Konformaatio

Etaanin pallotikkumalli. Kaikki animaation kiertokulmat ovat erilaisia konformaatioita ja niitä on ääretön määrä.

Kemiassa konformaatio tarkoittaa kaikkia molekyylin kolmiulotteisia muotoja, joita muodostuu molekyylin yksöissidosten kiertyessä ja joidenkin sidosten välisten sidoskulmien muuntuessa ilman että kummassakaan tapauksessa kemiallisia sidoksia rikkoutuu. Myös trigonaalisten pyramidien inversiot (kuten amiinien) ja niiden kaltaiset muutokset voidaan lukea konformaatioiksi. Sidosten rikkoutuessa ja muodostuessa jälleen samojen atomien välille, olisi konformaatiomuutoksen sijaan kyseessä konfiguraation muuntuminen toiseksi konfiguraatioksi.[1]

Konformaatio- ja konfiguraatiomuutosten kautta molekyylit voivat muuntua eri stereoisomeereiksi. Konformeerit ovat stereoisomeerejä. Konformeerejä ovat molekyylit, jotka konformaatiomuutoksen kautta saavuttavat paikallisen potentiaalienergiaminimin. Konformeerin energia kasvaa jos sen konformaatio muuttuu mittaamattoman pienen määrän eli infinitesimaalisesti. Tällöin molekyyli ei enää ole konformeeri.[1] Molekyylillä voi olla monia konformeerejä, eivätkä ne kaikki ole kaikkein pienienergisimpiä mahdollisista konformeereistä. Pienienergisimmän konformeerin voidaan sanoa olevan globaalissa energiaminimissä paikallisen minimin sijaan.[2]

Etaanin C-C-sidoksen kiertokulmien potentiaalienergiaerot pinkkinä käyränä, jonka huippuja kutsutaan energiavalleiksi. Energiaminimiä vastaa käyrän pohjan konformaatio A ja huipun maksimia B (esitetty Newman-projektioina). B omaa 12 kJ/mol (2.9 kcal/mol) suuremman energian kuin A.[3] A on minimissä eli se on rotameeri, jollainen taas B ei ole.[1] Etaani on valtaosan ajasta muodossa A sen energeettisen suotuisuuden takia.

Konformeria jaetaan alaluokkiin, kuten rotameereihin, joissa paikallinen energiaminimi saavutetaan vain yhden yksöissidoksen vapaalla kiertymisellä. Jos sidoskiertyminen ei ole vapaata vaikkapa steeristen esteiden takia, ovat nämä muuten samanlaiset molekyylit toistensa atropisomeerejä. Kiertyminen ei ole vapaata, jos siihen vaadittava energia on niin suuri (IUPAC ei ole määrittänyt kuinka suuri), ettei sitä käytännössä havaita.[1]

Konformeriatyypit

Konformeriamuotoja ovat muun muassa

  • rotameria – yhden yksöissidoksen pienen energian vaatiman kiertymisen aiheuttama konformeria. Esimerkki: butaani.[1]
    • atropisomeria – kuten edellä, mutta kiertyminen vaatii esimerkiksi steeristen esteiden takia niin suuren energian, että toistensa atropisomeerit voidaan erotella toisistaan.[1] Esimerkki: BINAP.[4]
  • rengaskonformaatiot – rengasrakenteiden molekyylien kuten syklohekseenin tuoli-kierrevene -konformeria.[2]
  • laskostuminen – sanaa käytetään tavasta, jolla proteiinit ovat muodostaneet sekundääri- ja tertiäärirakenteensa.[5]
  • akamptisomeria – 2018 löydetty tyyppi.[6][7] Tämä ei kuitenkaan ole IUPAC:n tunnistama termi.

Rotameria

Rotameeri muuntuu toiseksi rotameeriksi vain yhden yksöissidoksen kiertymisen kautta. Kierros vaatii vain pienen energian.[1] Esimerkki rotameriasta on butaani (CH3-CH2-CH2-CH3), jonka edeltävän kaavan tummennettujen hiilten välisen yksöissidoksen kiertyessä muodostuu kaksi eri rotameeriä (kuva alla).

Butaanin keskisidoksen kiertokulmien potentiaalienergiaerot pinkkinä käyränä. Lomittaiset A ja B ovat paikallisissa energiaminimeissä[3] ja ovat siten rotameerejä.[1] A on kaikkein pienienergisin konformaatio, joten se on globaali energiaminimi.[2] Konformaatioiden potentiaalienergiaerot suhteessa A:han ovat 16 kJ/mol (3.9 kcal/mol), 3.8 kJ/mol (0.9 kcal/mol) ja 19 kJ/mol (4.5 kcal/mol) kuten kuvassa.[3] C ja D ovat kohdakkaisia konformaatioita.

