Lemuria

Lemurian kuvitteellinen sijainti.

Lemuria on kuvitteellinen kadonnut manner, jonka kerrotaan sijainneen Intian valtamerellä. Lemurian keksi eläintieteilijä Philip Sclater vuonna 1864 mahdolliseksi selitykseksi sille, että puoliapinoihin kuuluvia rengashäntämakeja (lemureja) on sekä Madagaskarilla että Intiassa, mutta ei esimerkiksi Afrikassa. Hän ehdotti, että välissä oli joskus ollut manner, jonka hän nimesi Lemuriaksi. Ajatus ei ollut kuitenkaan uusi. Jo pari vuosikymmentä aiemmin oli ranskalainen luonnontieteilijä Étienne Geoffroy Saint-Hilaire ehdottanut eteläisen mantereen muinoin yhdistäneen Intian ja Madagaskarin. Hän ei kuitenkaan nimennyt tätä kadonnutta mannerta millään tavoin.^[1] Uponneet mantereet ja maayhteydet olivat 1800-luvun loppupuolella suosittu selitys luonnontieteilijöiden keskuudessa, kun he pyrkivät ymmärtämään miksi kaukaisten maa-alueiden kivikoostumus ja monet eläinlajit muistuttivat suuresti toisiaan huolimatta välissä olleista valtavista vesialueista. Lemuria-ajatus jäi pois tieteellisestä keskustelusta, kun teoria mannerlaattojen liikkeestä tuli esille.

Madagaskarin yhteys Kaakkois-Aasiaan ei kuitenkaan rajoitu vain eläinkuntaan, sillä Madagaskarin kieli malagassi kuuluu austronesialaisiin kieliin. Malagassia eniten muistuttavana kaakkoisaasialaisena kielenä pidetään ma’anyan-kieltä Kalimantanin alueella, mutta tuon kielialueen asukkailla ei tunnetun historian aikana ole ollut valmiuksia niin pitkiin merimatkoihin.^[2]

Jotkut 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun okkultistit, kuten teosofisen liikkeen perustaja Helena Petrovna Blavatsky käyttivät nimitystä ’Lemuria’ mantereesta tai saariketjusta, joka olisi sijainnut osittain Sclaterin kuvitteleman Lemurian paikalla. Blavatsky väitti saaneensa Lemuriaa koskevat tietonsa jo ennen Atlantista peräisin olevasta Dzyanin kirjasta, joka käsittelee ihmiskunnan syntyä ja muinaisia tapahtumia. Myöhemmin väitetty kirja oli kulkeutunut Tiibetiin. Blavatskyn mukaan Lemurian asukkaat olivat kolmas seitsemästä alkurodusta; kooltaan he olivat pitkiä, väriltään mustia ja heillä oli telepaattisia kykyjä. Lisääntyminen tapahtui lintujen tapaan munimalla. Lopulta Lemuria tuhoutui vajottuaan vulkaanisen toiminnan seurauksena valtameren syvyyksiin. Lemurian asukkaat pakenivat mantereeltaan ja panivat Blavatskyn mukaan alulle Atlantiksen neljännen alkurodun.

Vuonna 1894 amerikkalainen Frederick S. Oliver viimeisteli Lemuriasta ja Atlantiksesta kertovan kirjansa A Dweller on Two Planets, joka julkaistiin tosin vasta vuonna 1905. Kirja oli kirjoitettu automaattikirjoituksella^[3] ja siinä esitettiin, että jotkut Lemurian asukkaat pakenivat mantereensa luonnonmullistuksia ja tuhoa Kaliforniassa sijaitsevalle Mount Shasta -vuorelle, jonka alla olevassa tunneliverkostossa he vieläkin asuvat, näyttäytyen toisinaan pinnalla vaaleisiin kaapuihin pukeutuneina. On huomattava, että Blavatskyn alkuroduista nykyistä ihmiskuntaa seuraavan kuudennen alkurodun uskotaan nousevan nimenomaan tältä alueelta. Oliverin kirjaa ja sen väitteitä pidetäänkin edelleen yhtenä New Age -uskomusten tärkeänä lähteenä. Näissä uskomuksissa Lemurian esoteerinen nimi on toisinaan Shalmali.

Nykyään Lemuria on esillä lähinnä liskoihmisiin liittyvissä New Age -vaikutteisissa salaliittoteorioissa ja niistä vaikutteita ottavassa fantasiakirjallisuudessa.

Katso myös

• Mu
• Atlantis

Lähteet

1. Neild, Ted: Supercontinent: Ten Billion Years in the Life of Our Planet, s. 38. Harvard University Press, 2007. ISBN 978-0674026599.
2. Malagasy Dialects and the Peopling of Madagascar (PDF) arxiv.org. 15.2.2011. Viitattu 15.7.2016. (englanniksi)
3. The Origin of the Lemurian Legend siskiyous.edu. Arkistoitu 6.3.2004. Viitattu 15.7.2016. (englanniksi)