Postmoderni filosofia

Postmoderni filosofia on eklektinen ja vaikeasti tavoitettava liike, jota luonnehtii länsimaisen filosofian kritiikki. Se alkoi mannermaisen filosofian kritiikkinä, ja sai vaikutteita fenomenologiasta, strukturalismista ja eksistentialismista, mukaan lukien Søren Kierkegaard ja Martin Heidegger. Se sai vaikutteita myös Ludwig Wittgensteinin myöhäisfilosofian kritiikistä analyyttistä filosofiaa kohtaan.

Postmoderni filosofia sanoo olevansa kriittinen dualistista ajattelua kohtaan, väittäen sen hallitsevan länsimaista metafysiikkaa ja humanismia.lähde? Postmoderni skeptismi suuntautuu esimerkiksi siihen, että filosofi voisi erottaa tietoa tietämättömyydestä, sosiaalista edistystä takaisinpäin menemisestä, valtaa alistamisesta tai läsnäoloa poissaolosta.kenen mukaan? Kriitikoille postmoderni skeptismi näyttäytyy kuitenkin relativismina tai nihilisminä.kenen mukaan? Postmodernismin puolustajat katsovat eron olevan siinä, että siinä missä relativismi ja nihilismi hylkäävät merkityksen ja auktoriteetin, postmoderni filosofia nähdään yleisesti avoimuutena odottamattomista paikoista nousevalle merkitykselle tai auktoriteetille.

Postmoderni filosofia on ennen kaikkea tuottanut paljon kriittisen teorian kirjallisuutta. Sen lisäksi siihen voidaan lukea dekonstruktionistista filosofiaa sekä erilaisia "jälki-" tai "post-" -etuliitteellä varustettuja suuntauksia, kuten jälkistrukturalismi, postmarxismi ja postfeminismi.

Historia

Varhaiset vaikutteet

Postmoderni filosofia sai alkunsa ensi sijassa Ranskassa 1950- 1960- ja 1970-luvuilla. Siihen vaikuttivat kuitenkin myös varhaisempien 1900-luvun alkupuolen filosofien kirjoitukset, mukaan lukien fenomenologistit Edmund Husserl ja Martin Heidegger, psykoanalysti Jacques Lacan, strukturalisti Roland Barthes ja jossain määrin myös loogikko Ludwig Wittgenstein. Postmoderni filosofia sai vaikutteita myös taiteesta, erityisesti Marcel Duchamp ja kollaasitaiteilijoilta.

Varhaiset postmodernit filosofit

Vaikutusvaltaisimpia varhaisia postmoderneja filosofeja olivat Michel Foucault, Jean-François Lyotard ja Jacques Derrida. Foucault lähestyi postmodernia filosofiaa historiallisesta näkökulmasta, rakentaen strukturalismille, mutta samalla hylkäämällä strukturalismin palauttamalla historian länsimaiseen ajatteluun ja horjuttamalla samalla sen filosofisten rakenteiden vakautta. Hän myös tutki, kuinka tietoa määritellään ja muutetaan voimaa käyttämällä.

Yhdysvalloissa tunnetuin postmodernisti on Richard Rorty, joka oli alun perin analyyttisen koulukunnan filosofi. Hän uskoi, että yhdistämällä Donald Davidsonin käsitteellisen skeeman ja empiirisen sisällön välisen dualismin kritiikin Willard Van Orman Quinen analyyttisen ja synteettisen eron kritiikkiin oli mahdollista hylätä näkemys mielestä todellisuuden tai ulkoisen maailman peilinä. Hän katsoi, ettei totuus ollut "tuolla ulkona" vaan kielessä, ja kieli oli mitä tahansa mikä palveli meitä tietyllä hetkellä. Tästä seuraa, ettei muinaisia kieliä voinut aina kääntää nykyisille kielille. Davidsonia ei yleensä lueta postmodernistiksi, vaikkakin hän ja Rorty ovat myöntäneet, ettei heidän ajattelujensa välillä ole juurikaan eroja.[1][2]