Rotamerian analyysi

Vasen: elektroniparin omaava σ-orbitaali (HOMO) menee päällekkäin tyhjän hajottavan σ*-orbitaalin (LUMO) kanssa. Oikea: HOMO ja LUMO yhtyvät (hyperkonjugoituvat) korkea- ja pienienergiseksi orbitaaliksi. Elektronipari (kaksoisnuoli) miehittää alemman orbitaalin saaden aiempaa pienemmän energian.

Sidosten kiertymisen suotuisuutta selitetään kahdella tavalla:

  1. steerinen hyljintä – ryhmien ollessa kohdakkain, voivat niiden elektronein täytetyt molekyyliorbitaalit hylkiä toisiaan erityisesti jos ryhmät ovat suuria.[2]
  2. vahventava hyperkonjugaatio – ryhmien ollessa lomittain, voi niissä oleva elektroniparilla täytetty sitova σ-orbitaali ja elektroneista tyhjä anti-sitova σ*-orbitaali mennä päällekkäin ja yhdistyä eli hyperkonjugoitua. Muodostuu yksi alkuperäistä hajottavaa orbitaalia korkeaenergisempi hajottava orbitaali ja sitovaa pienienergisempi sitova orbitaali. Sidoselektronipari siirtyy pienienergiselle orbitaalille, madaltaen konformaation potentiaalienergiaa lisäten siten tämän muotoisen konformaation suotuisuutta.[8]

Hyperkonjugaation sijaan saatetaan myös sanoa kohdakkaisella konformaatiolla olevan kierto- eli torsionaalista jännitytystä (engl. torsional strain), erityisesti käsiteltäessä pieniä vedyn kaltaisia atomeja. Tällä viitataan ilmiöön, jossa kohdakkaisuus on epäsuotuisaa, muttei välttämättä kerrota, mistä epäsuotuisuus johtuu. Etaanilla lomittaisen konformaation suotuisuus johtuu lähinnä siitä, että energiaa madaltava hyperkonjugaatio on tässä muodossa mahdollinen. Etaanilla tämä selittää siis kohdakkaisen konformaation epäsuotuisuuden eli "torsionaalisen jännityksen" koska suotuisa hyperkonjugaatio lakkaa vaikuttamasta kohdakkaisessa muodossa.[3]

Myös butaanissa hyperkonjugaatiota voidaan pitää merkittävimpänä tekijänä. Butaanin lomittaisessa konformaatiossa, joka on merkitty tämän osion alkukuvassa A:ksi, hyperkonjugaatio madaltaa konformaation energiaa hylkivien vaikutusten ollessa vähäisiä. B:ssä hyperkonjugaatio lisää suotuisuutta, mutta metyylit ovat lähellä toisiaan aiheuttaen vähäistä steeristä hyljintää. C:ssä hyperkonjugaatio ei pääse vaikuttamaan ja lähinnä tämä lisää C:n energiaa. D:ssä hyperkonjugaatio ei vaikuta ja metyylien toisilleen aiheuttama steerinen este lisää energiaa tästä vielä hieman.[3]

Butadieeni. s-cis (vas.) ja s-trans.

Myös konjugaatio vaikuttaa. Konjugoimattomassa etaanissa kierähdys energiavallin yli vaatii 12 kcal/mol.[2] Konjugoituneen sigma- eli s-cis-butadieenin yksöissidoksen kierto s-trans-muotoon vallin yli vaatii noin 30 kJ/mol,[9] sillä konjugaatio antaa näennäiselle yksöissidokselle hieman kaksoissidosluonnetta. Dimetyyliformamidin tätä konjugoituneemman amidisidoksen 180° kierto vaatii jo 85 kJ/mol. Vertailun vuoksi 2-buteenin kierto vaatii energiaa jo noin 260 kJ/mol koska tässä on varsinainen kaksoissidos, jonka kierto vaatii piisidoksen väliaikaista rikkomista.[2] 2-buteenissa kyse ei enää kuitenkaan ole konformeriasta, koska sidoksia rikkoutuu.[1]

Atropisomeria

Orto-bifenyyleihin kuuluvan 6,6'-dinitro-2,2'-difeenihapon atropisomeerit. Nämä ovat toistensa aksiaalisia isomeerejä.

