Makedonian valtakunta syntyi noin 700 eaa. Sen naapurialueita olivat Traakia, Illyria, Epeiros ja Thessalia. Makedonian hallitsijat onnistuivat 400-luvulta eaa. lähtien kehittämään verraten tiiviin valtiorakenteen, joka osoittautui niin lujaksi, että Makedonia pystyi vähitellen kasvattamaan valtaansa ja nousemaan suurvallaksi. Makedonian suuruuden kautta olivat erityisesti 300- ja 200-luvut eaa. Filippos II (kuninkaana 359–336 eaa.) perusti Makedonian suuruuden käyttämällä hyväkseen kreikkalaisten ja persialaisten riitoja. Hänen valloitustensa myötä Makedonia piti lopulta hallussaan koko eteläistä Balkania.[1][2]
Filippos II:n poika Aleksanteri Suuri (kuninkaana 336–323 eaa.) teki Makedoniasta maailmanvallan, jossa vallitsi hellenistinen kulttuuri. Hän liitti Makedoniaan Persian ja Egyptin. Aleksanterin kuoleman jälkeen valtakunta hajautui diadokkisodissa useisiin kilpaileviin osiin. 200-luvulla eaa. Makedonia hallitsi jälleen koko Kreikkaa. Rooman valtakunta kukisti Makedonian vuonna 168 eaa., ja se liitettiin osaksi Roomaa.[1][2] Makedoniasta on perinyt nimensä historiallis-maantieteellinen Makedonian alue.
Makedonian valtakunnan maantieteellä tarkoitetaan tässä varsinaisen Makedonian aluetta nykyisen Kreikan pohjoisosissa sekä siihen myöhemmin liitettyjä lähialueita. Siihen ei tässä kuitenkaan lueta Makedonian Filippos II:n ja Aleksanteri Suuren aikana valloittamia alueita muualla Kreikassa tai Kreikan ulkopuolella.
Makedonian valtakunnan ydinalueet 334–323 eaa.
Makedonian alkuperäinen alue sijaitsi kokonaan sisämaassa, mutta sillä oli meriyhteys muuhun Kreikkaan jokien kautta. Se jakaantui Ylä- ja Ala-Makedoniaan. Ala-Makedonia käsitti tasankoalueen, jolla virtasivat Aksios-joki ja alueen monet muut joet, kun taas Ylä-Makedonia sijaitsi lännempänä lähempänä Pindos-vuoristoa.[2] Valtakunnan vanhaa ydinaluetta oli Ala-Makedonian Bottiaia, myöhempi Emathia, jossa sijaitsivat sekä vanha pääkaupunki Aigai että uudempi pääkaupunki Pella.
Aleksanteri Suuren noustessa valtaan Makedonian alue rajoittui etelässä Thessaliaan. Alueiden luonnollisena rajana toimivat Olympos-vuori ja Kambounia-vuoret. Maayhteys muuhun Kreikkaan kulki Olympos- ja Ossa-vuorten välisen Tempen solan kautta. Eteläisessä Makedoniassa sijaitsivat Pierian ja Elimeian maakunnat sekä Epeiroksesta vallattu Tymfaia. Pieriassa sijaitsivat Herakleionin ja Ballan kaupungit, Elimeiassa Aiane ja Tymfaiassa Aiginion, joka oli alun perin Epeirosta ja välillä myös Thessaliaa.
Makedonian ydinalueet ja alueellinen laajeneminen ennen koko Kreikan valloitusta: Ala-Makedonia vihreällä, Ylä-Makedonia keltaisella ja alueliitokset sinisellä.
Klassisen kauden lopulla Makedonian alaisuuteen kuului myös muiden, valloitettujen alueiden poliksia, kuten esimerkiksi Khalkidiken lukuisat polikset, jotka olivat kreikkalaisten vanhoja siirtokuntia, sekä Traakian Filippoi. Hellenistisellä kaudella perustetut uudet kaupungit, kuten Thessalonike, Kassandreia ja Demetrias, eivät enää olleet poliksia sanan varsinaisessa klassisessa merkityksessä.
