alakynteen, vaikka heillä olikin paljon tukijoita. Roderikista tuli kuningas, ja häntä vastaan nousi heti lukuisia kapinoita.

Kiista vallasta

Roderikin kilpailijat pakenivat Afrikan pohjoisrannikolle Septaan (Ceuta), tuolloin vielä Herkuleen pylväiksi kutsutun Gibraltarinsalmen etelärannalle. Sinne kerääntyivät karkotetut ja maasta paenneet länsigootit, ja samaten monet areiolaiset ja juutalaiset olivat paenneet sinne välttyäkseen katoliseksi kääntyneen länsigoottien valtakunnan piispojen pakkokäännytyksiltä. Pohjois-Afrikassa oli vastikään tapahtunut suuria muutoksia, sillä ympäröivän Maghrebin oli juuri valloittanut umaijadeja edustanut käskynhaltija Musa ibn Nusair, joka oli asettanut Tarik ibn Zijadin Tangerin varuskunnan johtoon salmen etelärannalle.

Septan eli Ceutan herrana oli tuohon aikaan kreivi Julius (uudemman tutkimuksen mukaan nimeltään itse asiassa Urbanus), jota arabit kutsuivat nimellä Ilyan. Hän oli nähtävästi länsigoottien valtakunnan vasalli ja itsekin gootti, joskin on esitetty hänen olleen myös bysanttilainen hallintomies tai ehkä berberi. Joka tapauksessa Julius oli palvellut hyvin edellistä kuningasta Vitizaa, ja oli tämän perillisten ystävä. Roderikin valtaannousu oli selvästi hänelle epämieluisaa, sillä Julius ja Tarik ibn Zijad paransivat keskinäisiä suhteitaan huomattavan nopeasti. Myöhempien vuosisatojen arabihistorioitsijat esittivät erilaisia teorioita siitä, miksi Roderik oli Juliukselle niin vastenmielinen, viitaten erinäisiin henkilökohtaisiin motiiveihin, mutta nämä lienevät ainakin liioittelua jolleivät täysin keksittyjä. Mitä ilmeisimmin kyse oli yksinkertaisesti valtapolitiikasta.

Tarinoiden mukaan Julius (siis Urbanus) pyrki saamaan itselleen valtaa Pyreneiden niemimaalla, minkä todenperäisyys on epävarmaa. Sen sijaan lienee varmaa, että Vitizan suku halusi goottien kruunun takaisin itselleen, ja että he olivat valmiita hyödyntämään tässä voimakkaan arabivaltakunnan apua. Vitizan perilliset pyysivät apua Musalta, joka suostui mielihyvin: hän oli juuri saanut rauhoitettua Pohjois-Afrikan, ja vastakäännytetyt paikalliset maurit odottivat innokkaasti pääsevänsä sotimaan uuden islamilaisen uskonsa puolesta. Juliuksen ja vitizalaisten läheiset suhteet Tarikiin olivat tässä hyödyksi, ja Musan määrättyä Tarikin johtamaan armeijan Espanjaan, kuljettivat berberisotureita Roderikia vastustaneiden goottien laivat.

Toisen arabialaisen tarinan tapahtumat etenivät niin, että Julius lähetti tyttärensä Floridan Toledon hoviin Roderikin luo kasvatettavaksi. Pian Florida väitti, että Roderik oli raiskannut hänet. Roderik torjui väitteen, mutta isä kääntyi Pohjois-Afrikan muslimien puoleen, joita yllytti hyökkäämään Roderikin kimppuun. Kerrotaan, että Roderikin palatsissa oli huone, jonne kukaan ei saanut astua, ei edes kuningas. Joka sinne menisi, vetäisi itsensä ja maansa päälle suuren onnettomuuden. Roderik kuitenkin meni huoneeseen. Hän näki siellä arabeja esittävän muotokuvan ja luki seinältä ennustuksen, että vielä samana päivänä arabit tekisivät lopun hänen valtakunnastaan. Juuri näin tapahtuikin, kun kreivi Juliuksen yllyttämät muslimit nousivat maihin Gibraltarissa. Perimätiedon kertoo islamilainen historioitsija Ibn Abd al-Hakam (k. 871) runsaat sata vuotta tapahtumien jälkeen.[2][3]

Muslimien hyökkäys

Keväällä 711 Roderik oli pohjoisessa kukistamassa kapinoita Pamplonan seudulla. Hän kävi sotaa paitsi vanhoja vihollisia frankkeja, niin myös Achilaa tukevia vuoristojen asukkaita ja näiden kapinaan nostattamia baskeja vastaan. Muuallakin maassa visigoottien valtaa kohtaan oli paljon tyytymättömyyttä, ja kiista vallasta heikensi maan muutenkin rakoilevaa yhtenäisyyttä entisestään. Roderikin kilpailijoiden tukema Tarik nousi maihin maan eteläkärjessä ehkä 7 000 berberin armeijoineen ja kykeni ottamaan haltuunsa eräitä Andalusian kaupunkeja kohtaamatta lähes lainkaan vastarintaa. Roderik joutui kiirehtimään etelään vastatakseen itse yllättävän nopeasti edenneen vihollisarmeijan hyökkäykseen.

