Kullero eli niittykullero (Trollius europaeus) on näyttävä, Euraasiassa kasvava keltakukkainen leinikkikasvi. Suomessa laji on yleinen. Kullero on Lapin maakuntakukka.[1]
Pohjois-Suomessa kulleroa on kukkimisajankohtansa takia kutsuttu myös kansanomaisin nimin juhannuskukka ja juhannuspumpula.[2]
Kulleron siemenet kypsyvät otakärkisissä tuppiloissa.KukintoKullero kuvattuna Otto Wilhelm Thomén teoksessa Flora von Deutschland, Österreich und der Schweiz (1885)
Monivuotinen kullero kasvattaa pystyn, 30–60 cm pitkän, kaljun varren. Varsi on useimmiten haaraton. Juurakko on pysty. Aluslehdet ovat pitkäruotisia ja vanhat ruodit säilyvät säikeinä varren tyvellä. Aluslehtien lapa on 7–15 cm leveä, hieman pituuttaan leveämpi ja tavallisesti viisijakoinen tai -osainen. Lavan tyveen saakka ulottuvat liuskat ovat 3–6-hampaisia. Varsilehdet ovat aluslehtiä lyhyempiruotisia ja lehden lapa vähempi- ja kapeampiliuskainen. Ylimmät varsilehdet ovat ruodittomia. Kulleron kukat ovat yksittäin tai kukinto on kaksi- tai kolmikukkainen viuhko. Keltainen kukka on iso, litteähkö "pallo", joka on halkaisijaltaan 2–5 cm. Pallomaisuutta lisäävät varsinaisia terälehtiä ympäröivät terälehtimäiset verholehdet. Niitä on noin kymmenen kappaletta ja ne ovat heleänkeltaisia, 1,5–2,5 cm pitkiä, kuperia ja noin heteiden pituisia. Myös terälehtiä on kymmenkunta, ja ne ovat litteitä, kapeita mesilehtiä. Etelä-Suomessa kullerot aloittavat kukintansa toukokuussa, Lapissakin viimeistään juhannuksena tai heinäkuun alussa. Hedelmä on 7–10 mm pitkä tuppilo, joita on runsaasti. Tuppilon ota on yli 1 mm:n pituinen. Monien leinikkikasvien tapaan myös kullero on myrkyllinen.[3][4]
Kulleron kukka aukeaa vasta lakastumisen alkaessa. Koska kukka vaatii ristipölytyksen, pölyttävien hyönteisten on osattava tunkeutua sulkeutuneeseen kukkaan. Kulleron pölyttämiseen ovat erikoistuneet juurikärpästen heimoon (Anthomyiidae) kuuluvat pienet, neljän millimetrin mittaiset kullerokärpäset (Chiastocheta). Kullerokärpäset paitsi imevät kulleron mettä, myös parittelevat kulleron kukassa ja munivat siihen. Toukat syövät osan kulleron kukan tuottamista siemenistä.[5]
Levinneisyys
Kulleroa tavataan Euroopassa laajalla alueella Alpeilta läpi Itä-Euroopan aina Uralille saakka. Pohjois-eteläsuunnassa lajia tavataan Keski-Italiasta ja BalkaniltaFennoskandian pohjoisosiin. Lisäksi sitä kasvaa muun muassa Skotlannissa ja Pyreneiden vuoristossa. Levinneisyysalue jatkuu Aasian puolella Keski-Siperiaan saakka. Kulleroa tavataan paikoitellen myös Kiinassa.[4]
Kullero kasvaa lehdoissa, lehto- ja lettokorvissa, kosteilla niityillä, tulvapensaikoissa, tunturien rinneniityillä ja tunturikoivikoissa. Lajia tavataan myös puutarha- ja viljelykarkulaisena asutuksen läheisyydessä.[3] Keski- ja Etelä-Euroopassa se on vuoristojen kasvi.[7]Alpeilla sitä tavataan yli 3000 metrin korkeuteen asti.lähde?
Etelä- ja Keski-Suomessa kullero on monin paikoin taantunut tai kokonaan hävinnyt. Tärkein syy tähän on perinteisten niittyjen ja hakamaiden umpeenkasvu maatalouden rakennemuutosten myötä. Paikoitellen kauniskukkainen laji kärsii myös keruusta.[7][8]
Käyttö ja kulttuuriset viittaukset
Kulleroa on käytetty jo pitkään puutarhojen koristekasvina ja leikkokukkana.[4]
Kirjallisuudessa kullero esiintyy muun muassa Aaro Hellaakosken runokokoelmaan Jääpeili (1928) sisältyvässä tunnetussa runossa Keväinen junamatka.[9]
Lähteet
Kuopion katoava kasvimaailma. Toim. Renvall, Pertti & Fagerstén, Reino & Knuutinen, Jorma & Vainio, Outi. Kuopion luonnontieteellisen museon julkaisuja 6. Kuopion luonnontieteellinen museo, Lievestuore 2002.
Oulun kasvit. Piimäperältä Pilpasuolle. Toim. Kalleinen, Lassi & Ulvinen, Tauno & Vilpa, Erkki & Väre, Henry. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Norrlinia 11 / Oulun kaupunki, Oulun seudun ympäristövirasto, julkaisu 2/2005. Yliopistopaino, Helsinki 2005.
Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
Teräs, Ilkka: Kullero. Teoksessa Luonnossa: Kasvit II. Toim. Piirainen, Mikko. WSOY, Porvoo 2008, s. 194–195.
Uusitalo, Anna: Kylien kaunokit, soiden sarat. Keski-Suomen uhanalaiset kasvit. Keski-Suomen ympäristökeskus, Jyväskylä 2007.