Lyotardin teokset ovat käsitelleet lähinnä kertomusten roolia kulttuurissa, ja erityisesti sitä kuinka tämä rooli on muuttunut kun olemme jättäneet moderniteetin ja astuneet "jälkiteollisiin" tai postmoderneihin oloihin. Hän katsoi, että modernit filosofiat eivät oikeuttaneet totuusväittämiään loogisilla tai empiirisillä perusteilla, niin kuin ne itse väittivät, vaan pikemminkin hyväksyttyjen tietoa tai maailmaa koskevien kertomusten (tai "metakertomusten") pohjalta — sama mitä Wittgenstein kutsui "kielipeleiksi". Hän esitti edelleen, että postmoderneissa oloissamme nämä metakertomukset eivät enää kyenneet oikeuttamaan totuusväittämiä. Hän esitti, että modernien metakertomusten romahtaessa ihmiset kehittävät uuden "kielipelin" — sellaisen joka ei esitä absoluuttisia totuusväittämiä vaan ylistää sen sijaan jatkuvasti muuttuvien suhteiden (ihmisten kesken, ihmisten ja maailman välillä) maailmaa.

Derrida, dekonstruktion isä, harjoitti filosofiaa eräänä tekstikritiikin muotona. Hän kritisoi länsimaista filosofiaa siitä, että se omi "läsnäolon" ja "logoksen" käsitteet, vastakohtana poissaololle ja merkinnöille tai kirjoituksille. Derrida katsoi näin dekonstruoineensa länsimaisen filosofian muotoilemalla kulttuurin lisääntyvien merkintöjen ja kirjoitusten paloitelluksi verkoksi, jossa tekijä eli kirjoittaja on poissa.

Vaikka Derrida ja Foucault mainitaan usein postmoderneina filosofeina, molemmat ovat hylänneet useita toistensa näkemyksiä. Kuten Lyotard, he ovat skeptisiä absoluuttisten tai universaaleien totuusväittämien suhteen. Päinvastoin kuin Lyotard, Derrida ja Foucault ovat (tai vaikuttavat olevan) kuitenkin melko pessimistisiä kaikkien uusien kielipelien emansipatoorisista väitteistä. Tämän vuoksi heidät voisi luokitella ennemmin jälkistrukturalisteiksi kuin postmoderneiksi.

Postmodernismi ja jälkistrukturalismi

Postmoderni filosofia muistuttaa hyvin paljon jälkistrukturalismia. Jotkut, erityisesti niiden vastustajat, katsovat helposti niiden olevan samoja asioita, jotkut taas lukevat ne erillisiksi.

Kritiikki

Postmodernismin arvostelijoiden mukaan monet postmodernistit hylkäävät ajattelun ja keskustelun järkiperäisyyden arvioinnin tunnusmerkit. Tämä johtaa heidän mukaansa siihen, että lopulta kuka tahansa voi sanoa tai tehdä mitä vain. Postmodernismin on väitetty johtavan vaaralliseen relativismiin, jossa totuus, järki ja moraali ovat kokonaan suhteellisia.[3] [4][5]

Filosofi Roger Scruton kirjoitti aiheesta: "Kirjoittaja, joka sanoo, ettei ole totuuksia tai että kaikki totuudet ovat 'vain suhteellisia', pyytää, ettet usko häneen. Joten en usko."[6] Dick Hebdige luettelee toisiinsa täysin liittymättömiä, postmodernismina pidettyjä asioita osoittaakseen, että postmodernismi on niin epämääräinen käsite, ettei se tarkoita mitään.[7]

Noam Chomsky sanoi, että postmodernismi ei tarkoita mitään, koska se ei lainkaan lisää analyyttistä eikä empiiristä tietämystä. Hän kysyy, mikseivät postmodernistit vastaa kysyttäessä "mitkä ovat heidän teorioittensa periaatteet, mitkä ovat niiden todisteet, mitä sellaista ne selittävät, mikä ei ollut entuudestaan ilmeistä ... Jos (tähän) ei pystytä vastaamaan, kannattaa lukea Humen neuvo sellaiseen: 'liekkeihin'."[8]

Professori Alan Sokal julkaisi vuonna 1996 Social Text -lehdessä artikkelin täynnä hölynpölyä[9] postmodernististen artikkelien tyyliin kirjoitettuna ja kuvasi jälkeenpäin tekoaan huiputukseksi. Lehti hyväksyi artikkelin, jossa hän muun muassa väitti kvanttifysiikan olevan syvällisesti postmodernin tietoteorian mukaista esittämättä yhtään perustelua tälle väitteelle.[10][11] Filosofi Thomas Nagel tuki Sokalia ja sanoi hänen kirjansa koostuvan pitkälti "kuuluisien ranskalaisten intellektuellien kirjoittamasta tieteellisestä siansaksasta ja oudon kärsivällisistä selityksistä siitä, miksi ne ovat siansaksaa."[12]