Atropisomeereissä jonkin yksöissidoksen kiertyminen on osin estynyttä, koska sidoksen täydellinen kiertyminen vaatii niin paljon energiaa ettei kiertymistä havaita käytännössä. Toistensa atropismeerit eivät spontaanisti muunnu toisikseen ja ne voidaan teoriassa erottaa toisistaan erillisinä aineina. Atropisomeerit voivat ilmentää aksiaalista kiraalisuutta. Esimerkkejä atropisomeriasta ovat jotkin substituoidut orto-bifeenylit (kuva), 1,1,2,2-tetra-tert-butyylietaani,[1] BINAP, BINOL ja telentsipiini.[4]

Rengaskonformeria

Rengaskonformeriaa ilmentävät molekyylit, joissa on rengasrakenteita. Esimerkki tästä on sykloheksaani, jossa energiaminimin muodostavat tuoliksi- ja kierreveneeksi kutsutut konformaatiot.[2] Ne ovat siten toistensa konformeerejä.[1]

Sykloheksaanin eri energiamaksimeja ja minimejä vastaavat konformaatiot: tuoli (A1/2), kierrevene (B1/2), vene (C) ja puolituoli (D1/2). A1 voi huoneenlämmössä läpikäydä helposti rengaskäännöksen muuntuen A2:ksi muiden kuvan muotojen kautta järjestyksessä A1→D1→ jne. tai päinvastoin.[2] Vene ei ole välttämätön välimuoto rengaskäännöksessä.[10] Pinkki käyrä on konformaatioiden potentiaalienergiaeroja suhteessa tuoliin. Erot ovat 43 kJ/mol (10.3 kcal/mol), 25 kJ/mol (6 kcal/mol) ja 21 kJ/mol (5 kcal/mol) kuten kuvassa. A1/2 ja B1/2 muodostavat paikalliset minimit ja ovat siksi konformeerejä.[2]

Rengasjännitys

Tetaedrinen metaani. Kulmat ovat noin 109.5°.

Orgaanisissa rengasrakenteissa näiden pyrkimys päästä eri konformaatioihin esimerkiksi hiilirungoltaan täysin tasomaisten rakenteiden sijaan selittyy ensisijaisesti sillä, että renkaiden hiilet pyrkivät muodostamaan ympärilleen sidokset tetraedrimuotoisesti neljään eri atomiin. Hiilissä sidosten orbitaalit ovat sp3-hybridisoituneet ihannetilanteessa noin 109.5° (tarkempi arvo noin 109.4712°) kulmiin suhteessa muihin sidoksiin. Kulmat muodostavat tetraedrin. Täysin tasomaisissa molekyyleissä kulmat eivät ole 109.5°, joten niillä on konformaation potentiaalienergiaa lisäävää rengasjännitystä. Muissa kuin tasomaisissa komformaatioissa kulmat ovat lähempänä 109.5° ihannekulmaa.[2]

Esimerkiksi tasomaisen sykloheksaanin hiilten välisten sidosten kulmat olisivat 120° (katso säännöllinen kuusikulmio) aiheuttaen rengasjännitystä. Tämä on niin suurta ettei tasomuotoa ole olemassa. Tuolisykloheksaanin sidoskulmat ovat teoriassa ihanteelliset (109.5°), eikä rengasjännitystä siten ole. Tuolin sanotaan usein olevan rengasjännityksetön. Tämä ei ole totta lähinnä siksi, koska aksiaalisiin (katso Aksiaalisuus ja ekvatoriaalisuus) vetyihin vaikuttavat hylkivästi toiset saman puolen aksiaaliset vedyt. Siksi rengas pyrkii vähentämään tätä vuorovaikutusta litistymällä hieman, jolloin aksiaaliset vedyt taipuvat ekvatoriaalisemmiksi. Tuolin hiilten kulmat siksi ovat rengasjännityksen ja steerisen vaikutuksen välisenä kompromissina oikeasti noin 111.5°. Tähän hiili-hiili kulmaan vaikuttavat hieman myös hiilen sitomat vedyt. Kulmat ovat myös erilaiset hiilten ja vetyjen, sekä vetyjen ja vetyjen välillä, koska nämä eivät ole identtisiä ja vievät toisiltaan steerisesti eri verran tilaa.[10]

Renkaiden hyperkonjugaatio ja muut vaikutukset

Veneen vedyt tulevat hylkivästi lähelle toisiaan.

