Tammiston–Pakkalan alue on kehittynyt seudulliseksi kaupalliseksi keskukseksi. Alueelle on sijoittunut myös muuta yritystoimintaa. Pakkalan asuntoalueita ovat ajallisessa järjestyksessä Veromäki (1950-1960 -luku), Sandbacka (1990-luku), Kartanonkoski (2000–2008) ja Pakkalanrinne (noin 2005-).
Pakkalan länsirajalla virtaa Krakanoja, jonka ympäristö on Pakkalan luontoalueista tärkeimpiä. Krakanojalle on tehty luonnonsuojeluvaraus. Krakanoja on mm. saukkojen elinympäristöä. Krakanoja on Ylästössä sijaitsevan rauhoitetun Ruutinkosken kanssa yhtenäistä ekologista kokonaisuutta. Ruutinkosken rannat lehtoineen ovat valtakunnallisen lehtojensuojeluohjelman piirissä.[1]
Historia
Pakkalasta on löydetty varhaisia merkkejä asutuksesta kivikaudelta ja keskiajalta. Nimensä Pakkala on saanut Backaksen kartanosta, joka perustettiin 1600-luvulla. Backaksen kartanomäki, jolla itse kartano sijaitsee, oli aiemmin Veromiehenkylän eli Skattmansbyn keskus. Kartanon omistajuus siirtyi Osuusliike Elannolle vuonna 1916, minkä jälkeen Backaksen alueelle muutti runsaasti suomenkielisiä työntekijöitä ja heidän perheitä. Vuonna 1926 valmistui Veromiehen koulu Ylästöntien varteen, jota ennen lähin suomenkielinen koulu sijaitsi Tikkurilassa asti. Koulua on korjattu ja laajennettu useasti, ja se on edelleen toiminnassa, vaikkakin nimi on muuttunut Veromäen kouluksi.[1]
Kehä III:lta näkyvä Aarne Ervin suunnittelema Tammiston muuntoasemarakennus valmistui vuosien 1946 ja 1951 välillä. Rakennus edustaa Pakkalan modernimpaa rakennusperintöä. Ervin suunnittelemat Imatran voima Oy:n työntekijöiden kaksi paritaloa ja rivitalo ovat yhä olemassa muuntoaseman lounaispuolella.[1]
Vantaan kaupunginvaltuusto hyväksyi suojelukaavan historiallisen Backaksen kartanoalueen suojelemiseksi toukokuussa 2020.[5]
Backaksen kartano
Backaksen kartanon päärakennuksen runko on vuodelta 1818.Elannon vuosien aikana rakennettu Backaksen kartanon navetta (1927) näkyy hyvin Ylästöntielle.
Pakkala on saanut nimensä Backaksen kartanosta, joka perustettiin 1600-luvulla.[1] Ruotsin vallan aikana kartano oli säteri eli ratsutila, jolla oli velvollisuus varustaa ratsumies kuninkaan joukkoihin ja joka sai vastapalvelukseksi nauttia verovapaudesta. Tämän vuoksi kartanon omistajat 1600-1700-luvuilla olivat sotilaita ja sotilasvirkamiehiä. 1818 kartano siirtyi Hagelstamin suvulle, joka mm. rakennutti sen nykyisen päärakennuksen (1818–1844), ja heidän jälkeensä vuonna 1886 Ehrnroothin suvulle.
Carl Ehrnrooth luopui tilasta 1916 ja myi sen Osuusliike Elannolle,[1] joka tarvitsi suurtilan Helsingin läheisyydestä tuottaakseen elintarvikkeita pääkaupungin myymälöihin ja ravintoloihin. Tuolloin Backaksen tila oli laajuudeltaan yli 700 hehtaaria ja ulottui VantaanjoeltaTuusulan rajalle saakka. 1900-luvun alkupuolella Backaksen mailla viljeltiin suuri osa helsinkiläisten päivittäisistä elintarvikkeista. Tilan valtavilta metsäalueilta tuotiin puutavaraa ja turvetta omaa rautatietä pitkin. Elanto perusti oman tiilitehtaan ja rakensi sen tuotteilla kartanon nykyiset muhkeat ulkorakennukset, kuten tallin, navetan, suursikalan ja työntekijöiden asuintaloja. Myös Veromiehenkylän kansakoulu (nyk. Veromäen koulu) valmistui vuonna 1926 Elannon tiilistä Backaksen työntekijöiden lapsia varten.[1]
Toisen maailmansodan jälkeen kaupungin kasvu kuitenkin söi vähän kerrallaan kartanon valtavat maa-alueet. Backaksen maita pakkolunastettiin siirtoväen asuttamiseksi, ja Helsinki-Vantaan lentoaseman rakentaminen vei niistä yli 400 hehtaaria. Vuonna 1986 Elanto myi kaiken vielä jäljellä olleen maan rakennusliikkeille, jättäen itselleen vain kartanon ulkorakennuksineen. Backaksen entisille maille on rakennettu muun muassa Veromiehen kaupunginosa sekä Pakkalaan kuuluvat Vantaanportin ja Kartanonkosken alueet.[6]
Nykyisin Backaksen kartanon rakennukset on suojeltu ja sen tiloissa toimi Elannon (loppuaikoina HOK-Elannon) puutarhakeskus syksyyn 2009 asti.[6][7] Nykyisin tiloissa jatkaa pitopalvelu.