Makedonian alueelta on tehty kaikkein vanhimmat asutuslöydöt koko Kreikan alueella. Petrálonan luolasta on löydetty varhainen ihmisen kallo, jonka iäksi on arvioitu noin 200 000–400 000 vuotta,[4][5] ja Néa Nikomídeiasta merkkejä varhaisen neoliittisen kauden maanviljelyskulttuurista noin ajalta 6000 eaa.[1]
Varhaiselta ja keskiseltä pronssikaudelta noin 3100–1700 eaa. Makedonian alueelta on tehty suhteellisen vähän löytöjä. Myöhemmällä pronssikaudella noin 1700–1050 eaa. alue oli yhteydessä eteläisemmän Kreikan mykeneläiseen kulttuuriin.[1]
Näkymä Aigain arkeologiselta alueelta Makedonian tasangoille.
Genealogiat saattoivat olla makedonialaisten antiikin aikainen yritys juontaa juurensa doorilaisiin ja muihin kreikkalaisiin. Muut kreikkalaiset pitivät makedonialaisia puolibarbaarisina eivätkä pitkään pitäneet heitä helleeneinä. Joskus aiemmin makedonialaiset on kytketty alkuperältään illyrialaisiin, joiden kulttuurissa oli useita samoja piirteitä. Toisaalta makedonialaisten kielen, muinaisen makedonian, joka sekin aiemmin yhdistettiin illyyrin kieleen, katsotaan nykyisin olevan kreikan kielen murre, yksi niin kutsutuista länsikreikkalaisista murteista, tai kreikalle läheistä sukua oleva kieli.[1][2]
Makedonialaiset jakaantuivat useaan heimoon, joita olivat varsinaiset makedonialaiset, jotka asuttivat muun muassa valtakunnan myöhempiä ydinalueita Aigaita ja Pellaa, sekä elymiootit (Elymiotai), orestit (Orestai) ja lynkestit (Lynkestai). Lopulta kaikki sulautuivat yhdeksi makedonialaiseksi kansaksi.[2] Kansan johdossa olivat Makedonian kuninkaat.[1] Kuningas oli armeijan ylipäällikkö, korkein tuomari ja ritualistinen uskonnollinen johtaja. Hänen valtaansa valvoivat sotilasaateli ja asevoimien kokous.
Makedonia ei historiansa alkuvaiheessa sanottavasti osallistunut kreikkalaisen kulttuurin kehittämiseen. Makedonialaisten varhaishistoriaa leimasivat selkkaukset pohjoisessa ja idässä asuvien naapureiden, illyrialaisten ja traakialaisten, kanssa.
Makedonian nousu
Makedoniaa hallitsi 600-luvulta eaa. lähtien Argeadien kuningashuone. Makedonialaiset vakiinnuttivat 600-luvulla eaa. asemansa Ala-Makedonian tasangolla, ja perustivat sinne valtakunnan vanhan pääkaupungin Aigain. Sen arkeologinen kohde tunnetaan usein paikan nykyisellä nimellä Vergína. Argeadit katsoivat polveutuvansa Herakleesta ja olevansa peräisin Argoksesta.[1]
Persialaissotien aikaan 400-luvun eaa. alkupuolella Makedonia samoin kuin Traakia oli Persian miehittämänä, ja ne toimivat tukialueena Kserkseen hyökkäykselle eteläisempään Kreikkaan vuonna 480 eaa.[1] Kuningas Aleksanteri I kuitenkin tuki sodassa kreikkalaisia.