Hiilten väliset kulmat ovat lähes 109.5° myös venesykloheksaanissa. Siksi veneen voisi olettaa olevan energiallisesti suotuisa. Vedyt ovat kuitenkin veneessä kohdakkain, jolloin niiden σ- ja σ*-orbitaalit eivät voi kunnolla hyperkonjugoitua (katso Rotamerian analyysi). Tämä tekee veneestä epäsuotuisan. Lisäksi veneen päiden aksiaaliset vedyt tulevat lähelle toisiaan (kuva) aiheuttaen steerisen esteen, mutta tämä vaikutus on hyperkonjugaation osittaiseen puutteeseen verrattuna pieni. Kierrevenemuodossa vaikutukset ovat samankaltaiset kuin veneessä, mutta kiertynyt rakenne vähentää edeltäviä vaikutuksia; kiertymisen takia erityisesti hyperkonjugaatio pääsee vaikuttamaan potentiaalienergiaa madaltaen.[10]

Hyperkonjugaation merkitys näkyy hyvin syklopentaanissa. Sen tasomuodossa, jota ei oikeasti ole olemassa, hiilten kulmat olisivat 108° (katso säännöllinen viisikulmio) – lähes ihanteelliset. Tasossa vedyt kuitenkin ovat kohdakkain, jolloin rakennetta vakauttavaa hyperkonjugaatiota ei ole. Siksi syklopentaanin kaikkein suotuisin konformeeri on taipunut kirjekuorikonformaatio, jossa hyperkonjugaatio vaikuttaa. Kompromissina kirjekuoressa kaikki rakenteen hiilikulmat kuitenkin pienenevät ja rengasjännitys kasvaa – kirjekuoren kulmat ovat 102–106°.[10]

Renkaiden substituointi

Substituoituun hiilivetyrenkaaseen on liittynyt vetyjen tilalle substituentteja eli muita atomeita tai atomiryhmiä. Ryhmä olla vaikka hydroksyyli (katso sykloheksanoli). Monosubstituoidussa renkaassa ryhmiä on yksi, disubstituoidussa kaksi jne.

Substituenttivertailu[2]
Substi
-tuentti
Tasapai
-nova
-kio
, K
Aksiaalisen
ja ekvatoriaali
-sen energiaero,
kJ/mol
Ekvatoriaali
-muodon
yleisyys, %
H 1 0 50
OMe 2.7 2.5 73
Me 19 7.3 95
Et 20 7.5 95
i-Pr 42 9.3 98
t-Bu >3000 >20 >99.9
Ph 110 11.7 99

Substituoitu sykloheksaani pyrkii yleensä tuolikonformaatioon. Tästä se pyrkii rengaskäännöksen kautta tuoliksi, jossa mahdollisimman moni substituentti on ekvatoriaalisesti (katso Aksiaalisuus ja ekvatoriaalisuus). Substituentin koko vaikuttaa suotuisuuteen.[10] Esimerkiksi suuren tert-butyyliryhmän (t-Bu, taulukko) ollessa substituenttina, on se yli 3000 kertaa suuremmalla todennäköisyydellä ekvatoriaalisessa asemassa kuin aksiaalisessa. Ekvatoriaalisen konformaation energia on 20 kJ/mol pienempi kuin aksiaalisesti substituoidun. Metoksiryhmä (OMe) taas on pienempi, joten sen ollessa substituenttina, se on vain 2,7 kertaa todennäköisemmin ekvatoriaalisesti.[2]

Sykloheksaani voi olla disubstituoitu siten, että toinen substituentti on tuolissa aksiaalisesti ja toinen ekvatoriaalisesti. Jos nämä ovat identtisiä, ovat molemmat käännöksen tuolimuodot yhtä suotuisia. Jos toinen substituentti onkin suurempi, on se tuolimuoto suotuisampi, jossa isompi substituentti on ekvatoriaalisesti. Suotuisin konformeeri riippuu siis substituenttien koosta ja lukumäärästä edeltäviin sääntöihin pohjautuen.[10]

tert-Butyyliryhmä (tBu) on suurempi kuin hydroksyyli (OH). Siksi vasen muoto, jossa tBu on ekvatoriaalisesti, on suotuisampi.
Aksiaalinen etyylisykloheksaani. Aksiaaliset vedyt ovat steerisiä esteitä etyylille (Et).

Aksiaalisen substituoinnin epäsuotuisuus johtuu steerisestä esteestä, jonka muut aksiaaliset ryhmät aiheuttavat aksiaaliselle substituentille.[10] Konformaatioita tarkastellessa tulee kuitenkin muistaa, että jotkin substituentit rajoittavat muiden substituenttien kääntymistä. Esimerkiksi karbonyyli (=O), jollainen on vaikkapa sykloheksanonissa, saa aikaan karbonyylin hiileen ja kahteen sen viereiseen hiileen tasomaisen rakenteen. Tämä johtuu karbonyylihiilen pyrkimyksestä asettua sidosorbitaaleiltaan tasokolmion muotoon sp2 hybridisaation takia.[2]

Dekaliini, jonka trans-muodon rengaskäännös vaatii sidoksen rikkoutumisen (punainen).