Roderik marssi joukkoineen etelään aina nykyiseen Andalusiaan saakka suojellakseen pääkaupunkiaan Toledoa. Varmistaakseen voiton berbereistä hän kokosi varsin suuren armeijan, jonka miesvahvuudesta on olemassa paljon erilaisia tietoja, sillä joillakin arabikronikoitsijoilla on ollut tapana selvästi yliarvioida Tarikia vastaan marssineen sotajoukon vahvuus. Niinpä kirjallisuudessa esiintyy väitteitä Roderikin kokoamasta 40 000 tai jopa 100 000 miehen armeijasta, mutta oikeampi luku lienee ollut 25 000 luokkaa. Samaan aikaan Tarik sai Afrikasta noin 5 000 berberin lisäjoukot. Vaikka Roderikilla tämänkin mukaan olisi siis ollut kaksinkertainen ylivoima, on muistettava, että Tarikilla oli lisäksi tukenaan kapinallisia länsigoottien alamaisia ja Akilan seuraajia, osa näistä ehkä näennäisesti Roderikin joukoissa.

Sotajoukot kohtasivat toisensa aivan niemimaan eteläpäässä, nykyisen Cádizin maakunnan pohjoisosassa, jossa 19. heinäkuuta 711 käytiin suuri taistelu. Eurooppalaiselta nimeltään se oli Guadaleten taistelu Rio Guadaleten mukaan, joskin tätä nimeä väitetään usein väärinkäsitykseksi ja puhutaan myös Rio Barbatesta. Taistelu oli muslimien ratkaiseva voitto. Vaikka Tarikin sotilastaidoilla oli osansa ylivoimaisessa voitossa, ratkesi se silti tarinan mukaan petoksen turvin, kun kenties tuhannet Vitizan perillisten seuraajat kääntyivät Roderikia vastaan; tosin uudempi tutkimus katsoo, ettei tällaista petollisuutta voida näyttää tapahtuneen. Guadaleten taistelu voidaan tosiasiallisesti katsoa visigoottien valtakunnan lopuksi, sillä tämän jälkeen mikään ei estänyt Tarikia marssimasta Toledoon. Loppu se oli sikälikin, että nähtyään vastarinnan romahtaneen täysin, ryhtyi Tarik vastoin lupauksia ja Musan nimenomaista käskyä valtaamaan niemimaata muslimeille, eikä – kuten ehkä oli sovittu – tukemaan Vitizan jälkeläisten valtapyrkimyksiä.

Roderikin loppu

Roderikin kohtalosta ei historioitsijoilla ole täyttä varmuutta. Erittäin todennäköisesti hän kohtasi loppunsa Guadaleten taistelussa, näin ainakin useimpien lähteiden mukaan. Ei ole varmaa, kaatuiko visigoottien viimeinen kuningas itse taistelussa vai hukkuiko hän kenties jokeen, mahdollisesti yrittäessään perääntyä tai paeta, mutta joka tapauksessa nimenomaan kuninkaan menettäminen näyttää olleen goottiarmeijalle viimeinen isku, jonka jälkeen sen puolustus romahti. Myös Roderikin tärkeimmät seuraajat ja suurin osa hänen hovistaan kaatuivat ilmeisesti taistelussa, minkä vuoksi ei ollut ketään perimässä valtaa.

Vaihtoehtoisiakin teorioita on esitetty. Niiden mukaan Roderik olisi tappion jälkeen päässyt pakoon länteen, kuten goottiarmeijan rippeiden tiedetään tehneen. Ensimmäinen etappi olisi ollut Sevilla, joka pysyi länsigoottien kaupunkina vielä vuoden ajan. Roderik olisi kuitenkin näiden kronikoitsijoiden mukaan siirtynyt pian vuorille, ehkä nykyisen Portugalin alueelle, ja sieltä käsin taistellut valloittajaa vastaan kunnes olisi kaatunut taistelussa 713. Kovin todennäköisenä tätä tai muutakaan Roderikin myöhemmistä vaiheista kertovaa tarinaa ei voida pitää.