Persialaissotien jälkeen Makedonia kehittyi – lähes kreikkalaisten huomaamatta – tiiviisti jäsentyneeksi valtioksi ja kasvatti valtaansa alueellaan. Aleksanteri I laajensi valtakuntansa ensin Olympos- ja Pangaion-vuorille saakka. Hän toteutti armeija-, hallinto- ja rahauudistuksen lujittaen valtionsa rakennetta. Hän kykeni myös todistamaan oman kreikkalaisuutensa vetoamalla argoslaisiin sukujuuriin, mikä mahdollisti hänelle osallistumisen Olympian kisoihin. Tuolloin ei kuitenkaan vielä tunnustettu kaikkien makedonialaisten kreikkalaisuutta.[1][2][6]
Aleksanterin seuraaja Perdikkas II taktikoi 400-luvun eaa. jälkimmäisellä puoliskolla taitavasti peloponnesolaissodan rintamien välillä ja valloitti alueita Khalkidiken niemimaalta. Makedonian sotilasmahdin nousu alkoi kuningas Arkhelaoksen aikana 413–399 eaa. Hän miehitti vuoden 400 eaa. paikkeilla osan Thessaliasta. Arkhelaos siirsi valtakunnan pääkaupungin Aigaista Pellaan, vaikka Aigai säilyikin uskonnollisena keskuksena ja kuningassuvun hautapaikkana. Hän suosi kreikkalaista sivistystä ja kutsui hoviinsa paljon taiteilijoita, nimekkäimpänä tragediakirjailija Euripideen.[1][2]
Makedonia joutui katastrofin partaalle, kun kuningas Perdikkas III, joka oli vuonna 360 eaa. voittanut Ateenan, kaatui seuraavana vuonna taistelussa, jota kävi 4 000 sotilaan voimin illyrialaisia ja paionialaisia vastaan. Hänen poikansa oli tuolloin vasta lapsi. Illyrialaiset käyttivät tilaisuutta hyväkseen ja hyökkäsivät Makedoniaan. Kaatuneen kuninkaan veli ja sijaishallitsija Filippos II huudettiin kuninkaaksi vuonna 359 eaa.
Filippos II oli sekä ylivertainen valtiomies että loistava sotapäällikkö. Veljensä kuoltua hän hallitsi maata nuoren veljenpoikansa sijaishallitsijana. Hän kasvatti Makedoniasta muutamassa vuodessa Kreikan johtavan sotilas- ja poliittisen mahdin sekä valloitussodilla että taitavalla diplomatialla.[1] Hän tavoitteli kreikkalaisten ja makedonialaisten välille poliittista ja kulttuuriliittoa, jota halusi itse johtaa.
Filippoksen valloitukset Pohjois-Kreikassa
Valtaistuimelle noustuaan Filippos päätti alistaa Kreikan kaupunkivaltiot Makedonian valtaan. Ensin hän karkotti maasta illyrialaiset ja paionialaiset, ja seuraavina vuosina hän valloitti suuren osan Traakiaa ja Pangaionvuoria. Filippoin alue vallattiin vuonna 356 eaa. Vuodesta 354 eaa. lähtien hän valtasi yhä uusia alueita, kunnes saapui vuonna 351 eaa. Bosporille. Vuosina 348–342 eaa. Filippos valloitti Khalkidiken, Thessalian ja Traakian ja liitti ne valtakuntaansa. Filippos sai Makedonialle johtoaseman myös Delfoinamfiktyoniliitossa, jonka kautta hän pääsi vaikuttamaan koko Kreikan asioihin.[1]
Filippos teetti Makedonialle sotalaivaston ja uudisti sodankäyntiä. Hän pestasi palkkasotureita ja ammattiupseereja, valitsi kyvykkäitä sotapäälliköitä, palkkasi omia sotainsinöörejä, jotka rakensivat muurinmurtajia ja heittokoneita. Filippoksen sotilaallisen menestyksen varsinainen syy oli kuitenkin se, että kreikkalaisten kaupunkivaltioiden väliset jatkuvat sodat ja sisäiset kiistat olivat heikentäneet kreikkalaisia. Varsinkin ateenalaiset olivat huolissaan Kreikan kaupunkien itsenäisyyden säilymisestä. Ateenalainen puhuja Demosthenes varoitti Filippoksen-vastaisissa puheissaan ”makedonialaisesta barbaarista”.
Filippos ja Aleksanteri lyövät Kreikan
Filippos II:n kultainen larnaks tämän haudasta Aigaista eli Vergínasta.
Filippoksen eteneminen johti vuonna 340 eaa. avoimeen sotaan, jonka ateenalaiset ratkaisivat aluksi edukseen laivastonsa ylivoiman avulla. Khaironeian taistelussa elokuussa 338 eaa. Filippoksen ja hänen poikansa Aleksanterin johtamat makedonialaiset falangit kuitenkin ottivat murskavoiton Ateenan ja Theban johtaman kreikkalaiskaupunkien helleenisen liiton joukoista. Filippos kutsui itseään Kreikan yhdistäjäksi ja saneli kohtuulliset rauhanehdot, jotka soivat kreikkalaisille itsenäisyyden illuusion: Ateena, Theba ja suurin osa muista kaupungeista liittyivät Korintin liittoon ja yhteisrauhaan.
