Mimnermos (m.kreik. Μίμνερμος, lat. Mimnermus; 600-luku eaa.) oli antiikin kreikkalainen elegiarunoilija, joka oli kotoisin Kolofonista tai Smyrnasta. Hän on arkaaisen kauden merkittävin rakkauselegian edustaja.[1][2]
Elämä
Mimnermos ajoitetaan toimineeksi noin vuosina 634–600 eaa. Hän oli Solonin aikalainen, sillä tämä antaa ymmärtää hänen olleen vielä elossa lainatessaan katkelmaa hänen runoistaan, ja kutsuu häntä nimityksellä ”Laulumestari” (Λιγυαστάδης, Ligyastadēs).[2][3] Mimnermos eli aikana, jolloin joonialaiset kaupungit kamppailivat pysyäkseen itsenäisinä Lyydian vallan kasvaessa. Eräs häneltä säilyneistä katkelmista viittaa tähän poliittiseen tilanteeseen, ja asettaa tuon ajan velttouden niiden urheutta vastaan, jotka olivat kerran voittaneet Lyydian kuninkaan Gygeen.[2][4]
Antiikin ajan lähteet ovat erimielisiä Mimnermoksen kotipaikasta. Joidenkin mukaan se olisi ollut Kolofon, toisten mukaan Smyrna ja kolmansien mukaan joku Astypalaia-nimisistä paikoista.[2][5] Yleensä häntä kutsuttiin kolofonlaiseksi, mutta erään hänen Nanno-nimisestä runostaan peräisin olevan katkelman mukaan hän olisi ollut niiden kolofonlaisten jälkeläisiä, jotka olivat vallanneet Smyrnan takaisin aiolialaisilta. Näin Smyrna olisi ollut hänen todellinen syntymäpaikkansa.[2][6]
Mimnermos oli ylhäistä ja varakasta sukutaustaa.[1] Muutoin hänen elämästään ei tiedetä juuri mitään, lukuun ottamatta Hermesianaksin kautta säilynyttä katkelmaa, jonka mukaan hän oli rakastunut Nanno-nimiseen huilunsoittajattareen, jolle hän omisti edellä mainitun runonsa. Tämä ei kuitenkaan vastannut rakkauteen.[2][7] Sudassa runoilijan nimi esiintyy muodossa Mimermnos (Μίμερμνος).[2][5]
Runous
Mimnermos kirjoitti rakkauselegioita, jotka oli kirjoitettu elegisessä distikhonissa. Hänen merkittävimmät elegiansa oli osoitettu Nannolle ja pyhitetty Afroditelle. Mimnermoksen runot oli koottu myöhemmän antiikin aikana kahdeksi kirjaksi, joita kutsuttiin neidon nimellä. Mimnermos oli näin ensimmäinen, joka otti elegian rakkausrunojen välineeksi. Mimnermoksen runoja on kuvattu voimakastunteisiksi ja herkiksi. Hänen säkeensä ovat muodoltaan hiottuja ja melodisia, ja ne oli sovitettu huilulla soitettuun musiikkiin. Nykyaikaan Mimnermoksen runoista on säilynyt vain katkelmia.[1][4]
Ennen Mimnermoksen aikaa elegiamuotoa oli käytetty lähinnä sotaisissa ja kansallismielisissä yhteyksissä, tai ilonpitoon liittyneissä aiheissa. Arkhilokhos oli jo käyttänyt elegiaa valituksiin, mutta Mimnermos oli ensimmäinen, joka käytti sitä järjestelmällisesti surumielisissä yhteyksissä ja rakkausaiheissa. Ottaen huomioon elegian alkuperän, Vähän-Aasian joonialaisten kansanluonteen sekä heidän poliittisen tilanteensa eli lyydialaisvallan alla olemisen tuomat melankoliset tuntemukset, muutos oli luonteva. Näin Mimnermoksen runouden voidaan katsoa kuvanneen hyvin hänen aikansa ihmisten tuntemuksia. Mimnermos ei kokonaan sivuuttanut sotaisia aiheita, mutta puhuu smyrnalaisten ja lyydialaisten välistä sotaa kuvatessaan sotaisista teoista ennemmin katuvalla äänensävyllä, ikään kuin tapahtuneina asioina, sen sijaan että olisi pyrkinyt kannustamaan maanmiehiään jäljittelemään niitä.[2]
Mimnermos oli paitsi runoilija myös huilunsoittaja, ja esittäessään runouttaan käytti melankolista melodiaa, joka tunnettiin nimellä nomos kradias (νόμος κραδιάς). Koska hänen elegialle antamansa muoto jäi sen pysyväksi ominaisuudeksi, hänet mainitaan joskus virheellisesti elegian keksijäksi.[2] Mimnermoksen runoissa tulevat ilmi ihmiselon onnen vaihtelu, ihmisen avuttomuus, huolet ja onnettomuudet, nuoruuden iloisen ajan lyhyys ja vanhuuden surut ja vaivat. Rakkaus ilmenee ainoana lohdutuksena, joka ihmisille on tarjolla, eikä elämä ole elämisen arvoista, kun rakkaudesta ei enää ole mahdollista nauttia. Useimmiten Mimnermoksen runojen aiheena on juuri viimeksi mainittu, ja antiikin aikana häntä arvostettiin suuresti juuri rakkausrunoilijana.[2][8] Mimnermos käsitteli runoissaan myös myyttejä ja historiaa.[2]