Katso myös

Lähteet

  1. An interview with Rorty
  2. Davidson, D., 1986, "A Coherence Theory of Truth and Knowledge," Truth And Interpretation, Perspectives on the Philosophy of Donald Davidson, ed. Ernest LePore, Basil Blackwell, Oxford, afterwords.
  3. Hallamaa, Jaana ym.: Filosofian Odysseia, s. 180–181, 199. Helsinki: Edita, 2005. ISBN 951-37-4332-2
  4. Sokal, Alan D. & Bricmont, Jean: Fashionable nonsense: Postmodern intellectuals' abuse of science. New York: Picador, 1998. ISBN 0-312-19545-1 (englanniksi)
  5. Penttilä, Risto E. J.: Miksi nettikeskustelu karkaa käsistä? Helsingin Sanomat. 14.10.2011. Viitattu 21.10.2011.
  6. Scruton, Roger: Modern philosophy: an introduction and survey. New York: Penguin Books, 1996. ISBN 0-14-024907-9
  7. Dick Hebdige: ”Postmodernism and "the other side"”, Cultural Theory and Popular Culture: A reader. (toimittanut John Storey) Lontoo: Pearson Education, 2006.
  8. Noam Chomsky on Post-Modernism Bactra.
  9. Alan D. Sokal: Transgressing the Boundaries: Toward a Transformative Hermeneutics of Quantum Gravity. Social Text, 1996, 46–47. vsk, nro 46/47, s. 217–252. doi:10.2307/466856 JSTOR:466856 Artikkelin verkkoversio. Arkistoitu 19.5.2017.
  10. Alan D. Sokal: A Physicist Experiments with Cultural Studies. Lingua Franca, 5.6.1996. Artikkelin verkkoversio. Arkistoitu 5.10.2007.
  11. Karsten Jedlitschka: Guenter Lewy, Harmful and Undesirable. Book Censorship in Nazi Germany. Oxford, Oxford University Press 2016. Historische Zeitschrift, 2018, 307. vsk, nro 1, s. 274–275. doi:10.1515/hzhz-2018-1368 ISSN 2196-680X S2CID:159895878
  12. Thomas Nagel: Concealment and Exposure & Other Essays, s. 164. Oxford University Press, 2002. ISBN 978-0-19-515293-7 Teoksen verkkoversio.

Kirjallisuutta

  • Appignanesi, Richard ym.: Postmodernismi vasta-alkaville ja edistyville. ((Postmodernism for beginners, 1998.) Suomentanut Raija Keni) Helsinki: Jalava, 1998. ISBN 951-887-131-0
  • Terry Eagleton, The Illusions of Postmodernism, 1996
  • Stove, David: Scientific irrationalism: Origins of a postmodern cult. New Brunswick; London: Transaction, 2001. ISBN 0765800632 (englanniksi)

Aiheesta muualla

Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Postmodern philosophy

Read other articles:

Iglesia de San Tommaso Bien cultural italiano Vista de la fachadaLocalizaciónPaís ItaliaDivisión PavíaDirección Pavía, ItaliaCoordenadas 45°11′03″N 9°09′23″E / 45.184078, 9.156484Información religiosaCulto catolicismoHistoria del edificioFundación 1478Construcción 1320 - 1478Datos arquitectónicosEstilo Arquitectura gótica[editar datos en Wikidata] La Iglesia de San Tommaso es una antigua iglesia y monasterio católico en la ciudad de Pavía, Lomb...

 

Dewan Perwakilan Rakyat Daerah Kabupaten TangerangDewan Perwakilan RakyatKabupaten Tangerang2019-2024JenisJenisUnikameral SejarahSesi baru dimulai23 Agustus 2019PimpinanKetuaH. Kholid Ismail, S.Ag. (PDI-P) sejak 24 September 2019 Wakil Ketua IH. Astayudin, S.E. (Gerindra) sejak 24 September 2019 Wakil Ketua IIIr. H. Ilham Chair, M.M. (Golkar) sejak 24 September 2019 Wakil Ketua IIIAdi Tiya Wijaya, S.H. (Demokrat) sejak 24 September 2019 KomposisiAnggota50Partai & kursi...