Sykloheksaanin lisäksi muut renkaat kuten syklobutaani ja syklopentaani voivat läpikäydä omanlaisensa rengaskäännökset. Kaikki rengasrakenteet eivät tähän pysty. Esimerkiksi kaksirenkainen cis-dekaliinin voi läpikäydä rengaskäännöksen, mutta trans-muoto ei, koska toisen renkaan käännös vaatii tämän renkaan jonkin hiilten välisen sidoksen katkeamista.[10]

Rengaskonformaatioiden nimet

Rengaskonformaatioita on useita ja näille on omat nimensä. Kruunu, josta on esimerkki alla taulukossa, on eräs muoto, jota esiintyy yli kahdeksan hiilen renkailla, joissa hiiliä on parillinen määrä.[1]

Alla on joitain rengaskonformaatioiden esimerkkejä. Lista ei ole täydellinen, eikä listan renkaiden kaikkia mahdollisia konformaatioita ole esitetty. Osa renkaista on konformeerejä, osa ei ole.

Rengaskonformaatioita
C lkm. Kuva Konformaation
nimi, eng. nimi
Molekyylin
nimi
4 Taipunut, puckered Syklobutaani.
5 Kirjekuori, envelope[1] Syklopentaani.
Puolituoli, half-chair
6 Tuoli, chair[1] Sykloheksaani.
Vene, boat[1]
Kierrevene, twist-boat
Puolituoli, half-chair[1]
7 Tuoli, chair[11] Sykloheptaani.
Vene, boat[11]
8 Kruunu, crown[12] Syklo-oktaani.
Allas, tub[1]
Vene-vene[12]
Vene-tuoli[12]
Kierre tuoli-tuoli[12]
Kierre-vene-tuoli[12]

Termistö

Kiertokulma

Yksittäisille kierto- eli dihedraalikulmille voidaan antaa nimiä ja etuliitteitä esimerkiksi rotameerien nimeämiseksi. Kulmat nimetään tiettyjen substituenttien eli atomi/atomiryhmien välisten kulmien mukaan.[1] Esimerkiksi butaanissa substituentit ovat metyylit (-CH3).

Etaani. Kohdakkainen (vasen) ja lomittainen eli gauche.

Molekyyleissä kuten etaani, joissa ryhmät ovat samoja, kutsutaan muotoja kohdakkaiseksi (engl. eclipsed) ja lomittaiseksi eli gauche-muodoksi.[1]

IUPAC:n mukaan, kun kiertokulma kahden substituentin välillä on[1]

  • 0° ja ±90°, konformaatio on syn (s).
  • ±90° ja 180°, konformaatio on anti (a).
  • 30° and 150°, konformaatio on klinaali (c).
  • 0° ja ±30° tai ±150° ja 180°, konformaatio on periplanaari (p).

Edeltävät voidaan yhdistää eli kun kiertokulma on välillä[1]

  • 0° ja ±30°, konformaatio on synperiplanaari (sp) eli syn- tai cis-.
  • 30° ja 90° tai –30° ja –90°, konformaatio on synklinaali (sc) eli gauche.
  • 90° ja 150° tai –90° ja –150°, konformaatio on antiklinaali (ac).
  • ±150° ja 180°, konformaatio on antiperiplanaari (ap) eli anti- tai trans-.

Molekyyli käännetään kuvitteellisesti siten, että kiertyvä sidos kohtisuoraan poispäin katsojasta. Konformaatioille voidaan käyttää etuliitteitä ap, sp, +sc, –sc, +ac ja –ac (kirjoitetaan kursiivilla) ja makromolekyyleille vastaavasti etuliitteitä T, C, G+, G-, A+ ja A- (ei-kursiivilla). Jos takimmainen substituentti on kiertynyt katsojaa lähempänä olevasta substituentista myötäpäivään alle 150°, saa konformaatio positiivisen etuliitteen (+sc tai +ac). Jos kierto on vastapäivään alle 150°, etuliite on negatiivinen (–sc tai –ac).[1]

Aksiaalisuus ja ekvatoriaalisuus

Aksiaaliset (a) ja ekvatoriaaliset (e) substituentit.

