Sana hallinto-oikeus tarkoittaa Suomessa myös hallintolainkäytön eli hallintoprosessin ensimmäistä tuomioistuinastetta (esimerkiksi Helsingin hallinto-oikeus). Vastaavasti Ruotsissa förvaltningsrätt on oikeudenalamerkityksen lisäksi myös hallintolainkäytön ensimmäinen tuomioistuinaste. Sanalla hallintotuomioistuin (förvaltningsdomstol) on laajempi merkitys, joka käsittää kaikki hallintolainkäytön tuomioistuimet ja oikeusasteet. Silti Suomessa myös (alueellisten) hallinto-oikeuksien ruotsinkielinen nimike on förvaltningsdomstol, ei förvaltningsrätt. Oikeudenalajaottelussa hallinto-oikeuksien ja muiden hallintotuomioistuinten toimivallassa olevat asiat voivat kuulua paitsi hallinto-oikeuteen, myös esimerkiksi vero-oikeuteen, sosiaalioikeuteen, terveysoikeuteen, ympäristöoikeuteen, luonnonvaraoikeuteen, kaavoitus- ja rakentamisoikeuteen, elinkeino-oikeuteen, ulkomaalaisoikeuteen, kilpailuoikeuteen tai immateriaalioikeuteen.
Hallinto-oikeuden keskeisenä sisältönä ovat oikeusnormit, jotka sääntelevät julkishallintoa: sen tehtäviä, toimintaa, rakennetta ja asemaa. Julkisoikeudellisia oikeusnormeja luonnehtivat lakisidonnaisuus ja yksipuolisuus, oikeussuhteiden osapuolet ovat eriarvoisia, ja valta-asetelma on valtiokeskeinen.[2]
Hallinto-oikeus voidaan jakaa osiin seuraavasti. Yleishallinto-oikeus käsittää säännökset, jotka koskevat hallintotoiminnan eri muotoja sekä julkisia viranomaisia. Esimerkiksi Suomessa keskeisimmät säännökset sisältyvät muun muassa perustuslakiin ja hallintolakiin. Lisäksi voidaan erottaa kunnallisoikeus ja virkamiesoikeus, joiden normistot ovat kohtalaisen eriytyneitä. Eurooppalainen hallinto-oikeus käsittää Euroopan unionista ja Euroopan neuvostosta juontuvan lainsäädännön ja oikeudenkäytön. Kansainvälinen hallinto-oikeus käsittää hallintoelinten kansainväliset yhteydet.[3]
Suomen hallinto-oikeus
Tämä osio pitäisi jakaa uudeksi artikkeliksi nimeltä Suomen hallinto-oikeus. Lisätietoja saattaa olla artikkelin keskustelusivulla. Syy: Suomen hallinto-oikeus (järjestelmä ja laitokset) pitäisi eriyttää omaksi artikkelikseen; tämä artikkeli koskee yleisesti hallinto-oikeutta oikeustieteen kannalta.
Suomessa hallinto-oikeus jakautuu muun muassa kunnallisoikeuteen ja valtion hallinto-oikeuteen. Valtion hallinnosta hallinto-oikeuteen kuuluvat valtioneuvoston (VN) yleisistunnon alapuolella olevat valtion hallinnon päätöksentekoelimet. Valtioneuvostoa ja sen tasoisia toimielimiä tutkii valtiosääntöoikeus, jonka tutkimuskohde on myös eduskunta. Hallinto-oikeus selvittää viranomaistoiminnan oikeudellisia perusteita ja eri viranomaisten toimivaltaa. Niin ikään se tutkii hallintomenettelyä, hallintolainkäyttöä ja hallinnon oikeusturvakeinoja.
Hallintotuomioistuin
Korkeimman hallinto-oikeuden istuntosali.
Suomen oikeuslaitoksen osana hallinto-oikeus tarkoittaa ensi asteen hallintotuomioistuinta, jossa haetaan muutosta erilaisten hallintoviranomaisten ratkaisuihin hallintolainkäyttömenettelyssä eli hallintoprosessissa. Hallinto-oikeus käsittelee muutoksenhakuasioiden (hallintovalitus, kunnallisvalitus, kirkollisvalitus) lisäksi hallintoriita-asioita. Hallintoriita koskee julkisoikeudellista maksuvelvollisuutta, muuta julkisoikeudellisesta oikeussuhteesta johtuvaa etua, oikeutta tai velvollisuutta taikka hallintosopimusta. Riidassa on siis ainakin toisena asianosaisena useimmiten valtion, kunnan tai kuntayhtymän toimielin.
Suomessa on kuusi alueellista hallinto-oikeutta (lyh. HaO[4]), jotka sijaitsevat Helsingissä, Hämeenlinnassa, Kuopiossa (Itä-Suomen HaO), Oulussa (Pohjois-Suomen HaO), Turussa sekä Vaasassa.[5] Lisäksi Ahvenanmaalla on oma hallinto-tuomioistuimensa käräjäoikeuden yhteydessä. Osalla hallinto-oikeuksista on valtakunnallisesti keskitetty toimivalta tietyissä asiaryhmissä. Hallinto-oikeuden ratkaisuihin voi pääsääntöisesti hakea muutosta korkeimmalta hallinto-oikeudelta, jos se myöntää valitusluvan. Joidenkin viranomaisten päätöksiin haetaan muutosta suoraan korkeimmassa hallinto-oikeudessa, jolloin valituslupaa ei vaadita.
Eräissä tapauksissa muutosta voidaan hakea hallintoprosessuaalisin ylimääräisin muutoksenhakukeinoin, joita ovat purku ja menetetyn määräajan palauttaminen.
↑Mäenpää, Olli: Hallinto-oikeus, s. 53. Helsinki: WSOY Lakitieto, 2003. ISBN 951-670-100-0
↑Mäenpää, Olli: Hallinto-oikeus, s. 53–54. Helsinki: WSOY Lakitieto, 2003. ISBN 951-670-100-0
↑Mäenpää, Olli: Hallinto-oikeus, s. 58–59. Helsinki: WSOY Lakitieto, 2003. ISBN 951-670-100-0
↑Mattila, Heikki E. S. – Jussila, Anne – Kaltio, Outi: Oikeuselämän lyhennesanakirja. Juridisk förkortningsordbok, s. 58. Helsinki: Talentum, 2004. ISBN 952-14-0805-7
