Hiekkaharjun pohjoisosassa sijaitsee Rekolanojan laakso, jonka paikallinen nimitys on Malmipelto. Peltoaukean keskellä virtaa Rekolanoja, jolla on edustava vesikasvillisuus. Puroa reunustavat puronvarsilehdot. Muun muassa pääkaupunkiseudulla harvinainen heinälaji korpinurmikka kasvaa puron laidalla olevassa metsässä. Alueella on runsas linnusto, johon kuuluu esimerkiksi silmälläpidettävä rantasipi. Aiemmin hyvin mutkikkaan puron uomaa on tehty sittemmin suoremmaksi, mistä jäljelle on jäänyt joitakin umpeen kasvavia makkarajärviä. Malmimäen harju on ollut aiemmin hiekanottoalue, mutta se on sittemmin maisemoitu metsäiseksi puistoalueeksi.[5]
Historia
Tarhurinpuiston uusi asuinalue rakennettiin 2010-luvulla seurakunnan entisille pelloille Hiekkaharjun koillisosaan.
Hiekkaharju on saanut nimensä sijainnistaan noin 60 kilometrin mittaisen harjun kohdalla. Tosin harju on alueella tasoittunut jääkauden jälkeisten merivaiheiden takia matalaksi, ja siitä on sotien jälkeen tuhottu pitkiä pätkiä hiekanoton vuoksi. Esimerkiksi harjuun kuulunut suuri Malmimäki on kaivettu lähes kokonaan pois, lukuun ottamatta sen yhtä kulmaa joka on hiekanoton loputtua säilytetty ja maisemoitu. lähde?
1400-luvulla kolme talonpoikaa, Anders Räckhals, Hans Madelin ja Michel Redesven, lahjoittivat kirkolle maitaan Rekolassa ja Hiekkaharjussa. Tästä syntyi merkittävä kirkon maanomistus Hiekkaharjun alueen pohjois- eli pelto-osassa (kaava-alue Hiekkaharju 5).[6]
Alun perin Hiekkaharju oli vain rautatieseisakkeen nimi, koko kaupunginosaa alettiin kutsua tällä nimellä sotien jälkeen. Rautatieyhteyksien ansiosta alueelle levisi omakotitaloasutusta 1920- ja 1930-luvuilla.[4] 1950-luvulta lähtien Hiekkaharjuun on rakennettu myös tiivistä kerrostaloasutusta, lähde? joka kuitenkin rajoittuu päätie Hiekkaharjuntien varteen Tikkurilassa sekä Hiekkaharjun aseman ja ostoskeskuksen ympäristöön[3].
Entisille seurakunnan pelloille Hiekkaharjun pohjoisosaan pääradan ja Talvikkitien väliin nousi 2010-luvun taitteessa uusi puistomainen alue, Tarhurinpuisto (Trädgårdsmästarparken). Alue koostuu pääosin enintään neljäkerroksisista kerrostaloista. Tarhurinpuiston eteläosassa on myös uusia omakotitaloja. Tarhurinpuistosta suunniteltiin omakotitaloalueen puistomainen jatke. Vanhaa peltoa halkova soratie Koivukylään levennettiin puistotieksi ja valaistiin vuonna 2018. lähde?
Hiekkaharjun alueen palvelut ja liikkeet sijoittuvat aseman ympäristöön, jossa on vuonna 1969 rakennettu rakennushistoriallisesti arvokas ostoskeskus.[7] Ostoskeskukseen kuuluvat lähikauppa, kioski ja baari. Enemmän palveluita löytyy läheisestä Simonkylän ostoskeskuksesta sekä Tikkurilan keskustasta parin kilometrin päässä. Hiekkaharjun urheilukenttä tarjoaa mahdollisuuden yleisurheiluun ja esimerkiksi koripalloon, talvisin myös luisteluun. Liikuntapuiston yhteyteen kuuluvat myös golfkenttä sekä tennis- ja squash-hallit, monitoimihalli ja kuntosali. Lähellä sijaitsee myös Tikkurilan urheilupuisto uimahalleineen.
Useiden alueen palveluiden, oppilaitosten ja maamerkkien nimet risteävät naapurikaupunginosien kanssa. Hiekkaharjun rautatieasema ja Tikkurilan lukio kuuluvat virallisesti Jokiniemeen, ja Hiekkaharjun nimeä kantava liikuntapuisto ja golfkenttä sijaitsevat rautatieaseman koillispuolella, Jokiniemen ja Havukosken kaupunginosissa. Myös Vantaan ammattiopisto Varian päätoimipiste, joka on entiseltä nimeltään Hiekkaharjun ammattikoulu, sijaitsee Jokiniemessä.[3] Alueen maamerkki, kauas näkyvä Hiekkaharjun vesitorni, on virallisesti Simonkylän puolella.
↑ abcdeKartta Vantaa (Hakusanat: ”Hiekkaharjun asema, Hiekkaharhun koulu, Hiekkaharjun liikuntapuisto”… Valinnat: aluejaot: ”suuralueet, kaupunginosat ja postinumeroalueet”) Vantaan kaupunki. Viitattu 27.6.2016.
↑Vantaa alueittain (2015) (pdf) (60 Hiekkaharju, julkaisun sivut 134–137) huhtikuu 2016. Vantaan kaupunki, vantaa.fi. Arkistoitu 8.5.2016. Viitattu 26.12.2021.
↑Harvia, Yrjö: Helsingin esikaupunkiliitos, ensimmäinen nide, päämietintö, s. 157. Helsinki: Valtioneuvosto; Työväen kirjapaino, 1936. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 23.4.2018).
↑Huuhka, Eija & Laitinen, Karitta: Vantaan ostoskeskukset (PDF) (s. 7) 2012. Aalto-yliopisto. Viitattu 18.8.2013.