Sykloheksaanissa enemmän pystysuuntaiset substituentit ovat aksiaalisia ja enemmän renkaan rungon tasossa olevat ovat ekvatoriaalisia. Käsitettä käytetään myös muissa rengasrakenteissa, kuten syklobutaanissa, syklo-oktaanissa jne. Joissain tilanteissa käytetään myös termejä pseudoaksiaalinen ja -ekvatoriaalinen.[1]

Lähteet

  1. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w G. P. Moss: Basic terminology of stereochemistry (IUPAC Recommendations 1996). Pure and Applied Chemistry, 1.1.1996, 68. vsk, nro 12, s. 2193–2222. doi:10.1351/pac199668122193 ISSN 1365-3075 Artikkelin verkkoversio.
  2. a b c d e f g h i j k l m J. Clayden, N. Greeves & S. Warren: Organic chemistry, s. 364–376, 827. (2. painos) Oxford: University Press, 2001. OCLC: 867050415 ISBN 9780199270293
  3. a b c d e J McMurry: Organic chemistry, s. 95–98, 118–120. Brooks/Cole, 2012. OCLC: 701208906 ISBN 9780840054449
  4. a b A. H. J. Engwerda ym.: Solid Phase Deracemization of an Atropisomer. Crystal Growth & Design, 25.9.2017, 17. vsk, nro 10, s. 5583–5585. PubMed:29018306 doi:10.1021/acs.cgd.7b01180 ISSN 1528-7483 Artikkelin verkkoversio.
  5. DL Nelson & MM Cox: Lehninger principles of biochemistry, s. 140. (5. painos) New York: W.H. Freeman, 2008. OCLC: 191854286. LCCN: 2007941224 ISBN 9780716771081 Teoksen verkkoversio.
  6. P. J. Canfield ym.: A new fundamental type of conformational isomerism. Nature Chemistry, 21.5.2018, 10. vsk, nro 6, s. 615–624. doi:10.1038/s41557-018-0043-6 ISSN 1755-4330 Artikkelin verkkoversio.
  7. Katrina Krämer: First new form of isomerism discovered in 50 years will be the last Chemistry World. 22.5.2018. Arkistoitu 22.5.2018. Viitattu 16.9.2018.
  8. L. Song ym.: Steric Strain versus Hyperconjugative Stabilization in Ethane Congeners. The Journal of Physical Chemistry A, 2005, 109. vsk, nro 10, s. 2310–2316. doi:10.1021/jp044700s ISSN 1089-5639 Artikkelin verkkoversio.
  9. C. W. Bock, P. George & M. Trachtman: A molecular orbital study of the rotation about the C-C bond in 1,3-butadiene. Theoretica Chimica Acta, 1984, 64. vsk, nro 4, s. 293–311. doi:10.1007/bf00551014 ISSN 0040-5744 Artikkelin verkkoversio.
  10. a b c d e f g h V. Dragojlovic: Conformational analysis of cycloalkanes. ChemTexts, 12.8.2015, 1. vsk, nro 3. doi:10.1007/s40828-015-0014-0 ISSN 2199-3793 Artikkelin verkkoversio.
  11. a b D. F. Bocian, H. M. Pickett, T. C. Rounds & H. L. Strauss: Conformations of cycloheptane. Journal of the American Chemical Society, helmikuu 1975, 97. vsk, nro 4, s. 687–695. doi:10.1021/ja00837a001 ISSN 0002-7863 Artikkelin verkkoversio.
  12. a b c d e P. W. Pakes, T. C. Rounds & H. L. Strauss: Conformations of cyclooctane and some related oxocanes. The Journal of Physical Chemistry, elokuu 1981, 85. vsk, nro 17, s. 2469–2475. doi:10.1021/j150617a013 ISSN 0022-3654 Artikkelin verkkoversio.

Aiheesta muualla

Read other articles:

Drehnaer Weinberg und Stiebsdorfer See IUCN-Kategorie IV – Habitat/Species Management Area Naturschutzgebiet Drehnaer Weinberg und Stiebsdorfer See (Juni 2017) Naturschutzgebiet Drehnaer Weinberg und Stiebsdorfer See (Juni 2017) Lage Brandenburg, Deutschland Fläche 154,5 ha Kennung 1594 WDPA-ID 329334 Geographische Lage 51° 46′ N, 13° 46′ O51.760413.7736Koordinaten: 51° 45′ 37″ N, 13° 46′ 25″ O Drehnaer Weinberg un...

 

Магірица Походження  ГреціяНеобхідні компоненти цибуля[d][1], кухонна сіль[1], лимон[d][1], ягнятина[1], рис[1] і яйця курячі[1]  Медіафайли у Вікісховищі Магірица (грец. Μαγειρίτσα) — традиційний великодній суп у Греції, який їд...

