PROFILBARU.COM

Marraskuun liike perustettiin Suomessa marraskuussa 1967 vähäosaisten auttamiseksi. Se oli Sadankomitean ohella 1960-luvun tunnetuimpia yhden asian liikkeitä.^lähde? Liikkeen tavoitteena oli kohentaa asunnottomien alkoholistien, mielisairaiden ja vankien elinolosuhteita. Marraskuulaiset vierailivat vankiloissa sekä järjestivät mielenosoituksia ja tapahtumia, joilla kiinnitettiin huomiota mielenterveys- ja vankeinhoidon epäkohtiin. Marraskuulaisten itsensä mukaan liike oli jatkoa työlle, jonka Mathilda Wrede oli aloittanut 1880-luvulla. Liikkeen näkyvimpiä edustajia olivat psykiatri Ilkka Taipale, psykiatri Claes Andersson ja sosiologi Klaus Mäkelä.

Historia

Toisen maailmansodan jälkeen Helsingissä oli huutava puute asunnoista, ja jopa kokonaisia perheitä jouduttiin vuosien ajan asuttamaan pommisuojissa. Asuntojen jaossa perheet olivat etusijalla, ja yksinäiset miehet jäivät oman onnensa nojaan jonojen hännille. Yhteiskunnan rakennemuutoksen aiheuttamassa maaltamuutossa elinkelvottomat asutustilat ja maa- ja metsätaloustöiden loppuminen ajoivat työtä etsivää väestöä Helsinkiin. Jos työtä ja asuntoa ei löytynyt, oli helppo sortua alkoholiin. Asunnottomia alkoholisteja majaili suurissa leireissä Pasilan suolla sekä Verkkosaaren ja Kyläsaaren rannoilla, ja monet viettivät yönsä siltojen alla tai roskalaatikoissa. Joukossa oli paljon sotainvalideja, joilla oli monenlaisia vammoja. Useilla oli myös palovammoja, jotka olivat aiheutuneet nuotioon kaatumisesta.^[1]

Syksyllä 1967 pakkaset tulivat aikaisin, ja tuon vuoden loka- ja marraskuussa kuoli Helsingissä kylmyyteen 44 asunnotonta miestä. Osasyynä tähän oli, että Pohjoisella Makasiinikadulla sijainnut 500-paikkainen asuntola oli hieman aiemmin suljettu, eikä sen tilalle ollut tullut mitään.^[1] Marraskuun liike oli vaikuttamassa siihen, että Helsingin Ruoholahteen avattiin niin sanottu Liekkihotelli sittemmin Lepakkoluolaksi nimetyssä, entisessä Suomen Väri- ja Vernissatehtaan varastossa. Liekkihotelli sai nimensä liekkiviinaksi kutsutusta 94-tilavuusprosenttisesta talousspriistä, jota monet rappioalkoholistit käyttivät.^[2] Yömaja avasi ovensa 5. joulukuuta 1967^[3]^{lähde tarkemmin?}.

Itsenäisyyspäivänä 1967, jolloin vietettiin itsenäisen Suomen 50-vuotisjuhlaa, Marraskuun liike järjesti helsinkiläisille asunnottomille alkoholisteille oman itsenäisyysjuhlan, jossa esiintyivät muiden muassa Arvo Salo, Aulikki Oksanen, Arvo Turtiainen, Tarmo Manni ja Vesa-Matti Loiri. Toimittajat Hannu Karpo ja Pekka Holopainen tekivät juhlasta dokumentin, joka esitettiin televisiossa parhaaseen katseluaikaan.^[4]

Marraskuun liikkeen keskeinen hahmo, psykiatri Claes Andersson kertoi muistelmissaan, kuinka hän päivysti Lepakossa. Marraskuun liikkeen aktiivien mukaan liike opetti yhteiskunnan syrjäyttämisen ja tukahduttamisen mekanismeista. Se opetti myös, että moniin asioihin saattoi vaikuttaa ja muuttaa niitä, kun ryhtyi määrätietoisesti ja optimistisesti toimimaan samanmielisten kanssa.

Marraskuulaiset vierailivat vankiloissa, järjestivät ohjelmailtoja ja keskustelutilaisuuksia vankiloissa, mielisairaaloissa, radiossa sekä televisiossa. He järjestivät mielenosoituksia ja tempauksia kiinnittääkseen huomiota mielenterveyshoidon sekä vankeinhoidon ilmeisiin epäkohtiin ja julkaisivat luettelon sadasta mielenterveyshoidon, vankeinhoidon ja asuntopolitiikan vakavimmasta epäkohdasta.

Kun vankeja vapautui, marraskuulaiset toimivat heidän valvojinaan. Anderssonin mielestä se oli kiihkeää ja värikästä aikaa. Moni asia muuttui, osa painostuksen vuoksi. Psyykenpotilaiden oikeusturvaa parannettiin, ja koko mielenterveyshuolto inhimillistyi. Käsitys psyykkisistä sairauksista suhteellistui, ja näkökulma muuttui yhteiskunnalliseksi. Asunnottomille järjestettiin ajan oloon parempia yösijoja ja oma lääkäriasema^[5].

Marraskuun liike tyrehtyi 1970-luvun alussa, kun liikkeen aktivistit siirtyivät toimimaan puolueissa. Marraskuun liike on kuitenkin ollut monen myöhemmän vähemmistöjen oikeuksia ajaneen liikkeen esikuva.