Valtakunnan viimeiset vaiheet

Länsigoottien valtakunnan perikato oli nopea. Päästyään Toledoon Tarik mahdollisesti kruunasi Achilan goottien seuraavaksi kuninkaaksi (espanjankielinen nimi Agila II), joskaan tästä ei ole varmuutta, ja vaikka Agila olisikin saanut vallan Toledossa, oli se vain nimellistä, joten useimmat historioitsijat pitävätkin Roderikia viimeisenä kuninkaana. Tarikin valloituksista ja tottelemattomuudesta närkästynyt Musa nousi myös maihin 712 mukanaan 18 000 arabia ja aikeenaan rangaista tottelematonta alaistaan, mutta pian hänkin innostui levittämään muslimivaltaa Espanjaan. Kahdessa vuodessa sotapäälliköt olivat alistaneet lähes koko niemimaan.

Koko islamilaista maailmaa hallinnut kalifi ei puolestaan hyväksynyt ilman hänen käskyään tehtyä valloitusretkeä, vaan kutsui Musan ja Tarikin 714 Damaskokseen ja alensi heidät. Muutamien lähteiden mukaan heidän tilalleen Toledoon tulleet muslimipäälliköt olisivat syrjäyttäneet Agilan ja nostaneet hänen tilalleen vielä yhden kuninkaan, Ardon, jolla ei ollut enää juuri minkäänlaista valtaa. Näiden varsin epäluotettavien tietojen mukaan Ardon kausi olisi päättynyt 718 tehden hänestä viimeisen nimellisen länsigoottien hallitsijan. Vuotta 718 pidetään myös muslimivalloituksen päättymisvuotena, jolloin heidän valtansa niemimaalla oli suurimmillaan.

Länsigoottien valtakunnalla oli silti yksi oikeakin seuraaja. Roderikin rinnalla Guadaletessa taistelleista aatelisista eräs, nimittäin Pelayo, selvisi taistelusta ja palasi kotiseudulleen pohjoisrannikon Asturiaan. Hän alkoi kapinoida arabivalloittajia vastaan ja perusti uuden kristityn valtakunnan, Asturian kuningaskunnan, noin vuonna 718. Hän saavutti myös ensimmäisen voiton taistelussa muslimeja vastaan, luultavasti 722, ja jatkoi siitä pitäen sotaa menestyksekkäästi. Reconquista katsotaan alkaneeksi Pelayon perustaessa Asturian kuningaskunnan.

Nimen käyttö

Roderikin nimestä käytetään kirjallisuudessa erilaisia kirjoitusasuja, kuten Roderich, Roderick ja Roderic ja Rodéric. Espanjan ja portugalin kielissä muoto on Rodrigo, josta on myöhemmin tullut varsin suosittu etunimi. Etymologisesti Roderik on skandinaavinen nimi, samaa kantaa kuin Rurik.

Katso myös

Lähteet

  1. Collins, Roger: The Arab Conquest of Spain 710 – 797, s. 28–29. Blackwell, 1989/1998.
  2. Collins, 1989, 31–32
  3. Norbert G. Pressburg: Goodbye Mohammed, s. 179–180. BoD, 2009. (saksaksi)

Read other articles:

みなとみらい線 東急5050系電車が停車中の元町・中華街駅基本情報国 日本所在地 神奈川県横浜市西区、中区起点 横浜駅終点 元町・中華街駅駅数 6駅路線記号 MM路線色   紺色開業 2004年2月1日 (19年前) (2004-02-01)所有者 横浜高速鉄道運営者 横浜高速鉄道路線構造 地下車両基地 元住吉検車区(自社・東急車):東急電鉄所属和光検車区(メトロ車)森林公園検修区

جائزة الأوسكار لأفضل فلم بلغة أجنبيةالشعارمعلومات عامةالبلد الولايات المتحدة مقدمة من أكاديمية فنون وعلوم الصور المتحركة أول جائزة 1957 موقع الويب oscar.go.com… (الإنجليزية) تعديل - تعديل مصدري - تعديل ويكي بيانات خارطة العالم توضح الدول الفائزة والمرشحة لجائزة الأوسكار لأفضل في

Wahyu 17Wahyu 13:16-14:4 yang tertulis pada fragmen Papirus 47 dari abad ke-3 M.KitabKitab WahyuKategoriApokalipsBagian Alkitab KristenPerjanjian BaruUrutan dalamKitab Kristen27← pasal 16 pasal 18 → Wahyu 17 (disingkat Why 17) adalah pasal ketujuh belas Wahyu kepada Yohanes, kitab terakhir dalam Perjanjian Baru di Alkitab Kristen.[1][2] Pengarangnya diyakini adalah Yohanes bin Zebedeus, seorang dari Keduabelas Rasul Yesus Kristus.[3][4][5] T...