 

Die Liste der Kulturdenkmale in Obergohlis umfasst die Kulturdenkmale der Dresdner Gemarkung Obergohlis basierend auf dem Themenstadtplan Dresden, auf dem sämtliche bis Januar 2006 vom Landesamt für Denkmalpflege Sachsen erfassten Kulturdenkmale vermerkt sind. Die Anmerkungen sind zu beachten. Diese Liste ist eine Teilliste der Liste der Kulturdenkmale in Dresden. Diese Liste ist eine Teilliste der Liste der Kulturdenkmale in Sachsen. Inhaltsverzeichnis 1 Legende 2 Liste der Kulturdenkmale ...

Song by German electronic band Kraftwerk This article needs additional citations for verification. Please help improve this article by adding citations to reliable sources. Unsourced material may be challenged and removed.Find sources: Autobahn song – news · newspapers · books · scholar · JSTOR (June 2011) (Learn how and when to remove this template message) AutobahnSingle by Kraftwerkfrom the album Autobahn B-sideMorgenspaziergangKometenmelodie 1...

 

Artikel ini membutuhkan rujukan tambahan agar kualitasnya dapat dipastikan. Mohon bantu kami mengembangkan artikel ini dengan cara menambahkan rujukan ke sumber tepercaya. Pernyataan tak bersumber bisa saja dipertentangkan dan dihapus.Cari sumber: Siemens-Schuckert – berita · surat kabar · buku · cendekiawan · JSTOR (Desember 2009) Siemens-SchuckertwerkeDidirikan1903 Nama Siemens-Schuckert pada sebuah kemudi trem Siemens-Schuckert (atau Siemens-Schucke...

 

This article needs additional citations for verification. Please help improve this article by adding citations to reliable sources. Unsourced material may be challenged and removed.Find sources: Next Guyanese general election – news · newspapers · books · scholar · JSTOR (September 2021) (Learn how and when to remove this template message) Next Guyanese general election ← 2020 By December 2025 All 65 seats in the National Assembly33 seats ne...

Bosnien und Herzegowina Botschaft von Bosnien und Herzegowina Logo Staatliche Ebene bilateral Stellung der Behörde Botschaft Aufsichts­behörde(n) Außenministerium von Bosnien und Herzegowina Hauptsitz Deutschland Berlin Botschafter Damir Arnaut Website https://www.botschaftbh.de Botschaftsgebäude in der Ibsenstraße 14 Die Botschaft von Bosnien und Herzegowina in Berlin (bosnisch Ambasada Bosne i Hercegovine, serbisch-kyrillisch Амбасада Босне и Херцего...

 

1946 film For the Love of MariastellaDirected byPino MercantiScreenplay byPino MercantiGiuseppe ZuccaNatale Di CristinaStory byGiuseppe ZuccaOvidio ImaraProduced byO.F.S. PalermoStarringOtello TosoCinematographyGiuseppe La TorreEdited byMario SerandreiRelease date December 12, 1946 (1946-12-12) CountryItalyLanguageItalian For the Love of Mariastella (Italian: Malacarne, also known as Turi della tonnara) is a 1946 Italian melodrama film written and directed by Pino Mercanti. Bas...

 

Museum Villa Rot Logo Villa Rot Daten Ort Rot (Burgrieden) Art Museum für internationale zeitgenössische Kunst Eröffnung 28. August 1992 Leitung Sabine Heilig (künstlerische Leitung ab 2023) Website www.villa-rot.de ISIL DE-MUS-492315 Das Museum Villa Rot ist ein Ausstellungshaus für internationale zeitgenössische Kunst im Ortsteil Rot der Gemeinde Burgrieden im Landkreis Biberach, Oberschwaben. Es befindet sich im Eigentum der Hoenes-Stiftung. Inhaltsverzeichnis 1 Geschichte 2 Leitung ...

Третье правительство Берлускони Описание кабинета Глава Сильвио Берлускони Должность главы Председатель Совета министров Италии Дата формирования 23.04.2005 Дата роспуска 17.05.2006 Общие данные Государство Италия Хронология Предыдущее правительство Второе правительство Бе...

 

Upazila in Mymensingh Division, BangladeshSarishabari সরিষাবাড়ীUpazilaSkyline of Sarishabari, BangladeshCoordinates: 24°44.5′N 89°50′E / 24.7417°N 89.833°E / 24.7417; 89.833Country BangladeshDivisionMymensingh DivisionDistrictJamalpur DistrictArea • Total263.50 km2 (101.74 sq mi)Population (2011) • Total325,320 • Density1,200/km2 (3,200/sq mi)Time zoneUTC+6 (BST)Postal code20...

