Kosovo 0–0 HaitiMitrovica, 5. maaliskuuta 2014
Kosovo 2–0 Päiväntasaajan GuineaPristina, 10. lokakuuta 2015 Kosovo 2–0 FärsaaretFrankfurt, 3. kesäkuuta 2016
Kosovo 0–6 KroatiaShkodër, 6. lokakuuta 2016
Kosovon jalkapallomaajoukkue on Kosovon jalkapalloliiton hallinnoima joukkue, joka edustaa Kosovoa kansainvälisessä jalkapalloilussa. Kotiottelunsa se pelaa Mitrovican Stadiumi Olimpik Adem Jashari -stadionilla.
Kosovon jalkapalloliitto on Kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan ja Euroopan jalkapalloliiton Uefan jäsen. Maa anoi Fifan jäsenyyttä muun muassa heti itsenäistymisensä jälkeen vuonna 2008, ja jäsenyys myönnettiin vuonna 2015. Tammikuussa 2014 Fifa antoi jäsenilleen luvan pelata virallisia maaotteluita Kosovoa vastaan, kuitenkin niin, ettei näkyvissä ole kansallisia symboleja, kuten lippuja tai kansallislauluja. Entisen Jugoslavian alueen maajoukkueita maa ei myöskään saanut kohdata.[2] Ensimmäisen virallisen maaottelunsa Kosovo pelasi maaliskuussa 2014.[3]
Kosovon jalkapallomaajoukkue muodostettiin 1990-luvun alussa Jugoslavian hajoamisprosessin jälkimainingeissa ja se pelasi vuodesta 1993 lähtien epävirallisia ystävyysotteluita. Ensimmäisessä epävirallisessa maaottelussaan Kosovo kohtasi Albanian helmikuussa 1993. Joukkue ehti pelaamaan epävirallisen maaottelun myös muun muassa Saamen jalkapallomaajoukkuetta vastaan vuonna 2005. Ensimmäisen Fifan hyväksymän virallisen maaottelun Kosovo pelasi maaliskuussa 2014 Haitia vastaan.[3]
Useat kosovolaiset huippupelaajat ovat edustaneet maajoukkuetasolla Albaniaa, sekä myös useita muita maajoukkueita. Suomen jalkapallomaajoukkueessa pelanneita kosovolaistaustaisia pelaajia ovat Shefki Kuqi, Njazi Kuqi, Perparim Hetemaj, Mehmet Hetemaj, Erfan Zeneli sekä Suomessa syntynyt Lum Rexhepi. Heistä Rexhepi ja Mehmet Hetemaj ovat edustaneet myös Kosovon maajoukkuetta ennen Kosovon Fifan jäsenyyttä.[4]