Max Simon (6. tammikuuta 1899 Breslau, Saksa – 1. helmikuuta 1961 Dortmund, Länsi-Saksa) oli saksalainen SS-kenraali. Hänen korkein arvonsa oli SS-Gruppenführer ja hän toimi eri tehtävissä SS-Totenkopfverbändessa. Toisen maailmansodan aikana hän johti keskitysleirivartijoista koottua SS-divisioona Totenkopfia.
Ensimmäisen maailmansodan aikana Simon palveli Grosser Kürfust -ratsuväkirykmentissä[1]. Sodan jälkeen 1919 hän oli sleesialaisen Freikorpsin jäsen. Hän toimi armeijassa vääpelinä kunnes hänet erotettiin 1929.[2]
Simon liittyi SS-joukkoihin pian kansallissosialistisen puolueen valtaannousun jälkeen toukokuussa 1933. Hän toimi aluksi keskitysleirien tarkastajana ja vuonna 1934 Sachsenhausenin keskitysleirin vartioyksikön päällikkönä. Vuonna 1937 hänet ylennettiin I./SS- Totenkopf-rykmentti Oberbayernin komentajaksi. Saksan hyökättyä Puolaan syyskuussa 1939 Simon johti yksikköään, joka seurasi armeijan joukkoja murhaten juutalaisia, poliittisia johtajia, Puolan armeijan karkureita, pappeja ja intellektuelleja.[2]
SS-divisioona Totenkopf perustettiin pian Puolan valtaamisen jälkeen lokakuussa 1939. Simon tuli sen ensimmäisen jalkaväkirykmentin komentajaksi. Divisioona osallistui Belgian ja Ranskan valtaamiseen touko–kesäkuussa 1940. Simon haavoittui pian operaatio Barbarossan alkamisen jälkeen Venäjällä heinäkuussa 1941.[2]
Kesäkuussa 1942 Simon sai koko Totenkopf-divisioonan komentajuuden. Lokakuussa 1943 hän siirtyi komentamaan 16. SS-divisioona Reichsführer SS:a Italiaan ja myöhemmin Unkariin. Marraskuussa 1943 neuvostoliittolainen sotaoikeusistuin tuomitsi hänet kuolemaan in absentia vastuullisena Harkovan seudulla suoritetusta yli 10 000 siviilin murhasta saman vuoden kesän aikana.[2]
Vuotta myöhemmin lokakuussa 1944 Simon sai komentoonsa XIII SS-armeijakunnan, joka toimi lähinnä länsirintamalla. Simon toimi tässä tehtävässä sodan loppuun asti. Hänet vangittiin Schwendtissa, Tirolissa 6. toukokuuta 1945.[2]
Sodan jälkeen britit asettivat hänet syytteeseen osallisuudesta Marzabottassa Italiassa suoritetuista siviilien joukkomurhista, joita oli tehty kostotoimina partisaanitoiminnasta. Simon tuomittiin kuolemaan, mutta tuomio muutettiin vankeusrangaistukseksi. Hänet vapautettiin vankilasta 1954.[2]
Uusi saksalainen oikeudenkäynti seurasi lokakuussa 1955. Simonia syytettiin kolmen siviilin hirttämisestä. Teko oli suoritettu aivan sodan lopulla, kun siviilit olivat yrittäneet riisua Hitler-Jugendin lapsia aseista ja estää näitä osallistumasta taisteluun Yhdysvaltojen joukkoja vastaan. Syyte hylättiin kahdesti, koska oikeus katsoi Simonin seuranneen tuolloisen lain mukaan annettua käskyä. Hän kuitenkin kuoli ennen kolmatta oikeudenkäyntiä.[2]
Lähteet
|
|---|
| Kansainväliset | |
|---|
| Kansalliset | |
|---|
| Henkilöt | |
|---|
| Muut | |
|---|
