Oikeusjärjestys
Jäämistöoikeus on yksityisoikeuteen kuuluva oikeudenala, jonka tehtävänä on kehittää ja systematisoida perintöön ja testamenttiin liittyviä oikeudellisia kysymyksiä. Näistä nykyisellään säädetään Suomessa muun muassa perintökaaressa ja perintö- ja lahjaverolaissa.
Perintö- ja lahjaverolaissa (SDK 378/1940[1], ruots. lag om skatt på arv och gåva[2]) säädetään perinnönsaajan velvollisuudesta suorittaa perinnöstä perintöveroa. Perinnönsaajat on laissa jaettu (1. tammikuuta 2008 alkaen) kahteen veroluokkaan seuraavasti:
I veroluokka:
II veroluokka
Perintöveron määrä I veroluokassa lasketaan seuraavasti:
II veroluokassa vero lasketaan kaksinkertaisena.
Perintölaki muuttui vuoden 1966 alusta, kun perintökaari tuli voimaan 1. tammikuuta. Vanhan lain mukaan vainajan omaisuuden saattoi periä miten kaukainen sukulainen tahansa. Uuden lain mukaan jo serkkukin jää perinnöttä, ellei ole testamenttia, jossa hänet määrätään perilliseksi. Uutta perintökaarta sovelletaan, jos vainaja on kuollut vuoden 1966 aikana tai sen jälkeen. Ellei vainajalla ole perintöön oikeutettua sukulaista tai puolisoa eikä testamenttia ole tehty, menee hänen jäämistönsä valtiolle. Lesken taloudellista asemaa pyrkii uusi perintökaari turvaamaan siten, että leskelle on myönnetty perintöoikeus puolisonsa jälkeen, ellei vainajalla ole rintaperillisiä, ottolasta tai tämän jälkeläisiä. Perintöoikeutta ei kuitenkaan leskellä yleensä ole silloin, jos puolisot olivat toisen puolison kuolinhetkellä asuneet erillään lainvoimaisen asumuserotuomion saatuaan tai kun silloin oli vireillä kanne avioliiton purkamisesta tai asumuserosta. Silloin, kun leskellä ei ole perintöoikeutta, on hänellä perintökaaren mukaan oikeus saada jäämistöstä avustusta toimeentuloaan varten. Pesänselvitystä ja perinnönjakoa koskevat säännökset merkitsevät huomattavaa parannusta aikaisempaan oikeuteen verrattuna. Aiempi perintökaari perustui vuoden 1734 lakiin.[3]
Perintökaaressa (SDK 40/1965[4], ruots. ärvdäbalk[5]) säädetään mm.