Filippos oli nyt koko Kreikan kiistaton hallitsija, ja maa oli yhdistetty ensimmäisen kerran historiansa aikana. Filippos halusi kuitenkin ulottaa valtansa paljon laajemmalle, ja suunnitteli Persian kukistamista. Vuonna 337 eaa. suuri makedonialaisten ja kreikkalaisten armeija ylitti HellespontoksenVähän-Aasian puolelle. Filippos kuitenkin murhattiin sotavalmistelujen aikana tyttärensä häissä vuonna 336 eaa.[1]
Makedonia maailmanvaltana Aleksanteri Suuren aikana
Makedonian valtakunta laajimmillaan Aleksanteri suuren aikana.
Filippoksen kuoltua kuninkaaksi nousi tämän poika Aleksanteri Suuri, joka toimi kuninkaana 336–323 eaa. Hän teki Makedoniasta maailmanvallan, jossa vallitsi hellenistinen kulttuuri.[1]
Aleksanteri varmisti ensin valtansa Kreikassa varmistamalla armeijansa ja liittolaistensa tuen. Theban kapinoidessa hän kukisti kapinan julmasti ja tuhosi kaupungin. Makedonian johtoon, käskynhaltijaksi poissaolonsa ajaksi, Aleksanteri asetti Antipatroksen.[1]
Tämän jälkeen Aleksanteri lähti vuonna 334 eaa. suurelle, useita vuosia kestäneelle sotaretkelle itään. Hänen armeijansa koostui makedonialaisista, kreikkalaisista ja palkkasotureista, ja siihen kuului noin 35 000 miestä. Hän valloitti lyhyessä ajassa Vähän-Aasian, Foinikian, Egyptin, Mesopotamian ja suuren osan Persian valtakunnan alueista. Persialaiset Aleksanteri voitti ensin Granikosjoen taistelussa heti sotaretken alkuvuonna. Tämän jälkeen hän vapautti rannikon kreikkalaiskaupungit. Dareios III:n johtamat persialaiset voitettiin toisen kerran Issoksen taistelussa vuonna 333 eaa.[1]
Tämän jälkeen Aleksanteri valtasi Syyrian ja Egyptin. Egyptissä Aleksanteri kävi Ammonin oraakkelin oraakkelin luona, joka vahvisti hänen jumalallinen syntyperänsä. Hän myös perusti Aleksandrian kaupungin, joka oli tunnetuin mutta yksi useista samannimisistä sotaretken aikana perustetuista kaupungeista. Lopullisesti persialaiset voitettiin Gaugamelan taistelussa vuonna 331 eaa. Tämän jälkeen armeija valtasi Babylonin, Susan, Persepoliin ja Ekbatanan.[1]
Lopulta seikkailunhaluiseksi muuttunut sotaretki ulottui BaktriaanKiinan rajalle saakka. Vuonna 330 eaa. Aleksanteri otti sotaretkellään vaimokseen baktrialaisen Roksanen, ja pyrki sulattamaan valloittamiensa alueiden kansoja monin tavoin yhteen. Kaukaisimmillaan armeija eteni IntiaanIndus-joen laaksoon, missä miehistö lopulta kieltäytyi jatkamasta pidemmälle. Aleksanteri kuoli Babylonissa vuonna 323 eaa. ilman selvää seuraajaa.[1]
Aleksanterin kuoltua hänen vahvimmat sotapäällikkönsä eli niin kutsutut diadokit jakoivat vallan keskenään. He hallitsivat rikkaimpia satraappikuntia, johtivat vahvimpia sotajoukkoja ja aloittivat diadokkisodiksi kutsutun pitkäkestoisen taistelun valtakunnan johtajuudesta. Ne makedonialaiset, jotka halusivat säilyttää vallan Argeadien hallitsijasuvulla, valitsivat vuonna 323 eaa. kuninkaaksi Aleksanteri Suuren vajaamielisen velipuolen Filippos III Arrhidaioksen. Valtaa tavoitteli myös vasta isänsä kuoleman jälkeen syntynyt Aleksanteri Suuren ja Roksanen poika Aleksanteri IV Aigos. Samalla Aleksanteri Suuren äiti Olympias yritti saada valtaa.