Seuraava esimerkkikatkelma on runosta, joka kuvaa keväisen kukkeuden katoavaisuutta ja vanhuuden saapumista; elegia on Päivö ja Teivas Oksalan alkuperäisessä runomitassa suomentama:[1]
»ἡμεῖς δ᾽ οἷά τε φύλλα φύει πολυανθέος ὥρῃ
ἔαρος, ὅτ᾽ αἶψ᾽ αὐγῇς αὔξεται ἠελίου,
τοῖς ἴκελοι πήχυιον ἐπὶ χρόνον ἄνθεσιν ἥβης
τερπόμεθα πρὸς θεῶν εἰδότες οὔτε κακὸν
οὔτ᾽ ἀγαθόν: κῆρες δὲ παρεστήκασι μέλαιναι,
ἡ μὲν ἔχουσα τέλος γήραος ἀργαλέου,
ἡ δ᾽ ἑτέρη θανάτοιο: μίνυνθα δὲ γίγνεται ἥβης
καρπός, ὅσον τ᾽ ἐπὶ γῆν κίδναται ἠέλιος[9]»
»hēmeīs d᾽ hoia te fylla fyei polyantheos hōrē
earos, hot᾽ aīps᾽ augēs auksetai ēeliū,
toīs ikeloi pēkhyion epi khronon anthesin hēbēs
terpometha pros theōn eidotes ūte kakon
ūt᾽ agathon: kēres de parestēkāsi melainai,
hē men ekhūsa telos gēraos argaleū,
hē d᾽ heterē thanatoio: minyntha de gignetai hēbēs
karpos, hoson t᾽ epi gēn kidnatai ēelios»
»Kuin vesat versottaa kevät, kukkien tenhokas aika,
kun sädehehkussaan loistava päivä jo on,
kyynärän, tuokion vain elon kukkeus meitäkin hurmaa.
Taivaan valtojen on suosio tietymätön.
Viimein tummat nuo manan immet vuottavat: toisen
lahjana vanhuus on, tuskia tuomisinaan,
toisen kuolema taas. Paras nuoruus hetkisen kestää,
siksi kun auringon kirkkaus yllä on maan.[1]»
Mimnermos on vanhin kreikkalainen runoilija, joka mainitsee auringonpimennyksen, ja puhuu siitä uhkaavana ja surullisena merkkinä.[2][10] Hän on myös varhaisin kirjailija, jolta tunnetaan myytti, jonka mukaan aurinko länteen laskettuaan kulkee Hefaistoksen valmistamassa kultamaljassa Okeanos-virtaa takaisin itään noustakseen sieltä uudelleen. Kertoessaan Iasonin seikkailusta hän kuvaa myös Aieteen asuneen Okeanoksen rannalla.[2]
Lähteet
- ↑ a b c d e Oksala, Päivö & Oksala, Teivas: Kreikkalaisia kirjailijakuvia, s. 38–42. (Runojen ja runokatkelmien suomennoksia) Helsinki: Otava, 1965.
- ↑ a b c d e f g h i j k l m Smith, William: ”Mimnermus”, Dictionary of Greek and Roman Biography and Mythology. Boston: Little, Brown and Company, 1849–1867. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
- ↑ Diogenes Laertios: Merkittävien filosofien elämät ja opit 1.60–61.
- ↑ a b
Encyclopaedia Britannica 11th ed. (1911), hakusana ”Mimnermus”. Encyclopaedia Britannica Company, Cambridge, Englanti.
- ↑ a b Suda, Μίμερμνος.
- ↑ Strabon: Geografika XIV s. 634.
- ↑ Athenaios: Deipnosofistai 13.597.
- ↑ Horatius: Kirjeet (Epistulae) 2.2.100; Propertius: Elegiat (Elegiae) 1.9.11.
- ↑ Edmonds, J. M. (toim.): Elegy and Iambus. Volume I Perseus. Viitattu 25.4.2022.
- ↑ Plutarkhos: Kuun kehässä näkyvästä kasvosta (De facie in orbe lunae) 931e.
Kirjallisuutta
Suomennoksia
- Mimnermos. Teoksessa Oksala, Päivö & Oksala, Teivas: Kreikkalaisia kirjailijakuvia, s. 38–42. (Runojen ja runokatkelmien suomennoksia) Helsinki: Otava, 1965.
Muita käännöksiä
- Allen, Archibald: The Fragments of Mimnermus. Text and Commentary. Stuttgart: Franz Steiner Verlag, 1993. Kreikankielinen alkuteksti ja englanninkielinen kommentaari.
- Bergk, T.: Poetae lyrici Graeci, 1812–1881.
- Tanzolini, G.: Mimnermo, 1883.
- Tyrtaeus, Solon, Theognis, Mimnermus: Greek Elegiac Poetry. (From the Seventh to the Fifth Centuries BC. Edited and translated by Douglas E. Gerber. Loeb Classical Library 258) Cambridge, MA: Harvard University Press, 1999. Kreikankielinen alkuteksti ja englanninkielinen käännös.
Aiheesta muualla
