PROFILBARU.COM

Josef Stenbäck
Henkilötiedot
Syntynyt	2. toukokuuta 1854; Alavus
Kuollut	27. huhtikuuta 1929 (74 vuotta); Helsinki
Kansalaisuus	suomalainen
Ammatti	arkkitehti
	[ Muokkaa Wikidatassa ]
	Infobox OK

Josef Daniel Stenbäck (2. toukokuuta 1854 Alavus – 27. huhtikuuta 1929 Helsinki) oli suomalainen arkkitehti ja insinööri, joka tunnetaan etenkin kirkkojen suunnittelijana.

Henkilöhistoria

Stenbäckin vanhemmat olivat Alavuden kirkkoherra Karl Fredrik Stenbäck ja Emilia Ottilia Kristina von Essen. Yksi hänen veljistään oli asianajaja Lauri Kivekäs, toinen taas toimittaja Konrad Kivekäs. Stenbäck opiskeli Polyteknillisessä opistossa (myöhemmin Teknillinen korkeakoulu) arkkitehdiksi ja insinööriksi. Sen lisäksi hän opiskeli Saksan Stuttgartin teknillisessä korkeakoulussa 1876–1880 ja valtion stipendillä Saksassa 1885. Teollisuuskoulun rakennusopin lehtorina Stenbäck toimi 1886–1919 ja perustamansa Teollisuuslehden toimittajana 1883–1889, minkä lisäksi hänellä oli useita luottamustehtäviä muun muassa Valtion Rautateiden ja Säätytalon rakennuskomiteoissa.

Stenbäckiä on kuvattu avuliaana, ystävällisenä ja huumorintajuisena ihmisenä. Hän oli lahjakas ja perheensä nuorimpia lapsia. Vahvasti kristillinen perhetausta vaikutti hänen erikoistumiseensa kirkkojen suunniteluun. Hän oli 1883 lähtien naimisissa seinäjokelaisen Anna Augusta Bährin (1862–1949) kanssa.^[1]

Stenbäck oli tuotteliain suomalainen kirkkoarkkitehti. Hän suunnitteli ja joissakin tapauksissa myös urakoi 35 toteutettua kirkkorakennusta, noin 30 kirkon korjaus- ja muutossuunnitelmat sekä kellotapuleita. Näistä kirkoista Kuolemajärven kirkko räjäytettiin sodassa 1939. Rantasalmen kirkko paloi salaman sytytettyä sen vuonna 1984 ja jälleenrakennettiin Carl-Johan Slotten suunnitelmien mukaisesti vuonna 1989.^[2] Stenbäckin viimeiseksi kirkkosuunnitelmaksi jäi Killinkosken kirkko (1928).

Kirkot

Stenbäck suunnitteli kansallisromanttisia ja uusgoottilaisia kirkkoja. Osassa hänen suunnittelemistaan kirkoista näkyy myös jugendarkkitehtuurin vaikutteita. Rakennusmateriaalina hän käytti mieluiten graniittikiveä, joissakin tapauksissa jotakin muuta suomalaista kivilajia. Kivikirkoissa hänen tyylinsä on luontevimmillaan ja ilmeentyy parhaiten; hänen omasta mielestään ”ikuinen” kivi oli ainoa oikea rakennusmateriaali kirkoille. Stenbäck on suunnitellut myös tiilisiä ja puisia kirkkoja.

Taidokkaista ja yksityiskohdiltaan rikkaista kirkoista heijastuu aikakauden tyyli. Niissä on usein leveä ja lyhyt kirkkosali ja näkyvä saarnastuoli. Monissa hänen kirkoissaan on epäsymmetrinen pohjakaava tai kansallisromanttisia holvikaaria. Useiden kansallisromanttisten kirkkojen sisätiloihin hän suunnitteli maalauksia eri kasvien köynnöksistä ja osaan kirkkoja kirjattiin lainauksia Raamatusta (molempia esimerkiksi Joensuun ja Karunan kirkkoihin). Stenbäckin suunnittelemissa monesti graniittikivisissä kirkoissa kansallisromantiikka ja uusgotiikka sulautuvat yhteen ja muodostavat ”Stenbäckin tyylin”, joka oli 1910-luvun vallitseva kirkkoarkkitehtuurin tyylisuunta Suomessa. Stenbäck on mainittu aikansa edelläkävijäksi aiemmin niin kaavoihin kangistuneen kirkkoarkkitehtuurin kehittämisessä.

Stenbäckin varhaiset työt vuosisadanvaihteen molemmin puolin edustavat aikakauden hallitsevaa tyylisuuntaa uusgotiikkaa. Näihin kuuluvat hänen tiiliset päätyönsä, Kemin (1902) ja Joensuun (1903) kaupunkikirkot sekä Mikkelin tuomiokirkko (1897). Aivan ensimmäiset hänen kirkoistaan olivat uusgoottilaisia puukirkkoja: näitä ovat muun muassa Heinäveden (1891) ja Luhangan (1893) kirkot. Uusgotiikan kultakauden taituttua Stenbäck alkoi omaksua raskasta graniittipintaa suosivaa kansallisromanttista tyyliä. Ensimmäinen näistä kirkoista rakennettiin Kuolemajärvelle (1902). Kansallisromanttisen tyylin läpilyönti tapahtui Lars Sonckin Tampereen tuomiokirkon, josta Stenbäck osaltaan otti vaikutteita, myötä. Stenbäckin kansallisromanttisista kirkoista onnistuneimmiksi ja parhaimmiksi on luonnehdittu Muuruveden (1904), Nilsiän (1905) ja Karunan (1910) graniittikivisiä kirkkoja.