Todellinen valta oli aluksi Aleksanterin käskynhaltijaksi määräämällä Antipatroksella, joka määräsi seuraajakseen uskollisen sotapäällikkönsä Polyperkhonin. Antipatroksen kuoltua vuonna 319 eaa. hänen poikansa Kassandros nousi Polyperkhonia vastaan. Hän onnistui karkottamaan Polyperkhonin ja saamaan puolelleen Filippos III:n ja tämän puolison Eurydikeen kannatuksen. Polyperkhon kuitenkin liittoutui Olympiaan kanssa. He syrjäyttivät kuningasparin yhteisvoimin vuonna 317 eaa. ja hallitsivat alaikäisen Aleksanteri IV:n sijaishallitsijoina.
Kassandroksen nousu ja tuho
Kassandros puolestaan lähti armeijan kanssa liikkeelle, valloitti Makedonian, mestautti vuonna 316 eaa. Olympiaan ja karkotti Polyperkhonin. Hän murhautti pienen Aleksanteri IV:n ja tämän äidin Roksanen noin 310–309 eaa. Näin sammui Argeadien suvun miespuolinen linja.
Aleksanterin seuraajista Kassandros hallitsi nyt Makedoniaa ja Kreikkaa, Antigonos Monofthalmos (”Silmäpuoli”) Vähää-Aasiaa, Lysimakhos Traakiaa, Ptolemaios Egyptiä ja Seleukos itäisiä satraappikuntia. Molossien hallitsema Epeiros oli Makedonian kanssa liitossa sukusiteen myötä. Varmistaakseen vallan säilymisen omassa suvussaan Kassandros meni vuonna 316 eaa. naimisiin Aleksanteri Suuren sisarpuolen Thessaloniken kanssa. Kassandros liittoutui vuoroin eri diadokkien, esimerkiksi Lysimakhoksen ja Seleukoksen, kanssa ja vakiinnutti asemansa Makedonian hallitsijana. Hän perusti Thessaloniken ja Kassandreian kaupungit ja nimesi itsensä kuninkaaksi vuonna 305 eaa.
Antigonos ja hänen poikansa Demetrios I Poliorketes (”Kaupunkienpiirittäjä”) olivat viimeiset diadokit, jotka pitivät kiinni Aleksanteri Suuren suurvaltahaaveista. Vuonna 306 eaa. he ottivat muiden diadokkien tavoin kuninkaan tittelin. He herättivät henkiin panhelleenisen Korintin liiton ”kaikkien helleenien vapauttamiseksi”. Antigonos kaatui Ipsoksen taistelussa vuonna 301 eaa. ollessaan 81-vuotias. Taistelussa oli mukana kymmeniätuhansia sotilaita sekä Antigonoksen Korintin liiton puolella että Kassandroksen, Lysimakhoksen ja Seleukoksen liittouman puolella.
Vuoden 300 eaa. paikkeilla Kassandros joutui luovuttamaan Makedonian ja Kreikan Antigonoksen Vähästä-Aasiasta karkotetulle pojalle Demetrios I Poliorkeelle. Kassandroksen dynastia päättyi pian hänen kuolemansa vuonna 297 eaa. jälkeen. Kuningatar Thessalonike sekaantui Kassandroksen perimyskiistaan, ja Thessaloniken poika Antipatros II murhasi äitinsä, koska katsoi tämän sivuuttaneen hänet. Demetrios I Poliorketes syrjäytti Antipatroksen vuonna 294 eaa.
Antigonoksesta alkunsa saanut Antigonidien hallitsijasuku onnistui Antigonoksen pojan Demetrioksen johdolla viimein alistamaan valtaansa Makedonian ja koko muun Kreikan. Myöhemmissä taisteluissa Seleukos kuitenkin sai Demetrioksen vangituksi, ja tämä kuoli vuonna 283 eaa.