 

Российское общество политологов Тип парасолькова організаціяЗасновано 25 листопада 2013[1]Сфера політологіяІнтерес Державний устрій РосіїdКраїна  РосіяКерівник Примаков Євген МаксимовичКлючові особи Andrey ShutovdЯкунін Володимир ІвановичЄрємєєв Станіслав Германовичd

Венеційський арсенал 39°39′09″ пн. ш. 19°50′48″ сх. д. / 39.652500000027778526° пн. ш. 19.84680000002778044° сх. д. / 39.652500000027778526; 19.84680000002778044Координати: 39°39′09″ пн. ш. 19°50′48″ сх. д. / 39.652500000027778526° пн. ш. 19.84680000002778044° сх. д. / 39.652500000027778526;...

 

Australian game show This article needs additional citations for verification. Please help improve this article by adding citations to reliable sources. Unsourced material may be challenged and removed.Find sources: The 1% Club Australian TV series – news · newspapers · books · scholar · JSTOR (May 2023) (Learn how and when to remove this template message) The 1% ClubGenreGame showCreated byDean NabarroAndy AuerbachPresented byJim JefferiesTheme m...

 

Terowongan IjoTerowongan Ijo lama, 2020IkhtisarJalurCilacap–Kroya–Kutoarjo–PurworejoLokasiBumiagung, Rowokele, Kebumen, Jawa TengahKoordinat7°36′52.5″S 109°27′00.4″E / 7.614583°S 109.450111°E / -7.614583; 109.450111Koordinat: 7°36′52.5″S 109°27′00.4″E / 7.614583°S 109.450111°E / -7.614583; 109.450111StatusBeroperasi (terowongan jalur ganda)Tidak beroperasi (terowongan jalur tunggal)SistemKereta Api IndonesiaMulaikm ...

Badai api adalah sebuah fenomena kobaran api meluas secara masif akibat bahan mudah terbakar dan angin panas di alam. Badai ini umumnya terjadi di hutan kering, semak layu dan dedaunan atau benda-benda lain.[1][2] Pada beberapa kasus api tidak hanya bergerak ke satu arah melainkan ke seluruh arah mata angin yang seakan mengembang dari sebuah titik. Faktor lain yang menyebabkan peristiwa ini adalah ledakan bom atom,[3] gas letusan gunung, perang mesiu, sambaran petir ha...

 

1848–49 conflict This article has multiple issues. Please help improve it or discuss these issues on the talk page. (Learn how and when to remove these template messages) This article needs additional citations for verification. Please help improve this article by adding citations to reliable sources. Unsourced material may be challenged and removed.Find sources: Second Anglo-Sikh War – news · newspapers · books · scholar · JSTOR (May 2010) (Learn ho...

 

Kota Tanjungpinang Tanjung PinangIbu kota provinsiTranskripsi bahasa daerah • Abjad Jawiتنجوڠ ڤينڠBerkas:Haji Fisabilillah Monument.jpgl Dari atas, kiri ke kanan: Pemandangan Pulau Dompak, Gedung Daerah, Makam Para Sultan Melayu, Monumen Raja Haji Fisabilillah, dan Museum Sultan Sulaiman Badrul Alamsyah LambangJulukan: Kota GurindamMotto: Jujur bertutur, bijak bertindakPetaKota TanjungpinangPetaTampilkan peta SumatraKota TanjungpinangKota Tanjungpinang (Ind...

Titelblatt des Erstdrucks der Chronik des Victor von Tunnuna und des Johannes von Biclaro, publiziert durch Heinrich Canisius, 1600 Johannes von Biclaro (Iohannes Biclarensis, † ca. 620) war ein spätantiker Bischof und Chronist. Johannes wurde (vielleicht um 540) in Lusitanien im Westgotenreich geboren. In jungen Jahren ging er nach Konstantinopel, wo ihm eine gründliche Ausbildung im Bereich der lateinischen und wohl auch griechischen Literatur zuteilwurde. Nach 576 kehrte er nach Hispan...

 

The uppermost layer of a sea water column that is exposed to sunlight Aquatic layers    Pelagic    Photic    Epipelagic    Aphotic    Mesopelagic    Bathypelagic    Abyssopelagic    Hadopelagic    Demersal    Benthic Stratification    Pycnocline    Isopycnal    Chemocline    Nutricline    Halocline    Thermocline    Thermohal...

 

For other uses, see Cinderella (disambiguation). American film series A Cinderella StoryBox art for 4 Film Favorites: Cinderella Story Collection, a compilation of the first four installments.Created byLeigh DunlapOriginal workA Cinderella StoryOwnerWarner Bros. PicturesFilms and televisionFilm(s) A Cinderella Story (2004) Another Cinderella Story (2008) A Cinderella Story: Once Upon a Song (2011) A Cinderella Story: If the Shoe Fits (2016) A Cinderella Story: Christmas Wish (2019) A Cinderel...

