Tämä artikkeli käsittelee elokuvaa. Koutokeinon kansannousulle on oma artikkelinsa.
Kautokeinon kapina (norj. Kautokeino-opprøret) on norjansaamelaisen Nils Gaupin ohjaama elokuva vuodelta 2008. Se sai ensi-iltansa Tromssan kansainvälisellä filmifestivaalilla tammikuussa 2008. Suomen ensi-ilta oli vuoden 2008 Sodankylän elokuvafestivaaleilla[1]. Elokuvan suomennoksessa tapahtumapaikkaa kutsutaan norjalaisittain Kautokeinoksi, vaikka suomeksi kunnan nimi on oikeastaan Koutokeino.
Elokuvan tapahtumat sijoittuvat 1850-luvun Lappiin, ja erityisesti vuoden 1852 Koutokeinon kansannousun ympärille. Ohjaaja Gaupilla on henkilökohtainen yhteys tapahtumiin, sillä hän on itse yhden kapinallisen jälkeläinen[2].
Ruth-niminen kauppias (Mikael Persbrandt) myy viinaa alkoholismiin taipuville saamelaisille. Viinan ostamisesta syntyneet velat vaaditaan maksamaan poroilla. Elen-niminen saamelainen (Anni-Kristiina Juuso) kieltäytyy maksamasta kohtuutonta velkaa, sillä tämä tietäisi perinteisen elinkeinon loppumista. Ruth vangitsee osan velkaantuneista saamelaisista, Elen onnistuu vapauttamaan vangitut henkilöt oikeudessa. Kauppias vaatii poroja edelleen korvauksena, elinkeinon menettämisen pelossa saamelaiset eivät tähän suostu. Tapahtumat johtavat lopulta vuoden 1852 Koutokeinon kansannousuun.
Lähteet
Aiheesta muualla