El audaz (Historia de un radical de antaño) de Benito Pérez Galdós(1843-1920) Manuscrito de la novelaGénero AventurasSubgénero HistóricoEdición original en españolEditorial Imprenta de José NogueraCiudad MadridPaís EspañaFecha de publicación 1871Formato ImpresoPáginas 166Texto original El audaz en WikisourceNovelas de TesisLa SombraEl audaz (Historia de un radical de antaño)Doña Perfecta[editar datos en Wikidata] El audaz es una novela de Benito Pérez Galdós or...

Влада Аврамов Влада Аврамов Особисті дані Народження 5 квітня 1979(1979-04-05) (44 роки)   Новий Сад, СФРЮ Зріст 188 см Вага 85 кг Громадянство  Сербія Позиція воротар Інформація про клуб Поточний клуб «Аталанта» Номер 1 Юнацькі клуби ?–1998 «Воєводина» Професіональні клуби* Ро...

Мандела — термін, який має кілька значень. Ця сторінка значень містить посилання на статті про кожне з них.Якщо ви потрапили сюди за внутрішнім посиланням, будь ласка, поверніться та виправте його так, щоб воно вказувало безпосередньо на потрібну статтю.@ пошук посилань са

Neighborhood in Manhattan in New York City, New YorkHerald SquareNeighborhood in ManhattanLocation in New York CityCoordinates: 40°45′00″N 73°59′17″W / 40.750°N 73.988°W / 40.750; -73.988StateNew YorkCityNew York CityBoroughManhattanBoundariesBroadway, 6th Avenue, 34th and 47th StreetsTransit connectionsNew York City Subway: ​​​​​​​ at 34th Street–Herald SquarePATH: JSQ-33, JSQ-33 (via HOB), HOB-33 at 33rd Street ...

Der Postkutschendienst Bad Kissingen–Bad Bocklet ist die letzte deutsche Postkutschenlinie, die noch immer von der Deutschen Post betrieben wird. Sie dient nicht mehr dem Posttransport, sondern allein der touristischen Fahrgastbeförderung. Die Postkutsche auf ihrem Liniendienst von Bad Kissingen nach Bad Bocklet (2010) Die Postkutsche vor dem Brunnenbau in Bad Bocklet (2015) Geschichte Die königlich bayerische Kurstadt Kissingen – erst im Jahr 1883 wurde der Stadt von König Ludwig...

Belize op de Olympische Spelen Land Belize IOC-landcode BIZ (in 1968 en 1972 als HBR) NOC Belize Olympic and Commonwealth Games Association Olympische Zomerspelen 2012 in Londen Vlaggendrager Kenneth Medwood Aantal deelnemers 3 Aantal disciplines 2 Medailles goud0 zilver0 brons0 totaal0 Belize op de Zomerspelen 1968* · 1972* · 1976 · 1980 · 1984 · 1988 · 1992 · 1996 · 2000 · 2004 · 2008 · 2012 · 2016 · 2020*Als Brits-Honduras Portaal    Olympische Spelen Beli...

This article does not cite any sources. Please help improve this article by adding citations to reliable sources. Unsourced material may be challenged and removed.Find sources: Excalibur Grave Digger album – news · newspapers · books · scholar · JSTOR (December 2009) (Learn how and when to remove this template message) 1999 studio album by Grave DiggerExcaliburStudio album by Grave DiggerReleased6 September 1999RecordedMay–June 1999 at P...

Prefectura Naval Argentina Sede en OlivosActiva 30 de junio de 1810 (213 años)País  ArgentinaTipo GuardacostasFunción Autoridad marítima nacional (Por antonomasia),[1]​ policía portuaria, guardacostasTamaño 35000 efectivosParte de Fuerzas de SeguridadAcuartelamiento Edificio GuardacostasAlto mandoPrefecto nacional naval Prefecto general Mario Rubén FarinónSubprefecto nacional naval Prefecto general Jorge BonoInsigniasBandera Cultura e historiaLema Robur et quies iuxta ...

