Pulskaneilikka (Dianthus superbus) on laajalla alueella Euroopan ja Aasian havumetsävyöhykkeellä kasvava monivuotinen, vaaleansinipunakukkainen kohokkikasvi. Laji on Suomessa rauhoitettu Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakuntien eteläpuolella[1].
Pulskaneilikan kukkaPulskaneilikan hedelmiä ja siemeniä
Pulskaneilikka kasvaa 25–60 cm korkeaksi. Kasvi on löyhästi mätästävä ja tyvestä koheneva, väriltään puhtaanvihreä ja kalju. Lehdet ovat kapeita ja tasasoukan suikeita, ja kasvavat tyvestä yhdiskasvuisesti tupeksi. Vaaleansinipunaiset, hyväntuoksuiset kukat ovat pitkäperäisiä ja halkaisijaltaan noin viisi senttimetriä. Kukan verhiö ja teriö ovat viisilehtisiä. Verhiö on torvimainen ja ulkoverhiöllinen. Terälehdet ovat kapealiuskaisia ja lisäteriöttömiä. Pulskaneilikka kukkii Suomessa heinä-elokuussa. Hedelmä on neliliuskaisesti aukeava kota.[2]
Pulskaneilikka muistuttaa hietaneilikkaa (D. arenarius), mutta kasvaa tätä isommaksi, sen lehdet ovat pehmeämmät ja se mätästää löyhemmin.[3] Pulskaneilikka muistuttaa myös hieman käenkukkaa (Lychnis flos-cuculi), jonka kukkien väri kuitenkin on vaaleampi ja verhiö lyhyempi.[4]
Pulskaneilikka voi risteytyä ketoneilikan (D. deltoides) kanssa lajien yhteisillä kasvupaikoilla.[5]
Levinneisyys
Pulskaneilikkaa tavataan laajalla alueella koko Keski- ja Itä-Euroopan alueella Ranskasta ja Pohjois-Italiasta Romaniaan, Ukrainaan ja Keski- ja Pohjois-Venäjälle Uralille saakka. Lajia tavataan myös hajanaisemmin Uralin itäpuolella Keski-Siperiassa aina Tyynellemerelle saakka, josta levinneisyysalue jatkuu etelään päin Kiinaan ja Japaniin.[5]
Suomessa pulskaneilikan levinneisyysalue on jatkoa Venäjän esiintymille. Laji on levittäytynyt Suomeen laaksoja ja jokivarsia pitkin jo myöhäisjääkaudella mannerjäätikön sulaessa.[6] Voimakkaimmillaan kanta on Keski-Lapissa, Kainuussa sekä Oulun seudulla. Etelämpää lajista on satunnaisia havaintoja, mutta se on kadonnut lähes kaikilta näiltä kasvupaikoilta.[7]Pohjois-SavossaKaavilla kasvaa pulskaneilikan harvinainen serpentiinirotu, joka on luokiteltu äärimmäisen uhanalaiseksi.[8] Alueella kasvaa alle 1 500 pulskaneilikkamätästä, mutta niistä vain osa edustaa uhanalaista serpentiinirotua.[9] Pulskaneilikka on yleisesti ottaen luokiteltu vuoden 2010 uhanalaisuusarvioinnista lähtien Suomessa elinvoimaiseksi. Vuoden 2000 uhanalaisuusluokituksessa se oli äärimmäisen uhanalainen.[10] Pulskaneilikan Kaavin serpentiinirotu on kuitenkin luokiteltu vuonna 2019 vaarantuneeksi.[11]
Elinympäristö
Tyypillisiä elinympäristöjä pulskaneilikalle ovat jokien hiekka- ja sorarannat, rantaniityt ja kallionpenkereet. Se hyötyy ihmistoiminnasta ja leviää helposti myös kedoille ja tienvarsille.[2]Pohjois-SavossaKaavilla tavattava harvinainen pulskaneilikan rotu kasvaa emäksisillä serpentiinikivillä.[12] Esiintymisalueen laajuus on nykyisin vain noin yksi neliökilometri.[6]
Käyttö
Pulskaneilikkaa myydään puutarhakasvina.[13] Se sopii myös leikkokukaksi.
Lähteet
Kuopion katoava kasvimaailma. Toim. Renvall, Pertti & Fagerstén, Reino & Knuutinen, Jorma & Vainio, Outi. Kuopion luonnontieteellisen museon julkaisuja 6. Kuopio 2002.
Laine, Unto: Hietaneilikka. Teoksessa Uhanalaiset kasvimme. Toim. Terhi Ryttäri ja Taina Kettunen. Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1997, s. 132–133.
Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
Vainio, Outi: Pulskaneilikan Kaavin serpentiinirotu. Teoksessa Suomen uhanalaiset kasvit. Toim. Ryttäri, Terhi & Kalliovirta, Mika & Lampinen, Taina. Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki 2012, s. 145–147. ISBN 978-951-31-6593-2.
Väre, Henry: Suomen kasvi- ja sienilajiston uhanalaisuus: Koskematon erämaa on vain illuusio. Teoksessa Luonnossa. Kasvit III. Toim. Piirainen, Mikko. Weilin+Göös Oy, Porvoo 2009, s. 244–249.
↑Hyvärinen, E., Juslén, A. Kemppainen, E., Uddström, A. & Liukko, U.-M. (toim.): Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2019, s. 192. Helsinki: Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, 2019. ISBN 978-952-11-4974-0