Demetrioksen poika Antigonos II Gonatas (”Polvistuja”) nousi valtaistuimelle isänsä seuraajana, mutta joutui puolustautumaan muita vallantavoittelijoita vastaan ja karkotettiin useaan kertaan Makedoniasta. Hän sai kiistattoman kuninkuuden vasta vuonna 255 eaa. Hänen kuollessaan 239 eaa. Makedonialla oli jälleen kiistaton ylivalta Kreikassa. Demetrios II (kuninkaana 239–229 eaa.) ja Antigonos III Doson (sijaishallitsijana tai kuninkaana 229–221 eaa.) alistivat valtaansa myös Spartan ja yhdistivät 224 eaa. lähes koko Kreikan alaisuuteensa helleeniseen liittoon.
Tässä vaiheessa alkoi kuitenkin konflikti laajenevan Rooman valtakunnan kanssa. Rooma halusi estää Makedonian vahvistumisen lännessä. Makedonian kuninkaaksi vuonna 221 eaa. noussut Filippos V solmi vuonna 215 eaa. Rooman-vastaisen liiton karthagolaisenHannibalin kanssa. Ensimmäisessä makedonialaissodassa vuosina 215–205 eaa. Filippos vielä jossain määrin menestyi, mutta toisessa makedonialaissodassa vuosina 200–197 eaa. roomalaiset voittivat hänet, kun eräät Kreikan kaupungit olivat jääneet sodasta pois. Seuraavina vuosina Kreikan sisäiset levottomuudet ajoivat Filippoksen ahtaalle.
Filippos V:n poika Perseus oli Makedonian viimeinen kuningas. Hän ryhtyi uuteen, kolmantena makedonialaissotana tunnettuun sotaan Roomaa vastaan vuonna 171 eaa. Alkumenestyksestä huolimatta Perseuksen armeija kukistettiin Pydnan taistelussa vuonna 168 eaa. ja kuningas vangittiin taistelun jälkeen. Roomalaisia taistelussa johti Aemilius Paullus. Perseus vietiin Roomaan, missä häntä esiteltiin riemusaatossa.
Roomalaisella kaudella Makedonia jaettiin aluksi neljään osaan, tetrarkiaan, vuosi liittämisen jälkeen eli 167 eaa. Ensimmäinen osa käsitti Strymon-joen itäpuolisen alueen ja sen pääkaupunkina toimi Amfipolis (Amphipolis). Toisen osa käsitti Strymon- ja Aksios-jokien välisen alueen ja sen pääkaupunki oli Thessalonike (Thessalonica). Kolmas osa käsitti Aksios- ja Peneios-jokien välisen alueen ja sen pääkaupunki oli Pella. Neljäs osa käsitti suuren osan Ylä-Makedoniaa ja sen pääkaupunki oli Herakleia Lynkestis (Heraclea Lyncestis).[7]
Neljännen makedonialaissodan päätyttyä roomalaisten voittoon vuonna 148 eaa. Makedonia liitettiin lopulta Roomaan. Se oli aluksi osa Macedonia et Achaean provinssia ja myöhemmin oma Macedonian provinssinsa. Tetrarkiajaosta luovuttiin. Provinssin pääkaupunkina toimi Thessalonike. Myöhemmin Rooman tetrarkian aikana 200-luvun lopulta jaa. lähtien Thessalonike toimi yhtenä koko valtakunnan hallintokeskuksista.
↑ abcdefghijklmnopqrsCastrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: ”Aleksanteri Suuri, Makedonia”, Antiikin käsikirja, s. 28, 322. Helsinki: Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4
↑ abcdefghiSmith, William: ”Macedonia”, Dictionary of Greek and Roman Geography. Boston: Little, Brown and Company, 1854. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
↑ abHansen, Mogens Herman & Nielsen, Thomas Heine: An Inventory of Archaic and Classical Poleis, s. 794–809. (An Investigation Conducted by The Copenhagen Polis Centre for the Danish National Research Foundation) Oxford: Oxford University Press, 2004. ISBN 0-19-814099-1
↑Runnels, Curtis Neil & Murray, Priscilla: Greece Before History: An Archaeological Companion and Guide, s. 14–15. Stanford University Press, 2001. ISBN 080474050XTeoksen verkkoversio.
.svg)
.jpg)