Asutus
Kartanonkoski
Pakkalan asukasluku oli arviolta 5 664 vuonna 2005, ja se on muutamassa vuodessa kaksinkertaistunut. Vuonna 1990 asukkaita oli vain 416. Tähän on syynä vilkas uudisrakentaminen, joka alkoi 2000-luvun vaihteessa ja on keskittynyt erityisesti Kartanonkosken asuinalueeseen, joka valmistui vuonna 2008. Rakennuskanta koostuu harjakattoisista matalahkoista kerros- ja pientaloista.
Kaupunginosan väkiluku on kasvanut 25 vuodessa liki 10 000:een, ja Pakkala on noussut asukasluvulla mitattuna Vantaan 4. suurimmaksi kaupunginosaksi Myyrmäen, Martinlaakson ja Hakunilan jälkeen (2015). Asumisväljyys on alhaisempi kuin Vantaalla keskimäärin ja asuntokannasta 45 prosenttia on vuokra-asuntoja ja 12 prosenttia asumisoikeusasuntoja. Väestö on nuorta; alle kouluikäisiä lapsia on runsaasti ja yli 65-vuotiaita vähän.[1]
Pakkalassa sijaitsee Vantaanportin yrityspuisto ja liikekeskus. Sen merkittävin yksittäinen osa on Kauppakeskus Jumbo, joka valmistui lokakuussa 1999. Vuonna 2005 valmistuneen laajennuksen jälkeen Jumbon pinta-ala on 85 000 neliömetriä ja sisältää noin 3 600 autopaikkaa. Jumbo nousi 2010-luvulla liikevaihdoltaan Suomen suurimmaksi kauppakeskukseksi noin 400 miljoonan euron liikevaihdollaan (2015).[8] Jumbon viereen valmistui 2008 Flamingo, jossa on hotelli, kylpylä ja vapaa-ajan palveluiden keskus. Yrityspuistossa sijaitsee muun muassa osaamiskeskus Leija. Muita alueen keskeisiä toimijoita ovat elintarviketeollisuuden laitokset, kuten HKScan, Finn-Catering ja Vaasan.
Tammiston elintarvikeliikkeet ovat noin kahden kilometrin etäisyydellä. Pakkalasta löytyy Teboilin huoltoasema, joissa on K-Market, Arinatieltä Vaasan leipomo ja konditoriamyymälä sekä Hagelstamintieltä Alepa ja K-Market. Tammiston kauppatien varrella on lukuisia erikoisliikkeitä. Ylästöntiellä on hotelli Pilotti, jossa on ravintola,[9] ja Elannontiellä huoneistohotelli Bonus-Inn.
Elämyspuistohanke
Vuonna 2020 julkisuuteen tuli hanke uudesta noin 4 000 neliömetrin kokoisesta Muumi-teemaisesta sisäpuistosta, joka rakennettaisiin Backaksen alueelle lähelle Ylästöntietä. Tiedot suunnitelmista vahvisti hankkeesta vastaavan Livson Groupin toimitusjohtaja Tim Livson, jonka mukaan puisto tulisi olemaan maailman ensimmäinen Muumi-teemainen sisäpuisto, jossa tulisi vierailemaan vuosittain arviolta puoli miljoonaa kävijää. Hankkeeseen kuuluu puiston lisäksi noin 2 000 henkilön tapahtumakeskus, jota Livson vertasi Hernesaaren Tapahtumakeskukseen. Backaksen suojelukaavan katsotaan varmistavan, ettei elämyspuistohanke uhkaisi kartanon historiallisia rakennuksia tai miljöötä.[10][11] Backaksen kaavamuutos, jonka myötä kartanon läheisyyteen voitaisiin rakentaa elämyspuisto ja asuntoja, sai hyväksynnän Vantaan kaupunginvaltuustolta 25. huhtikuuta 2022.[12]
Pakkalassa on Tikkurilan seurakunnan kerhotilat osoitteessa Käräjäkuja 1b ja Kartanonkoskella osoitteessa Hagelstamintie 20. Pakkalassa toimii myös helluntaiseurakunta Vantaan kotikirkko.
Liikenne
Pakkalasta kulkee bussilinjoja mm. Helsinkiin, Myyrmäkeen, Tikkurilaan, Malmille, Itäkeskukseen ja Lentoasemalle.