Marko Tapio Asell (s. 8. toukokuuta 1970 Ylöjärvi)[1] on suomalainen painin olympiamitalisti (1996) ja SDP:tä edustava poliitikko. Hän on toiminut kansanedustajana vaalikaudella 2007–2011 ja uudelleen vuodesta 2019 alkaen.[2]
Urheilu-ura
Asellin uran paras saavutus oli Atlantan olympialaisissa 1996 kreikkalais-roomalaisessa painissa 74 kg sarjassa painittu hopea. Vuonna 1997 hän paini EM-hopeaa.
Kevään 1996 EM-kilpailuissa hän ei onnistunut saamaan olympiapaikkaa. Tämän jälkeen Asell piti kuntoaan yllä lähinnä juoksemalla ja jalkapalloa pelaamalla.[3] Pari viikkoa ennen Atlantan olympialaisten avajaisia hän sai kuitenkin kisoihin villin kortin. Lyhyestä valmistautumisestaan huolimatta hän eteni kisoissa aina finaaliin asti. Finaalissa hän hävisi kuubalaiselle Filiberto Ascuylle. Finaaliottelu oli tasainen, ja Asell sai nostettua vastustajansa junttaan. Tuomari ei kuitenkaan katsonut suoritusta riittäväksi ja täydet pisteet jäivät saamatta. Kultamitalia jaettaessa Ascuylle suosionosoitukset olivat vaisuja ja buuaustakin kuului.[4] Sen sijaan Asell sai raikuvat aplodit. Kun muut suomalaiset painijat epäonnistuivat Atlantassa, tämä herätti keskustelua muiden painijoiden mahdollisesti liian rankasta valmistautumisesta kisoihin.lähde?
Painiurallaan Asell tunnettiin erityisesti käsivarsiheitostaan. Hän kärsi urallaan olkapäävammoista. Hän lopetti painiuransa vuonna 2001 ja siirtyi valmentajaksi. Vuonna 2012 hän osallistui SM-kilpailuihin yli kymmenen vuoden tauon jälkeen ja sijoittui 84-kiloisten sarjassa seitsemänneksi.[5]
Poliittinen ura
Asell valittiin vuoden 2000 kunnallisvaaleissa SDP:n listalta Nokian kaupunginvaltuustoon.[1] Vuodesta 2013 hän on ollut valtuuston ensimmäinen varapuheenjohtaja.[6]
Asell valittiin eduskuntaan 4 597 äänellä Pirkanmaan vaalipiiristä vuoden 2007 vaaleissa. Hän oli liikenne- ja viestintävaliokunnan, ympäristövaliokunnan, tulevaisuusvaliokunnan ja hallintovaliokunnan jäsen. Lisäksi hän vaikutti valtion liikuntaneuvostossa.[1]
Vuoden 2011 vaaleissa Asell sai 5 840 ääntä ja jäi varasijalle.[7] Hän oli ehdolla myös vuoden 2015 vaaleissa muttei tullut valituksi 4 167 äänellä.[8] Hän tuli valituksi vuoden 2019 vaaleissa 7 349 äänellä. [9]
Julkisuudessa
Asell esiintyi Selviytyjät Suomi -tosi-tv-ohjelman helmikuussa 2019 alkaneissa jaksoissa.[10]
Yksityiselämä
Asell on naimisissa, hänellä on kolme lasta ja asuu urheiluteoistaan kunnalta palkinnoksi saamalleen tontille talkoovoimin vuonna 1998 rakennetussa talossa Nokialla.[11]
Lähteet
Aiheesta muualla
Sosialidemokraattien kansanedustajat
|
---|
| Eduskuntaryhmä (45) | |
---|
|
- ↑ a b Tuula Haatainen siirtyi Helsingin apulaiskaupunginjohtajaksi 11. syyskuuta 2007, tilalle tuli Jacob Söderman.
- ↑ a b Liisa Jaakonsaari valittiin Euroopan parlamenttiin kesäkuussa 2009, tilalle tuli Raimo Piirainen.
- ↑ a b Tommy Tabermann kuoli 1. heinäkuuta 2010, tilalle tuli Risto Kuisma.
|
|
|
---|
| Eduskuntaryhmä (40) | |
---|
| 1 Jutta Urpilainen valittiin joulukuussa 2019 komissaariksi Euroopan komissioon, jolloin hänen tilalleen eduskuntaan nousi Matias Mäkynen. |
|
|
---|
| Eduskuntaryhmä (43) | |
---|
| 1 Sanna Marin nimitettiin syyskuussa 2023 Tony Blair Instituten strategiseksi neuvonantajaksi, jolloin hänen tilalleen eduskuntaan nousi Lotta Hamari. |
|