Vaikka uusgotiikka oli täysin poistunut valtavirrasta, hän palasi siihen – joskin mukaillen – vielä niinkin myöhään kuin 1917 (Forssan kirkko) ja 1925 (Kauhavan kirkko) klassismin ollessa vallitseva tyylisuunta Suomessa. Vaikka hän ei suunnitellut ainuttakaan klassismin puhdaslinjaisuuteen viittavaa rakennusta, kuuluu hänen tuotantoonsa muutama pelkistympi kirkko; hän kokeili rakennusmateriaalina betonia aikanaan moderneissa Pattijoen (1912) ja Joutsenon (1921) kirkoissa. Vuonna 1912 betonivalu oli Suomessa aivan uusi rakennusmenetelmä.

Stenbäckin suunnittelemista 35 kirkosta neljä jäi toisen maailmansodan jälkeen luovutettuun Karjalaan: Kuolemajärvelle (1902), Koivistolle (1904), Terijoelle (1908) sekä Räisälään (1913). Hän suunnitteli Karjalaan kolme kirkkoa, joita ei toteutettu: Käkisalmeen, Valkjärvelle ja Vuokselaan. Luonnollisesti hän teki myös muita suunnitelmia, joita ei toteuttu. Näitä ovat muun muassa arkkitehtuurikilpailuihin Lappeenrannan kirkon muutostöistä ja Turun Mikaelinkirkosta osallistuneet suunnitelmat. Humppilan kirkko (1922) rakennettiin Stenbäckin Terijoen kirkon piirustusten mukaan.

Luettelo Josef Stenbäckin kirkoista

Alla on lueteltu rakentamismateriaalin mukaan kaikki Stenbäckin suunnittelemat kirkot. Kellotapuleita ja kirkkojen korjauksia ei ole lueteltu.

Kirkkojen kohdalle on myös merkitty edustettava arkkitehtuurin tyylisuunta:

(u) uusgotiikkaa
(k) kansallisromantiikkaa
(u-k) kansallisromantiikkaa ja uusgotiikkaa yhdistettynä
(j) myös jugendin vaikutteita

(Kirkoissa, joissa on yhdistetty eri tyylisuuntia, etusijalla oleva tyylisuunta on ensin.)

Puukirkot

Heinävesi (1891) (u)
Luhanka (1893) (u)

Keikyä (1912) (j)
Pulkkila (1909) (u,j)

Killinkoski, Virrat (1928) (j,k,u)
Hankasalmi (1892) (u)

Tiilikirkot

Forssa (1917) (u-k,j)
Kotka (1898) (u)
Vehmersalmi (1920) (j,k)

Joensuu (1903) (u,j)
Mikkeli (1897) (u)

Kauhava (1925) (u-k)
Rantasalmi (1904, paloi 1984) (u)

Kivikirkot

Alahärmä (1903) (u-k)
Hirvensalmi (1915) (k,j)
Koivisto (1904) (k,j)
Muuruvesi (1904) (k)
Raahe (1912) (k)
Sonkajärvi (1910) (k,j)

Eura (1898) (u-k)
Humppila (1922) (k)
Kuolemajärvi (1902, räjäytettiin 1939) (k)
Nilsiä (1905) (k(,j))
Räisälä (1913) (k,j)
Varpaisjärvi (1904) (k)

Hartola (1913) (k,j,u)
Karuna (1910) (k)
Luvia (1910) (k)
Pyhäranta (1909) (k)
Savitaipale (1924) (k)
Vuolijoki (1906) (k)

Rapattujen fasadipintojen kirkot

Joutseno (1921) (k(,j))
Pattijoki (1912) (j)

Kemi (1902) (u-k)
Terijoki (1908) (k, j)

Muut rakennukset

Nimenomaan kirkkoarkkitehtina tunnettu Josef Stenbäck on suunnitellut myös joitakin muita rakennuksia. Näitä ovat ainakin Killinkosken nauhatehdas Virroilla, Westerlundin karamellitehdas Helsingissä (purettu 1970-luvun alussa), Soile Yli-Mäyryn taidelinna Orimattilassa (1895) ja Kuopion kaupungintalo (1885, yhdessä F. A. Sjöströmin kanssa) Sipilän kartano (1890, Janakkalassa), Sysmän vanha pappila (1920), sekä seuraavat kerrostalot Helsingin Eirassa ja Ullanlinnassa:^[3]

Tehtaankatu 3 / Neitsytpolku 12 (1902)
Speranskintie 1 / Perämiehenkatu 2 (1901)
Neitsytpolku 12 / Vuorimiehenpuistikko 2 (1902)

Stenbäckin tunnettuihin töihin kuuluu myös uusgoottilainen Juseliuksen mausoleumi (1902) Käppärän hautausmaalla Porissa. Hän on myös suunnitellut vuonna 1888 valmistuneen sairaalarakennuksen Vanhan Ortopedian Hannikaisenkadun suuntaisen rakennuksen Jyväskylän keskustassa.^[4]