Asemalla pysähtyvät kaikki Kuopion ja Iisalmen väliset kaukojunat. Asemalla tapahtuu päivän aikana yksi matkustajajunien kohtaus, jossa toinen juna käyttää raidetta yksi ja toinen raidetta kaksi. Muutoin kaikki junat käyttävät raidetta yksi.[4] Lapinlahdella on tavaraliikennettä puutavaran lastaamisen muodossa.
Lapinlahden rautatieasema on tunnettu Juhani Ahon romaanista Rautatie. Se tosin ilmestyi jo vuosia ennen kuin rata ulottui Lapinlahdelle, vuonna 1884.[3] Taiteilija Eino Koistinen on tehnyt asemarakennuksen vieressä sijaitsevan Matti ja Liisa -patsaan muistuttamaan Rautatien päähenkilöiden, Matin ja Liisan, matkasta Lapinlahdelle rautatietä katsomaan.[5]
Lapinlahti avattiin liikenteelle 1. heinäkuuta 1902, kun Kuopio–Iisalmi-rata valmistui. Asemarakennus valmistui samana vuonna, ja se rakennettiin Bruno Granholmin V luokan asemarakennuksen tyyppipiirustusten mukaan. Vuonna 1903 rakennettiin kaksoisvahtitupa, talousrakennukset ja maakellari. Asemarakennusta laajennettiin vuonna 1927[3][6] rakentamalla uusi odotushuone ja suurentamalla asemapäällikön asuntoa. 1970-luvun lopulla rakennus viemäröitiin.[5]
Asemalta rakennettiin etelään soraraide, joka purettiin 1999.[3][7] Vuonna 2000 Lapinlahden kunta hankki asema-alueen omistukseensa.[5][6]
Lähteet
↑Rautatieasemien matkustajamäärät (.xlsx) (Tiedot ovat laskentataulukossa. Luku on asemalta nousevien ja poistuvien summa.) tietopyynto.fi. Viitattu 10.12.2022.