Pop eilen – toissapäivänä oli Hectorin eli Heikki Harman vuosina 2009–2014 Radio Suomessa juontama musiikkiohjelma, jossa soitettiin etupäässä 1960- ja 1970-lukujen popmusiikkia. Ohjelmaa lähetettiin sunnuntaiaamuisin klo 10–11 ellei samalle ajankohdalle sattunut urheilulähetyksiä. Alun perin ohjelmaa piti lähettää vain kesän 2009, mutta suuren suosion myötä ohjelma jatkui yli viisi vuotta.[1]
Heikki Harma ei kertomansa mukaan saanut kunnon perusteluja ohjelman lopettamiselle, mutta arveli että kyse oli säästöistä. Radio Suomen ohjelmapäällikkö Saila Mattila perusteli päätöstä julkisuudessa normaalina kehittämisenä ja ohjelmasuunnitteluna. Ohjelman korvasi Tarja Närhin Iskelmäradio. Ohjelman lopetuspäätöstä kommentoi jopa ulkoasiainministeri Erkki Tuomioja blogissaan sanomalla ”Miksi Yle ampuu taas itseään jalkaan?" ja ”Nyt protestiliike pystyyn!”[1][2] Ohjelma jatkui myöhemmin Radio Novassa.[3]
Katso myös
Lähteet