1935 Arethusa-class cruiser For other ships with the same name, see HMS Penelope. HMS Penelope at Spithead, December 1942 History United Kingdom NamePenelope BuilderHarland & Wolff, Belfast Yard number940[1] Laid down30 May 1934 Launched15 October 1935 Completed15 November 1936[1] Commissioned13 November 1936 IdentificationPennant number: 97 FateTorpedoed and sunk 18 February 1944 General characteristics Class and typeArethusa-class light cruiser Displacement 5,220 tons st...

American businesswoman, actress, and sportscaster (1949–2020) Phyllis GeorgeGeorge in 2000First Lady of KentuckyIn officeDecember 11, 1979 – December 13, 1983GovernorJohn Y. Brown Jr.Preceded byCharlann Harting CarrollSucceeded byBill Collins Personal detailsBornPhyllis Ann George(1949-06-25)June 25, 1949Denton, Texas, U.S.DiedMay 14, 2020(2020-05-14) (aged 70)Lexington, Kentucky, U.S.Resting placeLexington CemeteryLexington, KentuckySpouses Robert Evans ​ ​&...

ポケモンコロシアムPokémon Colosseumジャンル ロールプレイングゲーム対応機種 ニンテンドーゲームキューブ開発元 ジニアス・ソノリティ発売元 株式会社ポケモン任天堂人数 1 - 2人、4人メディア 光ディスク発売日 2003年11月21日売上本数 約71万本 241万本[1]その他 メモリーカード59同梱テンプレートを表示 『ポケモンコロシアム』は、2003年11月21日に株式会社ポケモ...

Artistic genre This article is about the artistic genre. For other uses, see Fantasy (disambiguation). Fantasy fiction redirects here. For the magazine, see Fantasy Fiction. This article needs additional citations for verification. Please help improve this article by adding citations to reliable sources. Unsourced material may be challenged and removed.Find sources: Fantasy – news · newspapers · books · scholar · JSTOR (July 2020) (Learn how and when t...

Temporary change in environmental conditions that causes a pronounced change in an ecosystem Disturbance of a fire can clearly be seen by comparing the unburnt (left) and burnt (right) sides of the mountain range in South Africa. The veld ecosystem relies on periodic fire disturbances like these to rejuvenate itself. In ecology, a disturbance is a temporary change in environmental conditions that causes a pronounced change in an ecosystem. Disturbances often act quickly and with great effect,...

Online service for the Nintendo 3DS family and the Wii U Nintendo NetworkDeveloperNintendoTypeOnline serviceLaunch dateJanuary 26, 2012 (3DS)November 18, 2012 (Wii U)April 24, 2013 (Web)DiscontinuedApril 2024Platform(s)Nintendo 3DS familyWii UWebStatusOnline (will be shut down by April 2024) The Nintendo Network[a] is Nintendo's online service which provides online functionality for the Nintendo 3DS and Wii U systems and their compatible games. Announced on January 26, 2012, at an inv...

District of Toronto, Ontario, Canada This article is about an administrative division of Toronto and former city. For other uses, see North York (disambiguation). Dissolved city in Ontario, CanadaNorth YorkDissolved city (lower-tier)North York skyline in 2021 FlagSealTop: Emblem (1972–1985)Bottom: Logo(1985–1998)Nickname: The City with HeartMotto: Progress With EconomyLocation of North York (red) within the rest of Toronto.Coordinates: 43°45′43″N 079°24′37″W / ...

ألفية: ألفية 2 قرون: القرن 19 – القرن 20 – القرن 21 عقود: عقد 1960  عقد 1970  عقد 1980  – عقد 1990 –  عقد 2000  عقد 2010  عقد 2020 سنين: 1987 1988 1989 – 1990 – 1991 1992 1993 1990 في التقاويم الأخرىتقويم ميلادي1990MCMXCتقويم هجري1410–1411تقويم هجري شمسي1368–1369تقويم أمازيغي2940من بداية روما2743تق...

Anak-Anak ManusiaGenre Religi Drama Komedi Skenario Relita Mahdayani Yeri Hermanto Cerita Relita Mahdayani Yeri Hermanto SutradaraAgus EliasPemeran Teddy Syach Primus Yustisio Devi Permatasari Jihan Fahira Eddie Riwanto Asri Welas Krisna Mukti Risty Tagor Rifky Balweel Ence Bagus Fanny Fadillah Omaswati Vira Yuniar Teuku Ryan Oki Setiana Dewi Penggubah lagu temaWaliLagu pembukaStatus Hamba — WaliLagu penutupStatus Hamba — WaliNegara asalIndonesiaBahasa asliBahasa IndonesiaJmlh. musim1Jmlh...

Kembali kehalaman sebelumnya