Kontortamänty voi olla 30–40 metriä korkea, mutta yleensä paljon pienempi, erityisesti subsp. contorta, kun taas subsp. murrayana voi kasvaa jopa 50 metriä korkeaksi. Puun kaarna on tummanharmaa ja muistuttaa paljon metsäkuusta. Kontortamännyn neulaset ovat pidemmät ja vihreämmät kuin Suomessa yleisellä metsämännyllä. Neulaset ovat parillisia ja usein kiertyneitä, pituudeltaan 3–7 cm. Kävyt ovat samaten 3–7 cm:n pituisia. Osa niistä on serotiinisia, eli ne avautuvat vasta, kun joutuvat korkeisiin lämpötiloihin (metsäpaloon). Subsp. murrayana vapauttaa siemenensä heti, kun ne ovat kypsiä.
Suomessa ensimmäiset kontortamännyt istutettiin vuonna 1910Mustilan Elimäkeen; silloiset istuttajat tunsivat puun nimellä murraynmänty. Suomessa puu menestyy aina Pohjois-Lapissa asti. Niitä on istutettu noin 10 000 hehtaarin alueelle lähinnä 1970-luvulla. Ruotsissa kontortamäntyä kasvaa 50 kertaa suuremmalla alueella, pääasiassa Sveanmaan luoteisosassa ja Norlannissa.[3]
Nuori kontortamänty kasvaa nopeammin kuin kotoinen metsämänty, kasvu kuitenkin hidastuu huomattavasti puun vanhetessa. Nopea kasvuvauhti mahdollistaa puun käytön puuteollisuuden raaka-aineena, se tuottaa myös 1,5 kertaa enemmän selluloosaa. Kontortamänty ei kuitenkaan ole Suomen luontainen puulaji, joten ympäristö voi olla rankka; mm. lumi ja myrskyt ovat olleet haittana puun kasvulle. Myöskään kontortamännyllä ei ole luontaista vastustuskykyä tietyille hyönteis- tai sienituholaisille. Toisaalta se on resistentti haapaa väli-isäntänään käyttävälle männynversoruosteelle, joka voi ajoittain pahoin vaurioittaa metsämännyn nuorten tainten versoja.
↑Farjon, A.: Pinus contortaIUCN Red List of Threatened Species. Version 2016.2. 2013. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 6.11.2016. (englanniksi)