Länsi-Afrikka on melko tasaista aluetta. Se koostuu pääasiassa kolmesta ylängöstä, jotka ovat 180–1200 metrin korkeudella merenpinnasta. Korkeimmat vuoret ovat tulivuoria, joista korkein on Kamerunvuori (4 100 m). Rannikko on alankoa. Etelärannikkoviiva on melko suora, mutta länsirannikolla on poukamia. Pisin joki on Niger ja suurin järvi Tšadjärvi.[2]
Ilmasto
Länsi-Afrikan ilmasto on kuuma. Vuodessa on sadekausi ja kuiva kausi. Alueen pohjoisosissa sataa hyvin vähän, mutta etelässä on aina kosteaa. Talvella vallitsevat tuulet ovat koillisesta, kesällä lounaasta.[3]
Kasvillisuus ja eliöstö
Kasvillisuusvyöhykkeitä on neljä: aavikko (Sahara), puoliaavikko (Sahel), trooppinen savanni ja trooppinen metsä. Jokaisella vyöhykkeellä on omanlaisensa eliöstö.[4]
Länsi-Afrikan varhaisin tunnettu kulttuuri oli Nigerian Nok-kulttuuri (n. 500 eaa. – 200 jaa.). Ensimmäisen vuosituhannen loppuun mennessä alueella oli jo useita valtioita, joista suurimmaksi ruohostovyöhykkeellä kasvoivat Ghana, Mali, Songhai ja Kanem-Bornu. Niiden vauraus perustui lähinnä kullan ja suolan kauppaan, jota käytiin karavaaneilla Saharan poikki. Metsävyöhykkeellä suurimpia valtakuntia olivat jorubojen kuningaskunta ja Beninin kuningaskunta.[7]
1500-luvulta alkaen lisääntyi Atlantin orjakauppa. Koko Länsi-Afrikka Liberiaa lukuun ottamatta joutui vuoteen 1914 mennessä eurooppalaisten siirtomaiksi. Eurooppalaiset vetivät alueelle valtionrajat, jotka eivät mukailleet kansojen asuinalueiden rajoja. Siirtomaat vapautuivat 1970-lukuun mennessä.[7]
Turvallisuuspolitiikka
Länsi-Afrikan turvallisuustasapaino on muuttumassa Sahelin kriisin kehittymisen myötä ja Sahelin tultua terrorismin keskukseksi.[8] Huoli Isisin ja al-Qaidan taistelijoiden väkivallan leviämisestä Sahelin alueelta käsin etelään on kasvanut. Esimerkiksi Beninin turvallisuusjoukot olivat kohdanneet syksyyn 2022 mennessä yli 12 militanttien hyökkäystä edellisestä vuodesta alkaen.[9]
Marraskuun 2022 lopulla seitsemän Länsi-Afrikan maata (Benin, Burkina Faso, Norsunluurannikko, Ghana, Togo, Mali ja Niger) kokoontuivat Accrassa lisätäkseen turvallisuus- ja tiedusteluyhteistyötään taistelussa jihadistisen väkivallan leviämistä vastaan Sahelin alueelta Guineanlahden rannikolle.[10] Maiden johtajat sopivat alueellisten joukkojen perustamisesta, jotka tulevat puuttumaan jihadismiin ja vallankaappauksiin.[11]
Kansalliset armeijat ovat olleet voimattomia vastustamaan rajojen yli toimivia jihadistijoukkoja, vaikka ne ovat tehneet yhteistyötä ulkopuolisten toimijoiden, kuten YK:n, Ranskan ja Venäjän kanssa. ECOWASin puheenjohtaja Omar Alieu Touray sanoi, että tämä päätös "muuttaa turvallisuusarkkitehtuurimme".[11]