 

1976 film by John Schlesinger Marathon ManMovie poster by Bill GoldDirected byJohn SchlesingerScreenplay byWilliam GoldmanBased onMarathon Manby William GoldmanProduced by Robert Evans Sidney Beckerman Starring Dustin Hoffman Laurence Olivier Roy Scheider William Devane Marthe Keller CinematographyConrad HallEdited byJim ClarkMusic byMichael SmallProductioncompanyRobert Evans-Sidney Beckerman ProductionsDistributed byParamount PicturesRelease date October 8, 1976 (1976-10-08) R...

Italian actress Elena RussoElena Russo in 2013Born (1972-02-13) February 13, 1972 (age 51)Naples, Campania, ItalyNationalityItalianOccupationActressWebsitehttp://www.elenarusso.it/ Elena Russo (born February 13, 1972)[1] is an Italian actress of cinema, television and theatre. Career Elena Russo was born in Naples, Campania, but she moved to Rome, where she started his career as an actress. Her debut was on the film Finalmente soli (1997), directed by Umberto Marino, following by...

 

هذه المقالة يتيمة إذ تصل إليها مقالات أخرى قليلة جدًا. فضلًا، ساعد بإضافة وصلة إليها في مقالات متعلقة بها. (أبريل 2019) جيرالد ستانلي لي   معلومات شخصية الميلاد 4 أكتوبر 1862[1][2]  بروكتون[3][1][2]  الوفاة 3 أبريل 1944 (81 سنة) [3][1][4]  نورثهامبتون...

 

Species of plant California wildrose Scientific classification Kingdom: Plantae Clade: Tracheophytes Clade: Angiosperms Clade: Eudicots Clade: Rosids Order: Rosales Family: Rosaceae Genus: Rosa Species: R. californica Binomial name Rosa californicaCham. & Schldl. Rosa californica, the California wildrose,[1] or California rose, is a species of rose native to the U.S. states of California and Oregon and the northern part of Baja California, Mexico. The plant is native to chapa...

1967 film This article needs additional citations for verification. Please help improve this article by adding citations to reliable sources. Unsourced material may be challenged and removed.Find sources: Banning film – news · newspapers · books · scholar · JSTOR (May 2022) (Learn how and when to remove this template message) BanningFilm posterDirected byRon WinstonScreenplay byJames LeeStory byHamilton MauleProduced byDick BergStarringRobert Wagn...

 

Questa voce sull'argomento calciatori cecoslovacchi è solo un abbozzo. Contribuisci a migliorarla secondo le convenzioni di Wikipedia. Segui i suggerimenti del progetto di riferimento. Jiří Kotrba Nazionalità  Cecoslovacchia  Rep. Ceca (dal 1993) Calcio Ruolo Allenatore (ex difensore) Termine carriera 1988 - giocatore Carriera Squadre di club1 1976-1981 Bohemians ČKD Praga? (?)1981-1982 Tábor? (?)1982-1988 Dyn. Č. Budějovice? (?) Carriera da allenatore 19...

 

Belgian sculptor and illustrator (1890–1957) Sculpture by Cantré from 1953, in front of the Ostend post office Jozef Cantré (26 December 1890 – 29 August 1957) was a Belgian sculptor and illustrator. He was one of the main artists in the development of the movement of Flemish Expressionism. Biography Jozef Cantré was born in Ghent in 1890, four years after his brother Jan Frans. His father was a house painter.[1] He studied art at the Royal Academy of Fine Arts (Ghent), togethe...

Artikel ini tidak memiliki referensi atau sumber tepercaya sehingga isinya tidak bisa dipastikan. Tolong bantu perbaiki artikel ini dengan menambahkan referensi yang layak. Tulisan tanpa sumber dapat dipertanyakan dan dihapus sewaktu-waktu.Cari sumber: Insiden penyerempetan kapal Indonesia dan Malaysia 2005 – berita · surat kabar · buku · cendekiawan · JSTOR Insiden penyerempetan kapal Indonesia dan Malaysia 2005 terjadi pada Jumat, 8 April 2005 pagi, ...

 

Janova Lehota Wappen Karte Janova Lehota (Slowakei) Janova Lehota Basisdaten Staat: Slowakei Slowakei Kraj: Banskobystrický kraj Okres: Žiar nad Hronom Region: Pohronie Fläche: 17,67 km² Einwohner: 945 (31. Dez. 2022) Bevölkerungsdichte: 53 Einwohner je km² Höhe: 425 m n.m. Postleitzahl: 966 24 Telefonvorwahl: 0 45 Geographische Lage: 48° 39′ N, 18° 47′ O48.65611111111118.783055555556425Koordinaten: 48° 39′ 22″ N, 18° ...

 

Strategi Solo vs Squad di Free Fire: Cara Menang Mudah!