Marija Šestak (o.s. Martinović, s. 17. huhtikuuta 1979 Kragujevac, Jugoslavia) on serbialaissyntyinen kolmiloikkaaja, joka on edustanut Sloveniaa heinäkuusta 2006 lähtien. Hän on naimisissa slovenialaisen 400 metrin juoksijan Matija Šestakin kanssa.[1]
Šestak, tuolloin vielä Martinović, saavutti Jugoslavian edustajana hopeaa junioreiden EM-kilpailuissa Ljubljanassa 1997[2]. Ensimmäisissä aikuisten arvokilpailuissaan, Ateenan MM-kilpailuissa 1997, hän ei selviytynyt loppukilpailuun. Seuraavana vuonna hän voitti pronssia junioreiden MM-kilpailuissa Annecyssä tuloksella 13,47 m. Sydneyn olympialaisissa 2000 hän putosi karsinnassa.[3]
Šestak sai hopeaa Amsterdamin alle 23-vuotiaiden EM-kilpailuissa 2001 tuloksella 13,72[4]. Hän sijoittui kuudenneksi sisäratojen EM-kilpailuissa Wienissä 2002 hypättyään tasan 14 metriä. Vuoden 2006 IAAF:n yleisurheilufinaalissa Stuttgartissa hän oli viides tuloksella 14,32. Osakan MM-kilpailuissa 2007 Šestak sijoittui kolmanneksi[a] tuloksella 14,72. Hän oli neljäs[b] IAAF:n yleisurheilufinaalissa Stuttgartissa myöhemmin samana syksynä.[3]
Šestak saavutti hopeaa[c] sisäratojen MM-kilpailuissa Valenciassa 2008 tuloksella 14,68. Pekingin olympialaisissa hän sijoittui neljänneksi[d] uudella Slovenian ennätystuloksella 15,03.[3] Hänen nimissään oli aiemmin myös Serbian ennätys 14,52 m vuodelta 2006,[6] sen rikkoi Biljana Topić 2009.[7] Šestak sijoittui IAAF:n yleisurheilufinaalissa 2008 toiseksi[e] tuloksella 14,63. Torinon EM-hallikisoissa 2009 hän saavutti hopeaa tuloksella 14,60. Berliinin MM-kilpailuissa 2009, Daegun MM-kilpailuissa 2011 ja Istanbulin sisäratojen MM-kilpailuissa 2012 hän karsiutui loppukilpailusta.[3]
Šestak sijoittui Helsingin EM-kilpailuissa 2012 kymmenenneksi tuloksella 14,02[3]. Lontoon olympialaisissa 2012 hän saavutti finaalipaikan karsintatuloksella 14,16 ja saavutti finaalissa 10. sijan[f] loikattuaan 13,98.[8][3]
Šestak hyppäsi 13. helmikuuta 2008 Peaníassa Slovenian sisäratojen ennätyksen 15,08 m. Pituushypyssä Šestakin ennätys on sisäradoilla 659 cm ja ulkoradoilla sentin vähemmän.[3]
Huomautukset
- ↑ Alkuperäinen sijoitus viides, mutta nousi pronssimitalistiksi edelle sijoittuneiden dopinghylkäysten jälkeen.
- ↑ Alkuperäinen sijoitus viides, mutta nousi yhden sijan edelle sijoittuneen dopinghylkäyksen jälkeen.
- ↑ Alkuperäinen sijoitus kolmas, mutta nousi kreikkalaisen Chrysopigí Devetzín dopinghylkäyksen jälkeen hopeamitalistiksi.[5]
- ↑ Alkuperäinen sijoitus kuudes, mutta nousi edelle sijoittuneiden dopinghylkäysten jälkeen neljännelle sijalle.
- ↑ Alkuperäinen sijoitus kolmas, mutta nousi yhden sijan edelle sijoittuneen dopinghylkäyksen jälkeen.
- ↑ Alkuperäinen sijoitus 11:s, mutta nousi yhden sijan edelle sijoittuneen dopinghylkäyksen takia.
Lähteet