Gustafsson on valmistunut yhteiskuntatieteiden maisteriksi vuonna 1976. Ennen uraansa kansanedustajana Gustafsson on työskennellyt konepuuseppänä, koulutussuunnittelijana sekä Murikka-opiston rehtorina opiston ensimmäiset kymmenen toimintavuotta (1977–1987).
Eduskuntatyöskentelyn lisäksi Gustafsson on toiminut aktiivisesti Tampereen kunnallispolitiikassa. Hän on ollut Tampereen kaupunginvaltuuston jäsen vuodesta 1976. Gustafssonilla onkin nykyisistä kaupunginvaltuutetuista pisin ura Tampereen kaupunginvaltuuston jäsenenä. lähde? Gustafsson oli Tradeka-yhtymän hallintoneuvoston jäsen kaudella 2004–2008.
Urheiluvaikuttajana
Gustafsson oli Suomen Palloliiton varapuheenjohtaja 1991–2006. Vuodesta 1993 hän on toiminut Jalkapallosäätiön hallituksessa. Vuosina 1988–1994 Gustafsson toimi Suomen Palloliiton Tampereen piirin puheenjohtajana.
Jalkapallourallaan Gustafsson pelasi Suomen mestaruussarjassa Tampereen Pallo-Veikoissa 1971. Tätä ennen hän pelasi Turun Pyrkivässä. Peliuransa jälkeen Gustafsson on toiminut Tampereen Pallo-Veikkojen taustavaikuttajana.
Vuonna 2005 Gustafssonille myönnettiin Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun kultainen ansioristi.
Hän on Suomen Kansanopistoyhdistyksen kunniajäsen.lähde?
Julkaisut
Työn ja sivistyksen maailma. Tampere: SNK:n Pohjois-Hämeen piiri, 1986.
Ihmisyys haastaa itsekkyyden. Tampere: Pirkanmaan sivistys, 2002. ISBN 978-952-9-15257-5
1 Maria Tolppanen erosi perussuomalaisista kesäkuussa 2016 ja liittyi sosialidemokraattiseen eduskuntaryhmään. 2 Nasima Razmyar siirtyi Helsingin apulaispormestariksi kesäkuussa 2017, ja hänen tilalleen eduskuntaan nousi Pilvi Torsti.
3 Susanna Huovinen siirtyi Keski-Suomen ensi- ja turvakodin toiminnanjohtajaksi kesäkuussa 2018, ja hänen tilalleen eduskuntaan nousi Riitta Mäkinen.