Mauroy opiskeli École National d'Apprentissage de Cachanissa ja oli opettaja ja puolueen aktiivi 1960-luvulla. 1970-luvulla hän oli François Mitterrandin kakkosmies.
Mauroyn pääministerikaudella työviikko lyhennettiin 39 tuntiin ja eläkeikä laskettiin 60 vuoteen. Hän vastusti kuitenkin sosialistista politiikkaa, jonka Mitterrand oli vahvistanut maaliskuussa 1983. Hän erosi pääministerin tehtävästä 1984, koska ei saanut rajoittaa yksityiskoulujen rahoitusta ja Mitterrandin hyväksyttyä oikeistolaisemman politiikan. Mauroy valittiin Fabiuksen jälkeen puolueen johtoon 1988 ja hän yritti sovitella rocardienistien ja Lionel Jospinin mitterrandistien välejä.
Bukarestin kaupunki nimitti hänet kunniakansalaiseksi 6. maaliskuuta vuonna 1997.[2]
