Pohjois-Saksan liitto (saks.Norddeutscher Bund) oli vuonna 1866 perustettu sotilasliitto, josta vuonna 1867 muodostettiin federatiivinen valtio. Siihen kuului 22 pohjoisen Saksan valtiota. Preussin kuningaskunnalla oli liitossa johtavan valtion asema: Preussin kuningas oli liiton presidenttinä sekä Preussin kansleri liiton kanslerina.[1] Pohjois-Saksan liiton muodostaminen merkitsi samalla piensaksalaisen ratkaisun läpiviemistä eli sitä, että Itävallan keisarikunta suljettiin lopullisesti pois saksalaisen kansallisvaltion luomisesta. Pohjois-Saksan liiton pinta-ala oli 415 150 km² ja alueella asui lähes 30 miljoonaa ihmistä.
Pohjois-Saksan liitto muodostettiin Preussin lyötyä Itävallan ja muut Saksan liittoon tuolloin kuuluneet maat Preussin–Itävallan sodassa vuonna 1866. Otto von Bismarck loi liitolle perustuslain, joka astui voimaan 1. heinäkuuta 1867, ja sen nojalla liiton presidentiksi nousi Preussin kuningas Vilhelm I ja kansleriksi von Bismarck. Liiton jäsenvaltiot olivat edustettuina 43-paikkaisessa liittoneuvostossa (saks.Bundesrat). Preussilla oli neuvoston paikoista hallussaan 17.