Pelle Miljoona, laulu ja rummut Tumppi Varonen, laulu ja rummut Ari Taskinen, basso Rubberduck Jones, kitara Stefan Piesnack, kitara
Love Records Johanna
Pelle Miljoona & 1980 syntyi kahden Pelle Miljoonan yhtyeen nimenvaihdoksen kautta. Yhtyeen ensimmäinen nimi oli Pelle Miljoona & 1978, tämän jälkeen nimeksi vaihtui Pelle Miljoona & 1979. Yhtyeessä oli historiansa aikana kaksi erilaista kokoonpanoa. Yhtye toimi syksystä 1978 loppuvuoteen 1979. Pelle Miljoona & 1980 alkoi keikkailla uudelleen vuonna 2004.
Ensimmäinen kokoonpano syntyi Pohjalla-LP:n julkaisemisen jälkeisellä kiertueella syksyllä 1978. Tämä kokoonpano oli nimeltään Pelle Miljoona & 1978, ja siihen kuuluivat Pelle Miljoona (laulu), Rubberduck Jones (kitara), Ari Taskinen (basso) ja Tumppi Varonen (rummut). Koiton keikalla kokoonpanoon kuului myös Pelle Miljoona & N.U.S.:in kitaristi Pasi ”Bastard” Huopalainen.
Yhtyeen nimeksi vaihtui Pelle Miljoona & 1979 luultavimmin vuodenvaihteessa 1978–1979. Tämä ei ollut kauan kokoonpanon nimenä, kun se jo vaihdettiin alkuvuodesta 1979 muotoon Pelle Miljoona & 1980. Tämä kokoonpano julkaisi 7"-singlet ”Pelkistettyä todellisuutta” / ”Ramblin' Rose” ja ”Mulla menee lujaa” / ”Rakastava voima”. Tämän lisäksi kokoonpano julkaisi keväällä 1979 Pelko ja viha -LP:n. Ensimmäinen kokoonpano ei ollut kuitenkaan kovin pitkäikäinen, ja se muuttui kesällä 1979.
Toinen kokoonpano syntyi kesällä 1979, kun yhtyeeseen liittyi toiseksi kitarististiksi Stefan Piesnack. Toinen kokoonpano on yhtyeen tunnetuin. Jonkin aikaa yhtyeen nimenä oli myös pelkkä '1980'. Näin oli Viimeinen syksy -LP:n ensipainoksessa ja loppuvuoden 1979 mainosjulisteissa sekä Tahdon rakastella sinua -singlen etiketissä.
Toinen kokoonpano levytti ja julkaisi yhtyeen tunnetuimmat julkaisut. Se julkaisi 7"-singlet ”Lanka palaa” / ”Intiaanikesä” ja ”Tahdon rakastella sinua” / ”Viimeinen syksy (jukebox)”. Näiden lisäksi kokoonpano julkaisi LP:n Viimeinen syksy, josta tuli yksi suomirockin historian ja uuden aallon merkittävimmistä levyistä. Levy nimittäin sisälsi jo singlenä julkaistun hitin ”Tahdon rakastella sinua”, jota yleisesti pidetään Pelle Miljoonan yhtyeiden suurimpana hittinä Pelle Miljoona Oy:n ”Moottoritie on kuuma” -kappaleen rinnalla.
Toinen kokoonpano hajosi loppuvuodesta Tavastian viimeiseen keikkaan 12. joulukuuta 1979. Tällä keikalla äänitetty live-LP Näyttämökuvia julkaistiin vuoden 1980 puolella. Keikan esityksiä löytyy viisi kappaletta lisää Metropolis-livekokoelmalevyltä (1980/1996). Kuvamateriaalia tuosta televisiota varten kuvatusta esiintymisestä on säilynyt viiden kappaleen verran. Kappaleet julkaistiin vuonna 2005 Pelle Miljoonan Elä DVD:llä, ja se onkin ainoa kolmesta Tavastia-tallenteesta, joka sisältää kappaleen ”Gabriel”.
Pelle Miljoona & 1980 on Pellen tunnetuin kokoonpano Pelle Miljoona & N.U.S:in ja Pelle Miljoona Oy:n rinnalla. Yhtye sai Pelle Miljoonan maineen nousuun ja toi suomirockin historiaan vieläkin soitettuja sekä tunnettuja hittejä. Seuraava Pellen menestysyhtye oli Pelle Miljoona Oy, joka syntyi joulukuussa 1979 Pelle Miljoona & 1980:n toisen kokoonpanon hajottua.
Pelle Miljoona & 1980 esiintyi harvakseltaan eri tilaisuuksissa vuosina 2004–2007. Yhtyeeltä julkaistiin vuonna 2004 kokoelma-albumi Vallankumous kulttuuriin. Yhtye esiintyi yhtenä illan kokoonpanoista Pelle Miljoonan 50-vuotisjuhlassa Helsingin Nosturissa 11. helmikuuta 2005. Yksitoista keikalla esitettyä kappaletta on mukana vuonna 2005 julkaistulla Pelle Miljoonan Elä DVD:llä. Varsinaisena comebackina voitaneen pitää minikiertuetta helmikuussa 2007 kokoonpanolla Pelle Miljoona (laulu ja rummut), Rubberduck Jones (kitara), Stefan Piesnack (kitara), Ari Taskinen (basso) ja Tumppi Varonen (laulu ja rummut). Tällöin yhtye palasi myös Tavastialle 22. helmikuuta 2007.
Yhtye on mukana myös kokoelmilla: