Markku Yrjö Eestilä (s. 23. heinäkuuta 1956 Iisalmi) on suomalainen kokoomuksen kansanedustaja.[1] Ammatiltaan Eestilä on eläinlääkäri.[1]
Tausta
Eestilä kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1976.[2] Hän valmistui Helsingin yliopiston eläinlääketieteellistä korkeakoulusta eläinlääketieteen lisensiaatiksi vuonna 1982.[1]
Poliittinen toiminta
Eestilä on toiminut Iisalmen kaupunginvaltuutettuna vuodesta 1996. Hän oli valtuuston puheenjohtaja vuosina 2001–2006, varapuheenjohtaja 2006–2009 ja kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja 2009–2013.[1] Hän oli Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin valtuuston puheenjohtaja vuosina 2009–2013.[1] Eestilä valittiin kaupunginvaltuustoon alun perin keskustan ehdokkaana. Hän siirtyi kokoomukseen maaliskuussa 2006.[3]
Eestilä sai vuoden 2011 eduskuntavaaleissa 3 428 ääntä silloisessa Pohjois-Savon vaalipiirissä ja vuoden 2015 vaaleissa 4 578 ääntä kahden vaalipiirin yhdistämisen myötä syntyneessä Savo-Karjalan vaalipiirissä.[4][5] Vuoden 2019 eduskuntavaaleissa äänimäärä oli 3 046.[6] Vuoden 2023 eduskuntavaaleissa Eestilä sai 3 463 ääntä.[7]
Eduskunnassa Eestilä on jäsen maa- ja metsätalousvaliokunnassa sekä liikenne- ja viestintävaliokunnassa (vuodesta 2012).[1] Huhtikuussa 2011 uuden eduskunnan ensimmäinen täysistuntokeskustelu käytiin Eestilän tekemästä lakialoitteesta, jossa hän esitti numeron seitsemän poistamista vaalien ehdokaslistoilta.[8]
Yksityiselämä
Eestilä jäi kiinni 16. syyskuuta 2016 ajettuaan 80 kilometrin nopeusrajoitusalueella 123 kilometriä tunnissa. Hän menetti ajokorttinsa ja sai 3 000 euron sakot.[9]
Eestilä avioitui Suvi Mikkosen kanssa vuonna 1991.[1] Heillä on kolme lasta.[2]
Sijoittaja Matti Eestilä on Markku Eestilän veli.[10]
Lähteet
Aiheesta muualla
Kansallisen Kokoomuksen kansanedustajat
|
---|
| Eduskuntaryhmä (44) | |
---|
|
- ↑ a b Jyri Häkämies siirtyi marraskuussa 2012 Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtajaksi, jolloin hänen tilalleen eduskuntaan nousi Anu Urpalainen.
- ↑ a b Jyrki Katainen valittiin kesäkuussa 2014 komissaariksi Euroopan komissioon, jolloin hänen tilalleen eduskuntaan nousi Elina Lepomäki.
- ↑ a b Henna Virkkunen valittiin toukokuussa 2014 jäseneksi Euroopan parlamenttiin, jolloin hänen tilalleen eduskuntaan nousi Mikael Palola.
|
|
|
---|
| Eduskuntaryhmä (37) | |
---|
| 1 Veera Ruoho erosi perussuomalaisista ja liittyi kokoomuksen eduskuntaryhmään kesäkuussa 2017. 2 Alexander Stubb siirtyi Euroopan investointipankin varapääjohtajaksi 2017. Hänen tilalleen eduskuntaan nousi Pia Kauma. 3 Outi Mäkelä siirtyi Nurmijärven kunnanjohtajaksi huhtikuussa 2018, jolloin hänen tilalleen eduskuntaan nousi Mia Laiho. 4 Sanna Lauslahti siirtyi Lääketeollisuus ry:n toimitusjohtajaksi huhtikuussa 2018, jolloin hänen tilalleen eduskuntaan nousi Raija Vahasalo. 5 Hjallis Harkimo erosi kokoomuksesta huhtikuussa 2018. 6 Kaj Turunen siirtyi kokoomuksen eduskuntaryhmään sinisestä eduskuntaryhmästä huhtikuussa 2018. |
|
|
---|
| Eduskuntaryhmä (37) | |
---|
|
- 1 Anna-Kaisa Ikonen siirtyi Tampereen pormestariksi elokuussa 2021, jolloin hänen tilalleen eduskuntaan nousi Jari Kinnunen.
- 2 Juhana Vartiainen siirtyi Helsingin pormestariksi elokuussa 2021, jolloin hänen tilalleen eduskuntaan nousi Atte Kaleva.
- 3 Ilkka Kanerva kuoli 14. huhtikuuta 2022, hänen tilalleen eduskuntaan nousi Ville Valkonen.
- 4 Wille Rydman erosi kokoomuksen eduskuntaryhmästä 22. kesäkuuta 2022 ahdistelukohun myötä.
|
|