1915 battle during the First World War See also: Third Battle of Artois and Battle of Loos This article's lead section may be too short to adequately summarize the key points. Please consider expanding the lead to provide an accessible overview of all important aspects of the article. (September 2018) Second Battle of ChampagnePart of the Western Front of the First World WarWestern Front, 1915–1916Date25 September – 6 November 1915LocationChampagne, France49°11′04″N 04°32′39″E&#...

 

37th Prime Minister of the Netherlands For his grandson philosopher (born 1954), see Willem B. Drees. His ExcellencyWillem DreesDrees in 1958Prime Minister of the NetherlandsIn office7 August 1948 – 22 December 1958MonarchsWilhelmina JulianaDeputy See list Josef van Schaik (1948–1951) Frans Teulings (1951–1952) Louis Beel (1952–1956) Teun Struycken (1956–1958) Preceded byLouis BeelSucceeded byLouis BeelMinister of FinanceIn office1 July 1952 – 2 September 1952 Ad...

 

  Phormium tenax Melífago de Nueva Holanda (Phylidonyris novaehollandiae), su cabeza está cubierta por polen, posándose en un tallo floral de P. tenax.TaxonomíaReino: PlantaeDivisión: Fanerógama MagnoliophytaClase: LiliopsidaOrden: AsparagalesFamilia: XanthorrhoeaceaeSubfamilia: HemerocallidoideaeGénero: PhormiumEspecie: Phormium tenaxJ.R.Forst. y G.Forst., 1776[editar datos en Wikidata] Phormium tenax (harakeke en maorí, lino de Nueva Zelanda o formio) es una planta si...

Indian pictorial art form related to the Himalayan foothills of northwestern India Nala-Damayanti theme, from the Mahabharat in Pahari style Pahari painting (literally meaning a painting from the mountainous regions: pahar means a mountain in Hindi) is an umbrella term used for a form of Indian painting, done mostly in miniature forms, originating from the lower Himalayan hill kingdoms of North India and plains of Punjab, during the early 17th to mid 19th century, notably Basohli, Mankot, Nur...

 

Reciprocating internal combustion engine Mitsubishi 3A9 engineMitsubishi 3A90 1.0 Mivec Engine (2013 Spacestar)OverviewManufacturerMDC PowerProduction2003–presentLayoutConfigurationNaturally aspirated Straight-3Displacement1.0 L (999 cc)1.1 L (1,124 cc)1.2 L (1,193 cc)Cylinder bore75 mm (2.95 in)Piston stroke75.4 mm (2.97 in)84.8 mm (3.34 in)90 mm (3.54 in)Cylinder block materialAluminumCylinder head materialAluminumValve...

 

Voce principale: Vicenza Calcio. Vicenza CalcioStagione 2010-2011Sport calcio SquadraVicenza Calcio Allenatore Rolando Maran Presidente Sergio Cassingena → Danilo Preto Serie B12º posto Coppa ItaliaQuarto turno Maggiori presenzeCampionato: Abbruscato (21)Totale: Martinelli e Soligo (23) Miglior marcatoreCampionato: Abbruscato (19)Totale: Abbruscato (19) Maggior numero di spettatori7.258 Minor numero di spettatori4.936 Media spettatori5.740 2009-2010 2011-2012 Si invita a seguire il modello...

2017 film by Coralie Fargeat RevengeTheatrical release posterDirected byCoralie FargeatWritten byCoralie FargeatProduced by Marc-Etienne Schwartz Marc Stanimirovic Jean-Yves Robin Starring Matilda Lutz Kevin Janssens Vincent Colombe Guillaume Bouchède CinematographyRobrecht HeyvaertEdited by Coralie Fargeat Bruno Safar Jérôme Eltabet Music byRobProductioncompanies Charades MES Productions Monkey Pack Films Logical Pictures Nexus Factory Umedia uFund Canal+ Ciné+ Cinémage 12 Distributed b...

 

この項目には性的な表現や記述が含まれます。免責事項もお読みください。 この記事には暴力的または猟奇的な記述・表現が含まれています。免責事項もお読みください。 この項目では、施錠装置つきの下着について説明しています。アイヌにおけるひも状の装身具・お守りについては「貞操帯 (アイヌ)」をご覧ください。 貞操帯(ていそうたい、英語: Chastity Belt...

 

Strategi Solo vs Squad di Free Fire: Cara Menang Mudah!