Pierre-Luc Létourneau-Leblond (s. 4. kesäkuuta 1985 Lévis, Quebec, Kanada) on kanadalainen jääkiekkoilija. Hän pelaa tappelijana[1] ja siirtyi kaudeksi 2016–2017 Tampa Bay Lightningiin.
Leblond pelasi juniorina jääkiekkoa QMJHL:n Baie-Comeau Drakkarissa vuosina 2003–2005. New Jersey Devils varasi hänet NHL:n vuoden 2004 varaustilaisuudessa vuorolla 216. Vuosina 2005–2008 hän pelasi useissa alasarjojen joukkueissa. Kaudella 2008–2009 Leblond vakiinnutti paikkansa New Jerseyn farmijoukkueessa, AHL:n Lowell Devilsissä. Samalla kaudella hän pelasi 15 NHL-ottelua. Kesällä 2009 New Jersey teki kolmevuotisen, 1,575 miljoonan dollarin sopimuksen Leblondin kanssa.[1] Kaudella 2009–2010 hän pelasi New Jerseyssä ja AHL:n Lowellissa. Seuraavalla kaudella hän pelasi vain kaksi NHL-ottelua. AHL:ssa hän keräsi kauden aikana 334 jäähyminuuttia 64 ottelussa.
Calgary Flames hankki hänet New Jerseystä kesällä 2011 vaihdossa viidennen kierroksen varausoikeuteen vuoden 2012 varaustilaisuudessa.[2] Tammikuussa 2013 hän siirtyi Anaheim Ducksiin, mutta hän pelasi vain Ducksin farmijoukkueessa. Kaudeksi 2013–2014 Leblond siirtyi Pittsburgh Penguinsiin.
Pittsburghin organisaatiossa Létourneau-Leblond vietti kaksi kautta, joiden aikana hän pelasi vain yhden NHL-ottelun. AHL-seura Wilkes-Barre/Scranton Penguinsinssa hän pelasi pääosan ajasta. Molempina kausinaan hän teki pisteet 2+4 ja sijoittui AHL:n jäähytilastossa kolmanneksi.[3]
Létourneau-Leblond siirtyi kaudeksi 2015–2016 takaisin New Jersey Devilsin organisaatioon, mutta hän pelasi koko kauden farmijoukkue Albany Devilsissä. Kesällä 2016 Létourneau-Leblond teki vuoden sopimuksen Tampa Bay Lightningin kanssa.[4] Hän edusti alkukauden Lightningin farmiseura Syracuse Crunchin, kunnes hänet lainattiin Toronto Marliesiin.[5]